Lue keskustelun säännöt.
Voiko masentuneen ajattelukehään jotenkin vaikuttaa?
01.01.2020 |
Kun toisella pyörii jatkuvasti mieli omissa ongelmissa. Millä lailla esim. ystävänä sitä ajatuskuviota pystyisi helpottamaan, vai onko se vain mahdotonta?
Kommentit (19)
Yleensä empaattinen kuunteleminen on tärkeää, mutta masentuneen kanssa tulee vain olo että auttaako se mitään (mielialaa, itse asioita) vai antaako siinä vain lisää tilaa märehtimiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Tiedostaako ystävä oman ajatuskehänsä kiertämisen? Haluaako hän siihen apua?
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Sitä mietin, kun normaalisti myötätunto on vaikka sitä kuuntelemista, mutta kun masentuneen ajatukset ovat tavallaan "hulluja" ettei niitä voi korjata millään positiivisemman näkökulman tuomisella. Että miten masentuneeseen sitten pitäisi suhtautua, kun se loputon murehtiminen alkaa. Mikä siinä on se hyvä myötätuntoinen tapa toimia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen työkyvytön ja velkoja on n. 50 tonnin edestä. Olin töissä ennen liikenneonnettomuutta.
Ei mikään muu elämääni pysty muuttamaan kuin se että saa rahaa jostain, ja se taas on käytännössä mahdotonta.
Tarpomista helvetissä joka päivä, ei siinä auta filosofiat tai ajattelumallien muutokset.
Voi vaikuttaa, jos masentunut haluaa itse muuttaa ajatteluaan. Eivät ajatukset ahdista ketään, vaan se, mitä arvoa on oppinut niille antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Sitä mietin, kun normaalisti myötätunto on vaikka sitä kuuntelemista, mutta kun masentuneen ajatukset ovat tavallaan "hulluja" ettei niitä voi korjata millään positiivisemman näkökulman tuomisella. Että miten masentuneeseen sitten pitäisi suhtautua, kun se loputon murehtiminen alkaa. Mikä siinä on se hyvä myötätuntoinen tapa toimia?
Onko hän ammattiavun piirissä?
Onko kyseessä oikeasti masentunut vai traumataustainen (tai jotain muuta?) Aika usein traumatisoituneet lokeroidaan masentuneiksi ja näitä ihmisiä tulee hoitaa ja käsitellä ihan eri tavoin. Heidän käytöksensä syyt ovat erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Sitä mietin, kun normaalisti myötätunto on vaikka sitä kuuntelemista, mutta kun masentuneen ajatukset ovat tavallaan "hulluja" ettei niitä voi korjata millään positiivisemman näkökulman tuomisella. Että miten masentuneeseen sitten pitäisi suhtautua, kun se loputon murehtiminen alkaa. Mikä siinä on se hyvä myötätuntoinen tapa toimia?
Kun oma mieheni oli masentunut, hänellä oli tapana pyöritellä aivan järjettömiä ajatuksia päässään ja valvottaa minua puhumalla niistä keskellä yötä. Häpeäkseni täytyy myöntää, että en aina ollut yömyöhään se kaikkein empaattisin kuuntelija. Kun kymmenen kertaa olin vastannut samaan kysymykseen parhaani mukaan, annoin olla ja vastasin lähinnä en tiedä.
En usko, että sillä loppujen lopuksi oli mitään väliä, mitä sanoin, kunhan olin siinä ja kuuntelin. Läsnäolo oli todennäköisesti se suurin mitä mieheni sai minulta noista yöllisistä keskusteluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus tappaa ihmissuhteet. Mikään mitä sanot ei auta. Lopulta olet itsekin vittuuntunut ja masentunut. Antaa terapeutin hoitaa tuo ajatusmallityöskentely.
Keskusteluterapiassahan pyritään siihen, ja osalle masentuneista se auttaa. Uskoisin kyllä, että siinä ratkaisevan tärkeää on se, että terapeutti on vieras ihminen, jolle pystyy puhumaan niistäkin ajatuksista, kokemuksista ja tunteista, joita ystäville ja perheenjäsenille ei uskalla, kehtaa tai pysty?
En myöskään usko, että pelkkä empaattinen kuunteleminen on kummankaan ystävän etu monissa tapauksissa. Pienissä erissä ehkä, mutta säännölliset parin tunnin sessiot, joissa ystävistä toinen on vain myötäelävä kuuntelija, on kuormittavaa kuuntelijalle, ja masentunut tilittäessään vain lujittaa masentuneita ajatuskehiään.
