Raskaus ja imetys muutti ulkonäköni täysin
Ennen raskautta olin normaalipainoinen ja moni kehui kauniiksi. Sain lapsen, ja olen täysin eri näköinen. En tunnista itseäni enää peilistä :( . Painan kilon vähemmän nyt lapsen ollessa vuoden ikäinen kuin mitä olen painanut ennen raskautta, eli mitkään kilot ei ole se ongelma. Mutta hiukset on muuttaneet väriä ja ohentuneet niin, että oli pakko leikata ne. Kasvoni näyttää jotenkin ihan erilaisilta, ihan kuin kasvojen muotokin olisi muuttunut rumaksi, ihon väri on harmaa ja on ryppyjä ja kamalat silmäpussit ja turvotus kuin krapulassa koko kasvoissa. Maha pullottaa ja roikkuu pahan erkauman takia (jota eivät leikkaa, jos toinen lapsi on joskus harkinnassa). Tissit roikkuu tyhjinä pusseina sen pullottavan roikkuvan ison mahan päällä, eikä mitkään rintsikat saa niitä näyttämään hyvältä. Omasta mielestäni näytän kaikkialta kamalalta enkä yhtään siltä naiselta, joka olin vielä kaksi vuotta sitten. Raskausarvista en edes välitä, koska vaatteet peittää ne.
Syön vitamiineja ja liikkua ehdin nyt enemmän kuin ennen raskautta, jolloin olin kaikki pitkät päivät istumatyössä.
:(
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Noinhan se ikävä kyllä osalle naisista käy eikä sille voi itse yhtåän mitään. Aina hoetaan että raskaudesta ja synnytyksestä palautuu entiselleen mutta ei se niin ole. Naisen osa on tässå aivan kohtuuton eikä se lapsi korvaa naisen omaa elämää.
Niin kyllähän ne kilot voi laihduttaa jos haluaa, ja pienet repeämät kyllä paranee. Mutta erkauma ei parane. Iho ei parane. Kasvojen ulkonäkö ei parane.
Ehkä ei edes kannata tavoitella entistä vaan miettiä realistisesti,mitkä on ne nykyisen olemuksen parhaat puolet ja hakea kokonaan uutta tyyliä sen nykyisen olemuksen pohjalta ja satsata siihen.Laadukkaat vaatteet,kengät,laukut,vitamiinit ja kasvohoidot sekä nykyiselle hiuslaadulle se paras väri ja kampaus.
Siksipä en lapsia aio hankkiakaan. Ulkonäön lisäksi vielä mahdolliset vauriot sukupuolielimille, ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei edes kannata tavoitella entistä vaan miettiä realistisesti,mitkä on ne nykyisen olemuksen parhaat puolet ja hakea kokonaan uutta tyyliä sen nykyisen olemuksen pohjalta ja satsata siihen.Laadukkaat vaatteet,kengät,laukut,vitamiinit ja kasvohoidot sekä nykyiselle hiuslaadulle se paras väri ja kampaus.
Jeps, olen hoitovapaalla ja saan verojen jälkeen kotihoidontukea reilu 200 e. Sillä ei paljoa laadukkaita laukkuja ja vaatteita ostella. Ap
Työkaverikin muuttunut jo raskauden aikana ihan eri näköiseksi, on se kumma juttu kuinka se muuttaa naista - eikä hyvällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverikin muuttunut jo raskauden aikana ihan eri näköiseksi, on se kumma juttu kuinka se muuttaa naista - eikä hyvällä tavalla.
Minäkin muutuin jo raskausaikana kamalan näköiseksi.
Raskaus ainakin muuttaa ihan luustoa niin että luusto jotenkin löystyy ja leviää.
Sinulla on loppupeleissä kulunut aikaa synnytyksestä aika vähän. Vuosi lyhyt aika raskaudesta toipumiseen. Itsellä kolme raskautta takana lyhyellä aikavälillä ja nuorin lapsista nyt 1,5 vuotta. Pikkuhiljaa alkaa hiukset taas tuuhentua, lonkkaluut hiukan palautua paikoilleen ja kynsien/ihon kunto palata. Kiloja minullakaan ei ole, mutta nämä muut asiat palautuvat omalla ajallaan.
Ei kannata niin kamalasti sitä peiliä tuijottaa kun lapsi on pieni, kyllä sitä ehtii taas panostaa itseensä kunnolla kun ei ole pientä ihmistä hoidettavana ja valvottamassa. Muokkaa itsestäsi uusi sinä näillä uusilla ominaisuuksilla.

Kävin lääkärissä ja se erkauma ei parane yhtään ilman leikkausta. Ja näytän kasvoista ihan erilaiselta kuin esim. valokuvissa juuri ennen raskautta. Kuin kasvojen luusto ja iho olisi muuttunut täysin. Ap
Miksi tästä ei julkisesti puhuta enemmän?
