Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Islamin alkuvaiheet

Vierailija
19.01.2020 |

Mielenkiintoinen dokumentti islamin alkuvaiheista:

Tässä kyseenalaistetaan kokonaan se, että islam olisi syntynyt Arabian niemimaalla Mekassa.
Tuodaan esiin todisteita, että Koraanin kirjoituspaikka on ennemminkin ollut Kuolleenmeren eteläinen pohjukka.

Perustelu: ainoa maantieteellinen paikka, joka Koraanissa mainitaan, on Kuolleen meren eteläpäässä oleva Lootin muistomerkki - patsaalta näyttävät kalliomuodostelma, johon liittyy kertomus Abrahamin veljenpojasta Lootista. Koraani viittaa siihen sanoilla "siitä kuljetaan ohi aamuin illoin".

Koraanin sisältö on myöskin reaktiota Raamattuun, sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Nämä traditiot olivat voimakkaina tuolloisessa Syyrian Palestiinassa. Jerusalem oli silloin lähinnä kristitty kaupunki.

Dokumentissa tuodaan esille, että arabit valloittivat Palestiinan todella nopeasti Mohammedin oletetun elinajan jälkeen - vähän liian nopeasti, että uskonto olisi ehtinyt vielä levitä ja juurtua. Ennemmin näyttää siltä, että kun arabit valloittivat isoja alueita itselleen 700-luvulla, heillä oli ensi sijassa arabi-identiteetti, mutta kun valtakuntaa haluttiin vahvistaa, mukaan otettiin yhä vahvemmin uskonnollinen identiteetti.

700-luvun Jerusalemin kristittyjen mukaan arabit eivät pitäneet rukouksiin Mekkaa kohden, vaan ennemmin pohjoiseen. Arabit puhuivat itsestään uskovaisina, mutta eivät sen tarkemmin määritelleet itseään - näin siis kristittyjen aikalaisten mukaan. Myös eräs hyvin varhainen moskeija Arabian niemimaalla ei ole suunnattu Mekkaa kohden. Mitään kirjallista mainintaa Mekasta tai Mohammedista ei ole alkuvuosikymmeniltä. Ne tulevat kuvaan vasta, kun Jerusalemiin rakennettiin Kalliomoskeija paikalle, jossa aiemmin oli ollut juutalaisten temppeli. Sen rakentaja halusi vahvistaa arabien valtakuntaa omalla uskonnolla - oli siis tilaus omalle uskonnolle. Kalliomoskeija rakennettiin Rooman Pietarinkirkon tyyppiseksi. Sen haluttiin symboloivan valtakunnan keskusta. Vasta tämän rakennuksen seinästä löydetään tekstit profeetta Mohammedista.

Myöskin meni aika kauan, ennen kuin arabit laittoivat profeetta Mohammedin kolikkoon (60-100 hänen oletetusta kuolemastaan). Ehkä hänet keksittiin vasta silloin? Ja koko tarina sepitettiin sijaitsevaksi kauas kaikesta, Arabian niemimaan Mekkaan, varsinaiseen takapajulaan, jolloin kertomuksen todenperäisyyttä oli vaikea tarkistaa.

Mielenkiintoinen dokumentti. Toivottavasti jotkut innostuvat katsomaan myös ja kommentoimaan!

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua kiinnostaa historia ja siinä se, mitä todella tapahtui. Asiat voidaan nähdä jälkeenpäin niin monelta kantilta ja kertoa "miten sattuu". Mutta millä kertomuksella on parhaat todisteet ja mikä on siten selitysvoimaisin.

Tässä ylläolevassa tekstissä on hyviä pointteja. Jos nuo faktat pitävät paikkansa, niin voisi ajatella, että arabit (Aabrahamin toisen pojan Ismaelin jälkeläiset) ovat Palestiinassa katselleet kateellisina, kun Aabrahamin toisen pojan Iisakin jälkeläiset ovat menestyneet. Ja sen jälkeen vielä koko tämä kristinusko. Ja he ovat ikäänkuin sivuroolissa maailman näyttämöllä.

Sitten juutalaiset joutuivat maanpakoon ja Rooma heikkeni, niin että arabeilla olikin mahdollisuus valloittaa suuria alueita ja ottaa "johtoasema" kansakuntien joukossa. Tätä pönkittämään tarvittiin "oma profeetta" ja paremman puutteessa sellainen sitten runoiltiin kasaan. Ja kirjoitettiin Koraani siellä Kuolleenmeren eteläosassa. Tehtiin ns. "täydellinen uskonto" heidän näkökulmastaan.

Makes sense. Koraani todellakin on syntynyt kristillisen tradition vaikutuspiirissä, se on selvä, jos yhtään tuntee kristinuskoa ja Koraania. Tuskin siellä Arabian niemimaan aavikoilla edes tunnettiin kristinuskoa kovin kummoisesti.

Vierailija
2/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä vielä: dokumentissa tuodaan esiin myös, että Koraanissa puhutaan maanviljelysyhteiskunnasta: mm. oliivipuista, joita ei viljelty Arabian niemimaalla. Eikä siellä harrastettu maanviljelystäkään. Joten kirjoitta / kirjoittajat eivät ihan kaikkea osanneet ottaa huomioon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari erinomaista lukemisen arvoista blogia suomenkielellä, mm. Onko koko prohveettaa ollut koskaan edes olemassa:

http://hiidenlehto.blogspot.com/?m=1

https://ibnmatti.blogspot.com/?m=1

Vierailija
4/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Typerintä mitä olen hetkeen kuullut. Mutta kyllähän sitä vaikka mistä päähänpistosta saa tehtyä dokumentteja ja "faktoja", kuten vaikka nämä maata litteäksi väittävät todistaa.

