Oisko vertaistukea? Mies masentunut enkä enään kelpaa...

Tämmöinen vuodatus, kun ei oo niin läheistä ystävää enään jolle vois puhua ja kavereille en kehtaa...

Ollaan mieheni kanssa selvitty yhdessä melkoinen vuoristorata, tuettu toisiamme, vahvistuttu.. Rakastan mun miestä ihan valtavasti, mut viimeiset ajat on ollut ihan kamalaa. Mies on ilm sairastunut masennukseen, lääkäri diagnosoinut kyllä.. käy kuitenkin töissä ja jaksaa viettää aikaa lapsemme kanssa. Ei tarvitse lääkitystä eikä halua terapiaan (on käynyt pari kertaa ja ollaan käyty yhdessäkin kerran).

Mut mä enään en kelpaa. Tai siis en tiedä mikä on. Mies on totaalisen kyllästynyt minuun, ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa muhun. Yritän jutella, saan vastaukseksi "jaa.." tai "oke.." tai mies alkaa inttää vastaan. Jos en juttele, saan kuulla kuinka en ole läsnä. Ollaan tosi monesta asiasta eri mieltä, tai luulen ainakin niin. Juuri eilen mies sanoi että on kanssani eri mieltä vain koska haluaa tahallaan väitellä. Oikeasti on useimmiten kuulemma samoilla linjoilla. En saanut selitystä, miksi tekee näin. Hänen mielestä kanssani on mahdotonta keskustella koska hermostun. Viimeaikoina tämä pitääkin paikkaansa, koska en enään jaksa yhtään tahallaan väännettyä väittelyä bussilinjoista tai säästä tai lapsen neuvolatädin sanomisista.

Hellyyttä ei juurikaan ole. Jos yritän halata, tai koskea ohimennen, antaa pusun.. tulen torjutuksi. Tai se on väkinäistä. Mies ikäänkuin pakottaa itsensä siihen. Seksiä meillä on ehkä kerran kolmessa kuukaudessa tai harvemmin. Silloinkin se on ihan kamalaa, olen kuin eloton nukke hänelle.. Ei esileikkiä, ei kauniita sanoja, ei koskettelua, suudelmia... vaan kutsu "tuu tänne", housut pois, pari työntöä ja siinä se! Ennen meidän seksi oli intohimoista, molemmat nautti. Itse haluaisin miestäni joka päivä, mutta hän ei minua. Mitään sellaista ymmärrettävää syytä ei oo, et olisin lihonu jne. Ei se vaan halua.

Mies yrittää kyllä välillä keksiä yhteistä tekemistä meille, lähinnä ulkoilua ja retkiä. Minusta se tuntuu teennäiseltä koska ei meillä ole enään hauskaa yhdessä. Lähden kullä aina mielelläni mukaan, yritän heittäytyä, rentoutua, vitsailla, mutta tunnelma äkkiä latistuu taas kun mies ei innostu mistään, ei heittäydy mukana. Ja mä nautin miehen seurasta ilmankin ihmeellisyyksiä, voin hyvin istua hiljaa tuijotellen nuotiota vierekkäin, tai katsella leffaa kotisohvalla, miten vaan, mutta ei hän halua olla vieressäni tai lähelläni.. Hän ei tunnu pitävän minusta. Kun kysyn asiaa, hän vastaa että tietysti tykkää ja haluaa olla kanssani ja että ongelmat johtuu hänen omasta masennuksesta.

Mutta mä riudun! Ihan todella kamalaa, kuin meidän välissä olisi panssarilasi, mies ei huomaa eikä kuule mua.. Tätä on jatkunut nyt monta vuotta!! En mä haluaisi erotakaan, mutta en enään tiedä enään mitä teen.. . Kaipaan rakastetuksi tulemisen tunnetta, kaipaan sitä että tunnen itseni tärkeäksi. Haluan olla haluttu, haluaisin normaalin seksielämän - tai edes että voisin nauraa, jutella ja käpertyä iltaisin viereen!

Onko kenelläkään antaa neuvoa, kokemuksia, mitään? 😔 Mitä itse tekisit? Oonko mä vaan itsekäs? Kauanko tän voi odottaa jatkuvan, kun apua ei ota ulkopuolelta.....