Ikävä kuulla. Luin joskus aiemmin tältä palstalta, että raskauden myötä voisi saada esmes paljon paksumman tukan, mutta tarinasi ei tue tätä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Luin joskus aiemmin tältä palstalta, että raskauden myötä voisi saada esmes paljon paksumman tukan, mutta tarinasi ei tue tätä.
Kyllä se tukka raskausaikana paksuni ja kiilsi mutta oheni ja tuhoutui raskauden jälkeen. Niin käy lähes kaikille. Ap
Vain vuosi synnytyksestä? Odota nyt vielä, ehkä sitten kun lapsi on 2-3-vuotias ja imetykset ja yövalvomiset koettu, niin voi jo kriittisemmin katsella itseään peilistä. Ainakin itsestä on tuntunut vielä yhden vuoden jälkeen aika pötkylältä ja naama näytti kulahtaneelta, mutta siitä vuoden päästä jo mietti, ettei näytäkään hullumalta, jos ei nyt tietenkään tismalleen samaltakaan kuin ennen lapsia.
Raskaus on luonnollinen osa naisen elämää. Se, että ulkonäkö muuttuu, on senkin luonnollinen osa elämää. Se, että naisen ulkonäkö muuttuu raskauden jälkeen, antaa signaalin ulospäin. Olen äiti ja minulla on huollettavia. Se on normaalia-
Ei naiset voi biologisia asetelmia huijata vaikka kuin yrittäis kuvitella muuksi.
Välillä jopa huvittava seurata naisten toivotonta taistelua vääjäämätöntä vastaan.
No ei kaikille käy niin. Sukulainen teki lapset hyvin nuorena ja on nyt about 25 v kahden lapsen äiti. Malli vartalo ja kaunis kuin mikä. En tietysti tiedä mitä vaatteiden alla on mutta ei se voi olla kovin kamalaa koska missitkin saa olla kateellisia siitä vartalosta. Itselläni rinnat paranivat raskaudesta (b:stä c) ja mieskin sanoi tyytyväisenä ja ilahtuneena puolentoista vuoden imetyksen loppumisen jälkeen että jääkö nämä tosiaan tällaisiksi. Täytän lähivuosina 50 ja nyt vasta rinnat ovat ruvenneet vähän roikkumaan mutta eivät edelleenkään ole pahat. Kannattaa käyttää kunnon inetysliivejä eikä mitään henkkamaukan liruja.

Eli olis kannattanut ne lapset hankkia silloin vähän kahdenkymmenen päälle. No myöhäistä on nyt. En hanki. Ostan kaupasta olutta, laitan parasta illallista ikinä, ja toivon että miehelle riittää se. :)
Se erkauma tuli luultavasti koska olit ennen raskautta istumatyössä etkä kovin hyvässä kunnossa, toki voi olla LISÄKSI muutakin, esim. että vatsa oli ISO. Ei se itsestään korjaannukaan, et kertonut, että olisit sitä kuntouttanut vaan kysellyt leikkauksesta. Osa kyllä pilaa itsensä raskausaikana ja imetysaikana, muttei sen kertaakaan oikeasti täydy olla niin. Valivalivali vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Luin joskus aiemmin tältä palstalta, että raskauden myötä voisi saada esmes paljon paksumman tukan, mutta tarinasi ei tue tätä.
Kyllä se tukka raskausaikana paksuni ja kiilsi mutta oheni ja tuhoutui raskauden jälkeen. Niin käy lähes kaikille. Ap
Tukan paksuntumisen raskausaikana huomaa vain jos on ennestään ohut letti. Silloin huomaa sen ohenemisenkin imettäessä. Imetylsen jälkeen tukka palaa normaaliksi. Jos on ennestään paksutukka eikä kaljuuntumisgeenejä niin paksu tukka pysyy läpi tuon kaiken.
Spanxit, pushupit ja uusi meikkaustyyli, joka sopii enemmän nykyiseen ulkonäköön.
Vierailija kirjoitti:
No ei kaikille käy niin. Sukulainen teki lapset hyvin nuorena ja on nyt about 25 v kahden lapsen äiti. Malli vartalo ja kaunis kuin mikä. En tietysti tiedä mitä vaatteiden alla on mutta ei se voi olla kovin kamalaa koska missitkin saa olla kateellisia siitä vartalosta. Itselläni rinnat paranivat raskaudesta (b:stä c) ja mieskin sanoi tyytyväisenä ja ilahtuneena puolentoista vuoden imetyksen loppumisen jälkeen että jääkö nämä tosiaan tällaisiksi. Täytän lähivuosina 50 ja nyt vasta rinnat ovat ruvenneet vähän roikkumaan mutta eivät edelleenkään ole pahat. Kannattaa käyttää kunnon inetysliivejä eikä mitään henkkamaukan liruja.
No en mä ollut ainakaan mikään superkaunotar mallivartalolla ennen raskauttakaan, niin tuskinpa olen sen jälkeenkään. ;D