Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uhmaava ja nimittelevä lapsi on ajanut masentuneen vaimoni juopottelemaan olen huolissani

Vierailija
22.01.2020 |

Pääsin tänään töistä jo klo 12 eli samaan aikaan kun poika, kun tulin kotiin poika istui keittiön lattialla hokien läskiätyhmpäätä ja vaimo sekoitteli hellalla ruokaa itku kurkussa. Kun kysyin pojalta mikäs nyt mättää niin sanoi että äiti on idioottiläski. Vaimosta näkee, että murenee palasiksi kun muutenkin masentunut ja sitten vielä oma lapsi nimittelee noin. Olen huomannut vaimon haisevan usein viinille tai siiderille, ei ole kännissä mutta juonut kuitenkin. Tämä juomisongelma on alkanut nyt tämän talven aikana.
Vaimo ei tee mitään ansaitaakseen tuollaisen haukkumisen, kun olen kotona näen että se alkaa ikääkuin tyhjästä. Esimerkiksi kun poika kysyi miksei äiti laita ketsuppia ruokaansa "Kun äiti ei käytä ketsuppia" "Miks?" "No siksi vaan" "Läskipäätyhmä!"
Kun vaimo itkee, huutaa poika että hyvä kun äiti itkee, jee. Olen rangaissut mm. ottamalla pois tabletin ja perumalla uimahallireissun jolloin alkaa nimitellä myös minua ja viskoa tavaroita. Poika on kolmosluokalla ja hänellä on todettu ADHD. Lääkitys on.
Myös koulussa uhmaa ja on joutunut usein avustajan kanssa käytävälle rauhoittumaan. Kerran eii suostunut taksiin ja oli vain juossut hulluna koulua ympäri haukkuen niin avustajan kuin taksikuskin.
Minä olen ainut, jolle ei uskalla ruveta vikuroimaan mutta äitiään höykyyttää senkin edestä! Pelkään, että joku pv vaimo menee tupakalle eikä tule enää takaisin .... on uhkaillut välillä semmoisella eikä paljon naurata jos toteuttaa uhkauksensa kun kuitenkin kuudes kerros.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oirehtisikohan tuo poika mahdollista äitinsä päihdeongelmaa ja masennusta ja lasta syyttävää isää? Mitenkään kuria väheksymättä.

Vierailija
2/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juominen alkoi vasta tänä talvena ja liityy selvästi tuohon nyt vuoden kestäneeseen nimittelyyn! Saattaa itkeä tihistä että "tuo yksi siideri, en

Kestä tätä muuten". Vaimolla todettiin masennus 2 v sitten eikä ole sen jälkeen pystynyt käymään töissä.

Ei masentunut varmaan antaisi lapsen juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta vaimo uskoo pojan vihaavan häntä tosissaan.

On sanonut pari kertaa että "joku päivä meen kaiteen yli niin poikakin on onnellinen. Se vihaa mua".

AP

onneölimen"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaimon pitäisi vaan kasvaa aikuiseksi ja laittaa lapsi kuriin, kuten sinä olet tehnyt.

t. vaikeaa itsetuhoista masennusta sairastanut pikkulapsen äiti

Vierailija
4/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen käytös torpedoi jo kaiken kivan yhdessä tekemisen perheenä, joudun menemään kaksin pojan kanssa ettei vain itketä äitiään ja vaimo voi jäädä vaikka täyttämään ristikoita ja ottamaan hermolomaa.

Mutta olisi mukavaa jos voisimme reissata perheenä! Tunnen itseni yh-isäksi kun mennään esim. Tukholmaan ja vaimo jää Jyväskylään..

Viimeisin(onnistunut) perhereissu oli kolme vuotta sitten.

