Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi mä en salli itselleni kivoja asioita?
09.03.2008 |
Olen ihan aikuinen, kahden lapsen äiti. Talous on ihan ok, eikä mielenterveydellisiä ongelmiakaan ole. Ystäväni kysyi minulta tänään, olenko huomannut kuinka vaikeaa minun on sallia itselleni mitään hyvää. No en ollut, ennen kuin ajattelin asiaa. Ystäväni oli oikeassa; jostain kumman syystä en voi antaa itselleni lupaa nauttia elämän pienistä iloista, vaikka siihen olisi mahdollisuuksia.
Tämä näkyy melkein kaikissa tekemisissäni; en esim. huolehdi itsestäni vaikka voisinkin. Ostan esim. kalliita ihorasvoja, mutta en kuitenkaan käytä niitä, ajatuksissa takoo että ne ovat " liian hienoja" minulle. Vaateiden kassa on sama juttu; minulla olisi varaa ostaa haluamaani, mutta hankin vain toiseksi mielyttävimmän; " köyhät ne vaatteilla koreilee" jne ? Annan säärikarvojen kasvaa, kulmakarojen rehottaa ja vaatteiden virttyä, ei se mitään..
Kotinsi sisustuskaan ei ole sitä mitä toivon, jollain kierolla tavalla ajattelen sen oleva minulle ja perheelleni riittävän hyvä. Kyse ei siis ole mistään ekologisesta maailmankatsomuksesta, pihiydestä tai saamaattmuudesta ostaa uutta, en vain koe ansainneeni sitä.
Tietenkin tämä vaikuttaa myös äitiyteeni ja rooliini vaimona. Mies ei lytistä minua henkisesti tai fyysisesti, päinvastoin. Mieheni kertoo usein, kuinka onnellinen hän on kanssani ja kehuu minua muutenkin. Mieheni on fiksu, kohtelias, hyvä isä ja hieno puoliso. Minulla on hieno perhe ja yhä ihmetteln, miten minulle on tällainen onni suotu. Saatan kesken arkipäivän ihmetellä, miten ihmeessä olen Päässyt naimisiin ja Saanut lapsia.
Mistä ihmeestä tämä johtuu ja ennenkaikkea miten voin muuttaa tilannetta?Elämä on kutekin melko lyhyt ja olisi ihanaa uskaltaa nauttia siitä!
Kommentit (3)
Minusta tuo on todella yleistä, varsinkin vanhemmissa naisissa. Tuntuu, että monet eivät arvosta ollenkaan itseänsä. Luotatko muuten itseesi? Koetko esimerkiksi onnistuvasti töissä tai lastesi kasvatuksessa?
Tuntuu, että tuo itsensä pieni arvostus on tyypillisesti vielä naisten ongelma. Hyvä kun kiinnität asiaan huomiota, ethän halua lapsillesi välittää mallia, jossa nainen ei ole minkään arvoinen eikä ansaitse mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin just, että sieltä lapsuuden kodistahan tämä kantautuu omaankin perheeseen. Muistan kuinka vanhempani halusivat minun menenvän ammattikouluun tai kauppikseen, koska se on mulle " ihan riittävän" hyvä opiskelupaikka. Intoa ja päätä oli lukea, mutta niitä ei kyllä kotona millään lailla kehotettu käyttämään. Yliopisto tai korkeakoulu olisi jo ollut leveilyä tai turhaa itsensä pönkittämistä. No, tein vastoin vanhempieni tahtoa ja opiskelin pitkään ja ilolla. No, nyt olen sitten " mahtailija" , kun työskentelen unelmieni ammatissa, enkä jäänyt vanhempieni unelmien tasolle.
Ostimme kotiimme äskettäin uuden ruokailuryhmän, johon äitini kommentoi että : " meiltä olisitte saaneet ilmaiseksi teille ihan riittävän hyvän ruokapöydän ja tuolit..." Ko. kalusto on mummovainaani entinen, aito 60-luvun tuote. Äitini ei millään tajunnut, miksi taas ostimme uuden ruokapöydän, vaikka se enitinen oli " ihan hyvä" . Mainittakoon että se oli perheellemme liian pieni ja kovassa käytössä kulunut. Järjellisesti tajuan olevani oikeutettu tekemään rahoillani ja omilla päätöksilläni mitä haluan, mutta huono omatuntohan se silti tulla paukahti..
Taidan järjestelmällisesti opetella pois vanhoista tavoista ja ajatusmalleista. Illalla suihkun jälkeen rasvaan vihdoinkin sillä luxusvoiteella hyvin sheivatut sääreni! :-)
Alue: Aihe vapaa
JA kun sellaiseen olemisen kulttuuriin kasvaa " enhän minä, eihän mulle tartte jne." on tosi vaikea tehdä muutoksia, koska ne ovat kuin jonkun toisen elämään kuuluvia, ja tuntuvat pelottavilta.