Yllätysraskaus ahdistaa suunnattomasti
Huomasin vasta 3 kuukauden parisuhteen jälkeen olevani raskaana ja olen asiasta aivan paniikissa. Olen jo 34-vuotias ja pohdin, onko tässä iässä suurinta hulluutta edes harkita raskauden keskeyttämistä. Lisäksi en voi toki sivuuttaa faktaa, että en välttämättä tule (yhtä helposti) raskaaksi enää vuoden päästä, mikäli sitä toivoisin.
Mies on aivan onnessaan ja varma siitä, että hän haluaisi pitää vauvan. Olen kuitenkin todella huolissani siitä, ettei meillä ole minkäänlaista kokemusta yhteisestä arjesta ja emme edes tunne toisiamme vielä riittävän hyvin - yksin jääminen pelottaa, vaikken epäilekään, etteikö mies pitäisi vauvasta osaltaan huolta jatkossakin.
En ole koskaan tuntenut vauvakuumetta ja olen jopa pohtinut monet kerrat, haluanko lapsia lainkaan. Viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin hieman alkanut elää myös se ajatus, että ehkä sittenkin. Olin leikitellyt ajatuksella vauvasta jo tämän suhteen alettuakin - mutta en missään nimessä näin pian.
Tällä hetkellä tunnen vauvasta aivan hirvittävää pakokauhua ja ahdistusta. En osaa nähdä vauvassa oikein mitään positiivista ja ajattelen koko ajan erinäistä kauhukuvien kautta, että mites tämä ja tämä asia sitten järjestyisi ja tuijotan lamaantuneena seinää. Miehelle on vaikea puhua, kun keskeytyksestä puhuminenkin saa hänet itkemään.
Jännitän elämässä kyllä yleisestikin suuria muutoksia ja uusia asioita paljon, joten pelkään, että mikäli keskeyttäisin raskauden, tajuaisinkin tehneeni sen vain alkujärkytyksen vallassa - ja katuvani.
Kommentit (2)
Outo ja ahdistava tilanne. Jouduin punnitsemaan saman ikäisenä täysin samaa asiaa ja pelkäsin myös, jos en pystykään saamaan enää. Toisaalta realistinen pelko, mutta toisaalta jos onnistui noin nopeaa teilläkin, ylläriraskautena, en olisi kovin huolissani. Mieli on myös mukautuvainen, ajatukset saattaa vaihdella suurten päätösten edessä yhteen, jos toiseenkin suuntaan. Mieti, millaista elämänne voisi ihan konkreettisesti olla. Näkisitkö kumppanisi hyvänä isänä? Tuletteko toistenne kanssa hyvin toimeen?
Oma ukko halusi pitää yllärilapsen ja ympäripuhui minut siihen, sen jälkeen meille tuli ahdistava ja erittäin vaikea ero. Oltiin yhdessä 4kk. Nyt ollaan tilanteessa, että odotan yksin, enkä haluaisi nähdä arvaamatonta ja päällekäyvää eksää enää koskaan, ei puhunut edes enää loppuaikoina mitään lapsestaan. Stressasin selviämistäni paljon ja teen sitä toisinaan edelleen, mutta ajatukset ovat ikäänkuin jo tasaantuneet. Tulevaisuus on edelleen avoin.
Vaikka joskus eroaisitte, muista, ettet ole kuitenkaan yksin ja että lapsesi tulee olemaan sinulle todennäköisesti rakkain asia elämässäsi, vaikka et ole vielä varma lapsen haluamisesta. Suosittelen katsomaan YouTuben vauvavideoita ja pohtimaan omia reaktioitasi niihin. Herättävätkö ne sinussa tunteita? Jos, niin mitä?
Moi, käy jutteleen neuvolan psykologille tai työpsygalle tms. Tai vaikka TK lääkärille. Sun pitää ehdottomasti päästä pohtimaan asiaa, myös keskeytys näkökulmaa, jonkun kanssa jolla ei lähde tunteet heti vellomaan. Ahdistus on varmasti aika tavallinen fiilis, mullakin on sitä. Vaikka ihan tietoisesti on annettu raskaudelle mahdollisuus. Liittyy myös ns. Elämän kriisiin joka tämä toki on yksi suurimmista. Tsemppiä!