Vanhojen tanssit ja parin kysyminen

En muista että luokallani yksikään poika olisi tehnyt aloitetta, Tytöt kysyi.

Liikunnanopettaja järjesti tytöt omaan ja pojat omaan riviinsä pituusjärjestykseen. Lyhin tyttö sai parikseen lyhimmän pojan ja niin edelleen. Pojat loppuivat kesken, ja kuusi pisintä tyttöä joutui tanssimaan tyttöpareina.

Oli muuten hankalaa tanssia, kun parin kummallakin osapuolella oli vannehame. Taisi kyllä olla ainoa kerta, kun pituudesta on ollut haittaa. Tai ei oikeastaan ollut haittaa, koska en tykännyt edes ajatuksesta olla pojan pideltävänä. Sittemmin mieli kyllä muuttui. :)

No tytöt pyytävät poikia pariksi, ja pojat sitten harkinnan jälkeen suostuvat tai eivät suostu. Miksi sitä hyvää vanhaa tapaa pitäisi lähteä mihinkään muuttamaan?

Olin pois ensimmäisistä harjoituksista ja pelkäsin jääväni ilman paria. Heti kun selvisi, ketkä pojat olivat vielä ilman paria, niin valitsin mieluisimman ja pyysin pariksi.

Olin toivottoman ujo, yksi luokkakaveri paritti minut ja erään yhtä ujon pojan.

En kysynyt eikä minua kysytty (olin kiva ja nätti, mutta muualta muuttanut ja en mitenkään suosittu). Meitä oli muistaakseni 7 tyttöä ja 5 poikaa ilman paria. Olin luullut, että melkein kellään ei olisi paria valmiiksi ja ne jaettaisiin sitten ensimmäisellä tunnilla. Muistan vain vilkaisseeni äkkiä kaveriini (pariton tyttö myös) ja telepaattisesti sovimme, että hän pitkänä juoksee pyytämään pisintä poikaa parikseen ja minä juoksin toisen kivan luo. :D Huhuh... saimme tanssia pojan kanssa.