Minkä verran teillä kuluu omakotitalossa vettä vuodessa?
Meillä on nyt viimevuosina asunut talossa kolme aikuista (lapsi 20v). Vettä on kulunut 108-62 kuutiota vuodessa, keskiarvo 80 kuutiota vuodessa. Kulutus on 73 litraa per henkilö per päivä. Meidän kulutus on Motivan mukaan puolet keskimääräisestä (140 litraa päivässä). Ei meillä vettä mitenkään yritetä säästää, mutta kulutetaan järkevästi, ei esimerkiksi kuorita perunoita juoksevan veden äärellä, kuten eräs tuttavani tekee.
Paljonko teillä muilla kuluu vettä henkeä kohti vuorokaudessa ja millaisia vedenkäyttäjiä olette omasta mielestänne.
Toki osakkeissakin asuvat voivat vastata, jos kokonaiskulutus on tiedossa. Omakotalossa tosin vettä kuluu myös mm. auton pesuun ja puutarhan kasteluun yms. jota kerrostaloissa ei tapahdu.