Muita, jotka joutuvat syömään usein?
Itse syön 2- 2,5 h, enimmillään 3h välein. Riippuen vuorokaudenajasta ja mitä olen siihen mennessä syönyt.
Huomasin eilen kun olin syönyt lounaan varttia vaille kaksitoista, kahden aikaan kaksi riisipiirakkaa, niin neljältä oli jo tosi huono olo (oltiin kyläilemässä). Yli neljä tuntia kunnon ruuasta, alkoi ihan huippaa, äänet kuulosti kovilta, vähän hikoilutti ja heikotti. Tehtiin siinä sit ruoka ja hiljalleen olo koheni.
Sappirakko on poistettu neljä vuotta sitten, ennen leikkausta jouduin tottumaan pieniin ateriamääriin, ja tasaisin väliajoin syömiseen, enkä nykyäänkään pysty syömään mitään todella isoja määriä (tulee liian täysi ja huono olo).
Haluaisin tietää onko muita ihmisiä, jotka syövät usein, ja miten ihmiset ympärillä siihen suhtautuvat? Minun lähipiirini on asiaan jo tottunut onneksi.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Miksi syöt sellaista ruokaa, joka ei pidä nälkää?
Syön minä ruokaa joka pitää nälkää, mutta pakko syödä tiheämmin kun ei vatsa vedä kerralla isoja annoksia. Heikotus kun iskee niin tietää että ruoka väli on liian pitkäksi venähtänyt.
Mulla menee menkkojen mukaan, viikko ennen on ihan prseestä. Syön yleensä yhden ruisleivän tai puuroa ruokien välissä koska näläntunne pistää oksettamaan. :D lääkärissä käyty ja terve olen.. muuten vaan ilmeisesti huonoa tekoa.
Miksi syöt sellaista ruokaa, joka ei pidä nälkää?