Mohammedista, hänen vaimoista ja lapsista ja elämästä ja sodista ja valloituksista on ihan tarpeeksi todistuksia myös sen ajan ei-islamisista lähteistä.

"Koraanissa puhutaan maanviljelysyhteiskunnasta: mm. oliivipuista, joita ei viljelty Arabian niemimaalla. Eikä siellä harrastettu maanviljelystäkään. Joten kirjoitta / kirjoittajat eivät ihan kaikkea osanneet ottaa huomioon. "

Tässä puhutaan kai jakeesta jossa mainitaan tietty paikka. Asia käsitelty täällä, ja tämän virheen keksijä ei ole itse tainnut ottaa kaikkea huomioon

https://www.call-to-monotheism.com/olive_trees_on_mount_sinai__archaeol…

It seems not to have occured to Shamoun that an olive tree round about MOUNT Sinai is not the same as "round about Sinai". Yusuf Ali DID NOT say "round about Sinai". He said "round about MOUNT Sinai". The same goes for Muhammad Asad.

We have already shown that there are olive trees on Mount Sinai, thus Shamoun's argument has been completely destroyed.

Vierailija
5/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tuntisit islamin historiaa, tietäisit että rukoussuunta oli aluksi Jerusalem.

Vierailija
6/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisitko kertoa suomeksi mikä tuossa on pointti? Eihän Koraanissa puhuta Siinain vuoresta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku tuossa kirjoitti että on olemassa aikalaislähteitä Mohammedista ja hänen perheestään. Tuossa dokumentissa tutkijat nimenomaan kertovat että ei ole mitään, ei kerta kaikkiaan mitään. Joten heitäppä lähteillä jos kerran sinun mielestäsi on!

Vierailija
8/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muhammed oli mitä luultavimmin ns. kylähörhö, jollaisena Jeesustakin pidettiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä vielä: dokumentissa tuodaan esiin myös, että Koraanissa puhutaan maanviljelysyhteiskunnasta: mm. oliivipuista, joita ei viljelty Arabian niemimaalla. Eikä siellä harrastettu maanviljelystäkään. Joten kirjoitta / kirjoittajat eivät ihan kaikkea osanneet ottaa huomioon. 

Eivät osanneet ottaa huomioon myöskään Pohjolan yötöntä yötä paastoa määrätessään.

Vierailija
10/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tuntisit islamin historiaa, tietäisit että rukoussuunta oli aluksi Jerusalem.

Joo no se kävi selväksi dokumentista, että ei se ainakaan Mekka ollut. Koraanissa ei mainita Mekkaa, joten ilmeisesti Koraani tehtiin ennen kuin syntyi tarve sijoittaa profeetta Arabian niemimaalle. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Islam ei tosiaankaan ole uskonto vaan tapa hallita. Täysin mahdollista että muhammatti on keksitty henkilö vallankäytön välineeksi. 

Vierailija
12/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerintä mitä olen hetkeen kuullut. Mutta kyllähän sitä vaikka mistä päähänpistosta saa tehtyä dokumentteja ja "faktoja", kuten vaikka nämä maata litteäksi väittävät todistaa.

Mohammedista, hänen vaimoista ja lapsista ja elämästä ja sodista ja valloituksista on ihan tarpeeksi todistuksia myös sen ajan ei-islamisista lähteistä.

"Koraanissa puhutaan maanviljelysyhteiskunnasta: mm. oliivipuista, joita ei viljelty Arabian niemimaalla. Eikä siellä harrastettu maanviljelystäkään. Joten kirjoitta / kirjoittajat eivät ihan kaikkea osanneet ottaa huomioon. "

Tässä puhutaan kai jakeesta jossa mainitaan tietty paikka. Asia käsitelty täällä, ja tämän virheen keksijä ei ole itse tainnut ottaa kaikkea huomioon

https://www.call-to-monotheism.com/olive_trees_on_mount_sinai__archaeol…

It seems not to have occured to Shamoun that an olive tree round about MOUNT Sinai is not the same as "round about Sinai". Yusuf Ali DID NOT say "round about Sinai". He said "round about MOUNT Sinai". The same goes for Muhammad Asad.

We have already shown that there are olive trees on Mount Sinai, thus Shamoun's argument has been completely destroyed.

Voisitko kertoa suomeksi mikä tuossa on pointti? Eihän Koraanissa puhuta Siinain vuoresta?

Puhutaan nimellä Siinain vuoresta ja useista muista, kaupungeista ja maista.

http://corpus.quran.com/concept.jsp?id=geographical-location

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tuntisit islamin historiaa, tietäisit että rukoussuunta oli aluksi Jerusalem.

Joo no se kävi selväksi dokumentista, että ei se ainakaan Mekka ollut. Koraanissa ei mainita Mekkaa, joten ilmeisesti Koraani tehtiin ennen kuin syntyi tarve sijoittaa profeetta Arabian niemimaalle. Ap

Mekka mainitaan jakeissa 3:96 ja 48:24 T. Google

Vierailija
14/14 |
19.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällaista keskustelua aiheesta emme tule koskaan näkemään meillä Suomessa, isossa maassa on laveasti tilaa erilaisille näkemyksille, Suomessa kelpaa vain yksi virallinen totuus:

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kuusi