Jokin piristävä, molemmille mieluinen viihde tai tekeminen voisi olla parempi ajatuskehän murtamiseksi edes vähän? Esim. elokuvan katselu, kahvilla tai lenkillä käyminen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, eikä siellä terapiassakaan pääasiassa kuunnella empaattisesti, siis siten että vain nyökyteltäisi pää kenossa Maaret Kalliota larpaten. Se ei auta ketään. Jotain sellaista psykologista osaamista pitää olla, jotta vuorovaikutus on terapeuttista, eikä pelkkää yksipuolista tilitystä ainakaan joka kerta. Eli ystävän ei tarvitse ryhtyä terapeutiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Sitä mietin, kun normaalisti myötätunto on vaikka sitä kuuntelemista, mutta kun masentuneen ajatukset ovat tavallaan "hulluja" ettei niitä voi korjata millään positiivisemman näkökulman tuomisella. Että miten masentuneeseen sitten pitäisi suhtautua, kun se loputon murehtiminen alkaa. Mikä siinä on se hyvä myötätuntoinen tapa toimia?
Onko hän ammattiavun piirissä?
Onko kyseessä oikeasti masentunut vai traumataustainen (tai jotain muuta?) Aika usein traumatisoituneet lokeroidaan masentuneiksi ja näitä ihmisiä tulee hoitaa ja käsitellä ihan eri tavoin. Heidän käytöksensä syyt ovat erilaiset.
En tiedä, mutta negatiivinen ajattelu ilmenee esimerkiksi niin, että tavalliset arjen tapahtumat jollaisia on kaikilla, ovat osoituksia siitä miten hän on epäonnistunut ja miten häntä inhotaan. Jaksaa tehdä asioita eli ei ole sängyn pohjalla, mutta ei näe saavutuksiaan vaan niistäkin kaivaa vain esiin sen mikä on vialla. Jos puhuu muista asioista tai ihmisistä, hän näkee niissä vain oman huonouden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Keskusteluterapiassahan pyritään siihen, ja osalle masentuneista se auttaa. Uskoisin kyllä, että siinä ratkaisevan tärkeää on se, että terapeutti on vieras ihminen, jolle pystyy puhumaan niistäkin ajatuksista, kokemuksista ja tunteista, joita ystäville ja perheenjäsenille ei uskalla, kehtaa tai pysty?
En myöskään usko, että pelkkä empaattinen kuunteleminen on kummankaan ystävän etu monissa tapauksissa. Pienissä erissä ehkä, mutta säännölliset parin tunnin sessiot, joissa ystävistä toinen on vain myötäelävä kuuntelija, on kuormittavaa kuuntelijalle, ja masentunut tilittäessään vain lujittaa masentuneita ajatuskehiään.
Jokin piristävä, molemmille mieluinen viihde tai tekeminen voisi olla parempi ajatuskehän murtamiseksi edes vähän? Esim. elokuvan katselu, kahvilla tai lenkillä käyminen.
Minä ehdotin myötätuntoista kuuntelua, luvan antamista ololle.
Ei käynyt mielessäkään tuntikausien myötätuntoiset kuuntelusessiot kun kirjoitin noin! Lähinnä ohimenevä lauseet, nopeat reaktiot oli mielessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä oikein. Tai no.. sillä tavalla voit vaikuttaa, että älä ainakaan tee hänen oloaan pahemmaksi pakottamalla pirteyteen tai puhumalla positiivisesta asenteesta.
Uskon, että masennus on surematonta surua ja hankalia käsittelemättömiä ajatuksia. Niille täytyy antaa lupa ja antaa niiden myllätä aikansa, päästä käsittelyyn. Sitten olo väistyy.
Ystävä voi antaa myötätuntoa ja kannustaa ammattilaisavun piiriin. Ja muistuttaa masentunutta, että tämä vaihe on vain ohimenevä, yksi pätkä elämää. Ei pysyvä, häntä määrittelevä asia.
Sitä mietin, kun normaalisti myötätunto on vaikka sitä kuuntelemista, mutta kun masentuneen ajatukset ovat tavallaan "hulluja" ettei niitä voi korjata millään positiivisemman näkökulman tuomisella. Että miten masentuneeseen sitten pitäisi suhtautua, kun se loputon murehtiminen alkaa. Mikä siinä on se hyvä myötätuntoinen tapa toimia?