AP

Vierailija
5/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sun täytyy tukea vaimoasi laittamaan rajat pojalle. Vaimon täytyy itse karjaista lapselle että nyt suu kiinni, puhut nätimmästi omalle äidillesi. Että tuollaista kielenkäyttöä ei siedetä tässä talossa. Tai että selvä, sinä olet sitten sen läskipäätyhmän lapsi. Vaimosi täytyy löytää se selkäranka jostain. Vaimosi täytyy ymmärtää, että lapsi ei vihaa tai sano niitä asioita siksi, että olisi ilkeä tai paha. Se sanoo niitä siksi, että lapsi yrittää saada reaktion, lapsi hakee sitä rajaa ja tuntee olonsa turvattomaksi, kun sitä rajaa ei tule, vaan hän saa äitinsä nyyhkyttämään ja vetäytymään. Lasten kasvatuksessa rajojen asettaminen on tosi tärkeää. Jos lapsesta tuntuu, että hän on vanhempiensa "yläpuolella", hän kokee suurta turvattomuutta. Lapsi kokee että hänen täytyy ottaa vastuu vanhemmistaan, mikä on liian suuri taakka kasvavalle lapselle. Tällainen turvattomuus sitten oireilee monin tavoin. 

Vierailija
6/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei. Lapsi ei aja äitiä juomaan. Miten kehtaat edes kirjoittaa moista pas kaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei. Lapsi ei aja äitiä juomaan. Miten kehtaat edes kirjoittaa moista pas kaa?

Miksi nostat lapsen joksikin koskemattomaksi pyhimykseksi, joka ei voi aiheuttaa mitään vain, koska on lapsi? Mitä tämä nyt auttaa?

Tietenkin äiti on ihan voimaton ja ilman mitään työkaluja tällaisen lapsen kasvattajana. Oletko ap ajatellut, että tarvitsisitte tukea perheenä? Ammattilaista tukea, että äitikin saisi otettua aikuisen roolin perheessänne?

Vierailija
8/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten vanhemmat ei osaa lukea edes omaa lastaan:

teidän lasta kiusataan koulussa ja haukutaan juuri tuolla tavoin ja noilla sanoilla mitä purkaa äitiinsä.

Ensimmäistä kertaa luen, kuinka lasta syytetään vanhemman ryyppäämisestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oirehtisikohan tuo poika mahdollista äitinsä päihdeongelmaa ja masennusta ja lasta syyttävää isää? Mitenkään kuria väheksymättä.

Lapsi oireilee koulukiusaamista jonka salaa vanhemmiltaan.

Ihan syystä, koska vanhemmat muutenkin ihan pihalla.

"Tuo mulle siideri, mää en kestä!".

Vierailija
10/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ma varmaan loisin tuommoista lasta. En siis kovasti mutta lapsayttaisin. Sen jalkeen laittaisin omaan huoneeseen rauhoittumaan ja saisi vain hyvin pelkistetyn illallisen, tyyliin vetta ja leipaa kunnes alkaa kunnioittamaan vanhempaansa. 

(Ehka hyva ettei mulla ole lapsia.) 

Ja aitina tosiaan vaan lahtisin. En parvekkeen kautta, mutta pakkaisin kamani ja vaan lahtisin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sun täytyy tukea vaimoasi laittamaan rajat pojalle. Vaimon täytyy itse karjaista lapselle että nyt suu kiinni, puhut nätimmästi omalle äidillesi. Että tuollaista kielenkäyttöä ei siedetä tässä talossa. Tai että selvä, sinä olet sitten sen läskipäätyhmän lapsi. Vaimosi täytyy löytää se selkäranka jostain. Vaimosi täytyy ymmärtää, että lapsi ei vihaa tai sano niitä asioita siksi, että olisi ilkeä tai paha. Se sanoo niitä siksi, että lapsi yrittää saada reaktion, lapsi hakee sitä rajaa ja tuntee olonsa turvattomaksi, kun sitä rajaa ei tule, vaan hän saa äitinsä nyyhkyttämään ja vetäytymään. Lasten kasvatuksessa rajojen asettaminen on tosi tärkeää. Jos lapsesta tuntuu, että hän on vanhempiensa "yläpuolella", hän kokee suurta turvattomuutta. Lapsi kokee että hänen täytyy ottaa vastuu vanhemmistaan, mikä on liian suuri taakka kasvavalle lapselle. Tällainen turvattomuus sitten oireilee monin tavoin. 

