Olen jo vähän turtunut siihen että kaikki menee päin helvettiä

siis oikeasti, olin ennen sitä mieltä että kohtaloa tai karmaa tai mitään universumin merkkejä ei ole olemassakaan vaan että kaikki on sattumaa. No, jopa pienimmätkin asiat hiustenleikkuusta ja postinhakemiseen menevät päin helvettiä puhumattakaan kamalasta, väkivaltaisesta lapsuudesta, köyhyydestä, päihderiippuvaisista sukulaisista, ystävättömyydestä, kiusaamisesta, rumuudesta. En ole koskaan seurustellut tai edes suudellut vaikka olen aikuinen. En saa edes töitä tai opiskelupaikkaa. Fyysiset SAIRAUDET ja henkiset ongelmat ovat iso taakka jotka vain langetettiin. En osaa edes puhua oikein, minulla on puhevikaa ja puheongelmia. Yritän kaikkeni mutta välillä tuntuu että tämä on jotain kohtalon ivaa. Jos jotain uutta yritän niin AINA pahimmat pelkoni käyvät toteen