Onko hän ammattiavun piirissä?
Onko kyseessä oikeasti masentunut vai traumataustainen (tai jotain muuta?) Aika usein traumatisoituneet lokeroidaan masentuneiksi ja näitä ihmisiä tulee hoitaa ja käsitellä ihan eri tavoin. Heidän käytöksensä syyt ovat erilaiset.En tiedä, mutta negatiivinen ajattelu ilmenee esimerkiksi niin, että tavalliset arjen tapahtumat jollaisia on kaikilla, ovat osoituksia siitä miten hän on epäonnistunut ja miten häntä inhotaan. Jaksaa tehdä asioita eli ei ole sängyn pohjalla, mutta ei näe saavutuksiaan vaan niistäkin kaivaa vain esiin sen mikä on vialla. Jos puhuu muista asioista tai ihmisistä, hän näkee niissä vain oman huonouden.
Onko hän välttämättä masentunut lainkaan? Huono itsetunto vain? Silloin vain reipasta yhdessä tekemistä, negatiivisuuden pysäyttämistä, kehuja, kannustusta ja positiivisten kokemusten keräilyä negatiivisten päälle, niin se siitä muuttuu pikku hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvytön ja velkoja on n. 50 tonnin edestä. Olin töissä ennen liikenneonnettomuutta.
Ei mikään muu elämääni pysty muuttamaan kuin se että saa rahaa jostain, ja se taas on käytännössä mahdotonta.
Tarpomista helvetissä joka päivä, ei siinä auta filosofiat tai ajattelumallien muutokset.
Rahahuolet on ihan helvettiä. Lisää jo ennestään olevaa kurjuutta.
En tiedä mitä tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä... Yksi vaihtoehto jo luovuttaminenkin, siis sikäli, että antautuu yhteiskunnan tuille ja niin, että Velat on jotain sellaista, jota ei koskaan maksa pois. Ne vaan kulkee mukana.
Tiedän, helppo sanoa. Käytännössä hiton ahistavaa.
Mutta tiiätkö, aika paljon ihmisiä elelee ihan hirveät Velat niskassa vailla huomen häivää. En tiedä miten se heiltä onnistuu.
Tsemppiä ❤️
Minun mielestäni pitää muistaa että ystävä on ystävä, ei hoitaja tai terapeutti. Muuten ei jaksa. Tämän voi sanoa ystävällekin.
Voi kuunnella sen mitä jaksaa ja tehdä tavallisia arjen asioita hänen kanssaan.
Minulla on toistuvia masennuskausia talvisin. Masentuneena maailma on kovin negatiivisesti värittynyt ja varmasti läheisiä turhauttaa, kun ei kykene auttamaan ja "puhumaan järkeä".
Itseäni auttoi terapia, eli masennuskauden ulkopuolella opin paremmin tunnistamaan ja käsittelemään tunteitani, ymmärtämään, miten masentunut mieli toimii ja miten se vaikuttaa tapaani tulkita kokemaani.
Masennuskausia tulee edelleen, eikä negatiiviselle tavalle tuntea edelleenkään juuri mitään voi, mutta tulkintaa pehmentää tieto siitä, että minulla on nyt tämä emotionaalinen suodatin päällä. Auttaa, kun ymmärtää, että esim. ei ne ihmiset minua vihaa, minusta vaan tuntuu siltä. Ja tämä tunne menee ohitse.
Minulla tämä vaatii useamman vuoden terapiaa. En usko, että ystävän tai läheisen kannattaa (tai onnistuu) ryhtyä terapeutiksi.
Kerro vaan masentuneelle läheiselle, että vaikkei nyt siltä tunnu, häntä rakastetaan ja arvostetaan. Ei hän usko, ei nyt, mutta kyllä se hieman hioo pahimpia reunoja huonosta olosta.
Pidä huolta itsestäsi. Kenellekään ei ole iloa siitä, että väsytät itsesi ja sairastut sinäkin.
Minulle ei ainakaan toimi mikään "mutta ajattelepa tätä ongelmaa tältä kantilta" koska ne näennäiset tämän hetken ongelmat ei ole itsellä se ongelma vaan joku syvempi seikka, luultavasti traumat. On siis hyödytöntä väkisin ajatella positiivisesti jne kun ei ne negatiiviset ajatukset ole syy vaan oire.