Muuten 100% samaa mieltä mutta eiköhän siinä nyyhkimisen ja karjumisen välillä olisi joku vaihtoehtoikin...

Syytön se lapsi siihen äidin sairauteen ja turvattomaan tilanteeseen on, turha sille on karjahdella. Se on normaalia että vanhemmalta joskus pinna palaa ja tulee karjaistua mutta kyllä tässä tilanteessa mennään todella pahasti ojasta allikkoon jos aletaan rajoja vetää huutamalla kun lähtötilanne on mitä on.

Ei se vanhemman kova äänenvoimakkuus auktoriteettia tuo ja rajoja aseta. Turvallisuuden tunteesta puhumattakaan...

Toki lapsen voi saada hetkeksi hiljenemaan kun huutaa kovempaa ja käyttää päälle vielä pahempaa kieltä mitä lapsi itse. Eri juttu sitten on,onko tuo kovinkaan fiksu ja pitkäkestoinen ratkaisu. Pohjaongelma on varmasti se nyyhkivä, masentunut äiti joka ei kykene vastaamaan lapsensa tarpeisiin nyt sairautensa vuoksi. Tämän tilanteen tuomaa lapsen oireilua ei ratkaista karjumalla tilanteesta oireileva lapsi hiljaiseksi vaan äidin tilanne on saatava haltuun.

Vierailija
12/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen hakeutumaan perheneuvolaan. Terapia voisi olla hyväksi, perheterapiaa ja vaimolle myös keskusteluapua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

WT kakara

Vierailija
14/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin nelosluokkalainen uhmaa ja nimittelee mutta sellaiseen esiteinitapaan. Tuo teidän kuulostava viisivuotiaalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasta kiusataan koulussa ja siksi hyppii pitkin seiniä kotona.

Vierailija
16/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko lapsi saanut kasvaa ilman kuria ja kasvatusta, kun olisi pitänyt puuttua heti rumaan kielenkäyttöön ja huonoon käytökseen. Ei ADHD:n taakse pidä mennä piiloon ja sanoa, että voi tehdä juuri mitään, koska ADHD. Oletteko ottaneet kouluun yhteyttä ja kyselleet mm. kiusaamisesta? Vai onko viestit yksipuolisesti koulusta tulleita? Terapeuttista apua te tarvitsette joka tapauksessa koko sakki. 

Ennen tuollaiset tottelemattomat vietiin maalla saunan taakse ja sitten solkipää soi. Ei se ehkä paras kasvatusmenetelmä ollut, mutta kun muitakaan työkaluja asian korjaamiseksi ei juuri ollut. Nyt on menty liiksikin pehmolinjalle ja sanotaan, että lapsen omaa tahtoa ei saa nujertaa. Mutta lapsiko saa nujertaa vanhempansa mielenterveyden?

Kävin kansakoulua 50-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Silloin yhden luokkatoverini isoveli vietiin kasvatuslaitokseen, koska käytös oli ala-arvoista, eikä se edes ollut noin hävytöntä kuin ap:n jutussa kuvataan. Pojasta tuli loppujen lopuksi ihan kunnollinen perheenisä ja veronmaksaja, vaikka kasvatuslaitokset olivat huonossa maineessa ankarien kasvatusmenetelmien takia.

Vierailija
17/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kipin kapin ammattiauttajalle.

Vierailija
18/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt perheterapiaan ja heti mars!

Tilanne on liian vaikea teidän keskenään selvitettäväksi.

Täällä on täysin asiatonta syyttelyä ja empatiakyvytöntä osoittelua joten älä kuuntele heitä.

Lapsi on syytön. Hän on vasta lapsi ja teidän tehtävä kasvattajina on opettaa lapselle oikea käytös. Lisäksi teidän on oltava auktoriteetti lapselle jota lapsi kunnioittaa. Kunnioitusta ei tule sillä että jää heikkona makaamaan lapsen tylytyksen edessä. Lapselle kasvaa ihan kieroutunut valtasuhde perheessä ja se luo hänelle lisää turvattomuuden tunnetta.

