Kuinka monta kertaa päivässä syöt
Miten voit? Oletko kokeillut muuttaa syömiskertoja ja huomannut muutosta voinnissasi?
Kommentit (21)
Yleensä kolme kertaa. Aamiainen, lounas ja päivällinen.
Neljä. Aamupala, lounas, välipala ja päivällinen.
2-3 krt. Jos yritän syödä useammin, esim. aamupalan, jota en normaalisti syö, alkaa paino nousta. Jos syön useasti päivän aikana, en ehdi tulla nälkäiseksi. Tuntuu, että olen liian täynnä koko ajan. Olo on raskaampi.
Syön silloin kun on nälkä. Ja ihan normi mitoissa ole. Ikinä en ole kaloreita laskenut, enkä laske. T. Nainen 55v.
5krt/pvä. Aamulla ihan vaan kahvi, lounaaksi leipä ja kahvi, iltapäivällä pelkkä kahvi, päivällinen+kahvi, ja illalla teetä+hedelmä tai marjoja.
Kokeilin oman aikani syödä enemmän ravitsemusterapeutin ehdotuksesta, mutta se kaatui siihen etten yksinkertaisesti pystynyt.
Syön kun on nälkä, 1-2 krt päivässä. Hyvin iltapainotteisesti koska aamulla/päivällä ei vaan nälätä.
Nykyään kolme kertaa 9:n ja 17:n välillä. Pärjään todella hyvin, mikä yllätti itsenikin, koska ennen on tullut kaikenlaisia heikotusoloja, jos en ole syönyt n. kolmen tunnin välein vähintään viidesti päivässä. Painokin on kivasti lähtenyt putoamaan.
1-3. Hyvin voin kun karsin turhat välipalat. En muuta nykyistä tyyliä, näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Viisi tai kuusi kertaa, kolmen tunnin välein.
Olen kokeillut kaikkea paastosta lähtien. Tää on paras, koska pysy skarppina koko ajan, en ole ikinä ähky enkä överinälkäinen eikä tule makeanhimoa.
Kun söin harvemmin, ärtyvä suoli ärtyi.
Järjetöntä napostelua!
2-3 krt.
Aamupala (leipää/karjalanpiirakkaa), lounas klo 11-16 välillä (lämmin ateria) ja iltapala (mitä löytää: hedelmää, leipää...).
2 kertaa päivässä. Karppauksessa ei tarvitse mussuttaa koko ajan jotain.
Kerran päivässä. Olen harkinnut kyllä kokeilla mitä tapahtuisi jos söisin 2 kertaa, mutta se jää aina lyhyeen, ei vaan jaksa laittaa mitään eikä kyllä tee mielikään syödä.
Yhden ison aterian 48 tunnin välein.
6-7 kertaa
Tänään esim.
Aamiainen
Lounas
Tomaatti
Välipala
Päivällinen
Iltapala
Syön pienet ateriat 4 kpl ja kasviksia/hedelmän niiden välissä.
Eli parin tunnin välein, vähän kerralla.
Kaikkea ruokarytmiä on ollut. Nyt tämä, kun lääkityksen takia meinas mennä 2x päivässä ruokailuksi ruokahaluttomuuden takia.
Vierailija kirjoitti:
6-7 kertaa
Tänään esim.
Aamiainen
Lounas
Tomaatti
Välipala
Päivällinen
IltapalaSyön pienet ateriat 4 kpl ja kasviksia/hedelmän niiden välissä.
Eli parin tunnin välein, vähän kerralla.
Kaikkea ruokarytmiä on ollut. Nyt tämä, kun lääkityksen takia meinas mennä 2x päivässä ruokailuksi ruokahaluttomuuden takia.
Järjetöntä napostelua!
2-3krt päivässä. Koska olen vain kotona, en tarvitse useammin ruokaa. Nyt tavallaan noudatan 16:8 paastoa ja painokin on pudonnut.
2-3, riippuu päivästä. En todellakaan jaksaisi olla jatkuvasti syömässä.
3 kertaa, joskus neljä jos tuntuu siltä että tarvitsee. Aamulla, tarvittaessa puolilta päivin, 17 aikaan ja illalla.
Aiemmin yritin syödä sen 5 kertaa, kun laihdutin, mutta luovutin. Heti kun aloin syömään niinkuin tuntui hyvältä ja toki tein parempia valintoja, alkoi paino tippua, jatkuva mussutuksen tarve ja nälkä katosivat. Herkkuhimokin katosi parissa päivässä.
Mainitsin tästä lääkärille kun kävin muissa asioissa ja hän kysyi miten laihduttaminen sujuu. Hän käski minun syödä 5 kertaa päivässä, että ei noin voi laihduttaa, kyllä kohta tulee takapakkia ja lujaa, kyllä ihmisen pitää syödä 5 kertaa päivässä jne. Olen pudottanut tällä tavalla liki 20kg, vaikken liiku paljon yhtään.
1-3 kertaa.
- Aamulla yleensä juon vain kahvin ja vettä. Jos olen liikkeellä ja tulee nälkä, syön jotain pientä aamupäivällä, esim. jogurtti ja hedelmä.
- Päivän ainoa "pakollinen" ateria on alkuillasta lämmin ruoka, joka on useimmiten jotain monipuolista, sen yhteydessä juon yleensä vihersmoothien.
- Illalla saan syödä mitä vain keittiöstä löytyy, jos tekee mieli: makeita tai suolaisia herkkuja. Joskus se on vain mukillinen kaakaota. Yleensä ostan iltaa varten joitain herkkuja.
Olen aina ollut hoikka.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Viisi tai kuusi kertaa, kolmen tunnin välein.
Olen kokeillut kaikkea paastosta lähtien. Tää on paras, koska pysy skarppina koko ajan, en ole ikinä ähky enkä överinälkäinen eikä tule makeanhimoa.
Kun söin harvemmin, ärtyvä suoli ärtyi.