Olin okelin labrassa tänä aamuna, aika varattu ja kaikki meni persiilleen!
Olin varannut ajan, koska oli paljon verikokeita ja niihin kuului paastolla olo. Ekaksi pääsin sisään n. 10 minuuttia myöhässä ja sitten alkoi verikokeiden otto. Sanoin tarkkaan mistä saa hyvin verta. Ei käynyt hänelle ja siitä alkoi neulojen tykitys. 8 putkea olisi pitänyt saada täyteen. Tökki miten sattui ja purin huulta. Ne putket ei täyttynyt, veri ei tullut. Yritin rohkaista, että yritä mistä vaan. Meni 25 minuuttia ja 6 oli osaksi täynnä, kysyin mitkä on tyhjänä, no se tärkein minulle eli paastosokeri. Sanoin pitää tänään saada. Sitten pyysi apua, käski vaihtaa huonetta ja vaihtui ottaja, koska en antanut lopettaa. Se pisteli eri paikkoihin, ei tullut aluksi mitään. Sitten avoneulalla sanoin ei haittaa kyllä yritän kestää. Meni 35-40 minuuttia ja molemmissa käsissä yhteensä 11-12 piikki jälkeä. Se teki kipeää. Mulla oli sikana teippejä joka puolella. Nyt särkenyt käsiä koko päivän. Eniten minua ottaa päähän, et ottaja sanoi että paastosokeri jää saamatta. Vuositarkistus ja lekuri soittoaika keskiviikkona. Onneksi en antanut periksi ja vaadin kokeiden ottamista, ettei olisi tarvinnut tulla uudelleen. Miksi se ottaja oli luovuttaa ja pyysi apua vasta n. 10 piikki väännön jälkeen?? Onko kellään käynyt näin huono tuuri??
Kommentit (13)
Tuon on tuttua.
Eivät usko kun sanoo, että toisesta kädestä on vaikea saada verta tulemaan, suonet siinä "piilossa", vaan tökkivät ja tökkivät.
Hyvä laborantti osaa homman ja kuuntelee asiakasta.
Vierailija kirjoitti:
Tuon on tuttua.
Eivät usko kun sanoo, että toisesta kädestä on vaikea saada verta tulemaan, suonet siinä "piilossa", vaan tökkivät ja tökkivät.
Hyvä laborantti osaa homman ja kuuntelee asiakasta.
Laborantit kyllä harvemmin ottavat näytteitä ihmisistä.
Mikä on okeli? Ogelin tiedän kyllä.
Läskiltä on vaikea ottaa, etenkin kuivuneelta läskiltä.
Jos tuo oli elämäsi Suuri Vastoinkäyminen niin helpolla olet päässyt.
Mä sain kuuden viikon ajan 4-8 piikkiä vuorokaudessa + labrat.
Kivun kyllä kestin ja olin ystävällinen, rohkaiseva kun hänellä näytti menevän pasmat sekaisin. Se harmittaa, et tylysti meinasi jättää sokeripaaston ottamatta. Olin ystävällinen lähtiessä ja kiitin molempia. En vähättele kenenkään muiden kipu kokemuksia tai muutakaan. Joo se on ogeli yritin olla hienovarainen. ap
Ongelmasi on selpilkan oudonoloinen, että diagnoosia voisi ihmetellä.
Ihan turhaan alapeukutatte. Mulla käynyt noin monta kertaa jo ja nyt olen oppinut mistä kohdasta minulta kannattaa ottaa verta ja miten. Ohjeistan hoitajaa jos ei meinaa onnistua. Toiminut joka kerta tähän mennessä.
-ei ap
En ymmärrä kanssa alapeukkuja. Kyl jokainen tietää mistä parhaiten, on saatu verinäytteitä. Se auttaa ottajaakin, yhteistyö kunniaan.✌❣
Ihme juttu. Olisi ottaja kuunellut asiakasta✌
Vierailija kirjoitti:
Tuon on tuttua.
Eivät usko kun sanoo, että toisesta kädestä on vaikea saada verta tulemaan, suonet siinä "piilossa", vaan tökkivät ja tökkivät.
Hyvä laborantti osaa homman ja kuuntelee asiakasta.
Laboranteilla ei ole näytteenottokoulutusta ellei ole työpaikkakoulutettu.
Laboratoriohoitaja ja laborantti ovat eri asia.
Onpa outo. Minuta otetaan heti lasten neulalla, jos ei ala verta tulla.
En ole ikinä tajunnut että tällaista ongelmaa voi olla. Itselläni suonet pinnassa ja vaikka otettaisiin monta putkea, olen ulkona huoneesta parissa minuutissa.
Joskus käy huono tuuri..