Vaimokin on syytön. Jos hän on pahasti masenentunut, hänen voimansa eivät riitä luomaan äidin auktoriteettiä ja hyvää mallia. Alkoholi ei helpota elämää mutta sairastunut mieli voi virheellisesti hakea helpoimpia turruttamisen konsteja.

Sinäkin olet syytön. Olet ristitulessa jossa on vaikeaa auttaa kun ei tiedä oikeita konsteja ja toimintatapoja.

Siksi ainut järkevä ja toimiva keino on hankkia apua ulkopuoliselta joka ulkopuolisen silmin kuinka tulisi toimia.

Jaksamista ja voimia vaikeaan tilanteeseen ja toivottavasti saatte apua.

Vierailija
19/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikille kolmelle sympatiani. Hankala tilanne jokaiselle.

Mielestäni tarvitsette kaikki apua; ensin yhteys vaikka perheneuvolaan tai jos teillä on jokin kontakti lapsen ADHD:n osalta, ensin ehkä yhteys sinne. Äidille suosittelisin (AP:n tuella) vaikka viikonloppulomaa yksin - tekisi varmasti hyvää sekin näin ensialkuun. Sinä aikana AP voisi tarkastella lapsen käyttäytymistä hänen kanssaan ollessaan. Tapahtuuko samantapaista nimittelyä pidemmällä aikavälillä myös häntä kohtaan? En huolestuisi *vielä* melko maltillisesta alkon käytöstä. Tod.näk. äiti ei ole keksinyt muuta tapaa rauhoittaa itseään. En siis puolustele tätäkään asiaa, mutta ei 1 - 2 siideriä pidä demonisoidakaan.

Vierailija
20/26 |
22.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasta on turha syyttää äidin juomisongelmasta, koska lapselta ei voi vaatia siitä vastuuta tai sen lopettamisesta. Juomisen syy voi olla monessa muussa tekijässä alkujaan, eri asia mikä lisää sitä. Lapsi soittaa nyt suutaan, ei aikuinen - äiti ei tunnu sanovan takaisin mitään vaan alistuu itkee kuin lapsi (eikä turvallinen aikuinen) - tekeekö alkoholi sen vai muu trauma, kokemuksen puute. Haukkumisikä menee ohi joskus. Ikä on melkein varhaisteini, silloin äitiä inhotaan jo. Varsinkin jos äiti käyttäytyy väärin psykologisesti huomaamattaan tai juo, myös tupakka ei ole kauhean hyvä esimerkki jos siis haluaa ettei lapsi polta aikuisena - varmasti vaikea päästä eroon. Onko sinulla tai hänellä ollut kylmä esimerkki käytöksessä kun tavarat viedään, vai yritätkö koskaan ymmärtää syvemmin ja kuunnella lasta - mistä lapsi saisi siihen hyvään lämpimään käytökseen esimerkin. Tai huumoria, muttei kenenkään kustannuksella. Pahimmat henkilöön menevät sanat voi jättää pois kun hän sanoo jotain äidille - vaikka haukkumista vielä jäisi, äiti voi sanoa itse puolustautuakseen jotain, vaikkei lyttää poikaa ja pysyä vaikka eri huoneissa. Tai asua erillään jos äiti vaan itkee juo eikä kykene olemaan aikuinen lapselle, että menee rikki helposti - olisi turvassa haukkumiselta. Varhaisteini-ikää ja aivojen kehitystä pitää ymmärtää ja tajuta, ettei lapsi voi aina hallita sitä, kiusaamista voi välttää vaikkei erimielisyyttä. Kyselyikä on ihan normaali tuossa vaiheessa, voidaan kysyä miksi aikuinen on valinnut juuri jonkun asian, hän yrittää hahmottaa maailmaa ja eri asioita. Lapsi toistaa opittua käytösmallia rumiin sanoihin ja kylmyys, tuli se kavereilta, koulusta, opettajalta, mediasta, tv:stä, vanhemmalta tai internetistä - kuitenkin vastuu kertoa mitä ei kannata käyttää on vanhemmilla jo ensimmäisestä sanasta lähtien - ainakin pahimmat versiot henkilöön kohdistuvasta sanasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän seitsemän