Lue keskustelun säännöt.
Miksi puoliso suuttuu ja loukkaantuu siitä, että toinen tarvitsee henkistä tukea?
30.12.2019 |
Parisuhdetta takana yli 10 vuotta. Kaikki menee hyvin aina silloin, kun olen jaksava ja ahkera. Muutaman kerran suhteen aikana on ollut huonompia kausia ja olisin kaivannut jonkinlaista empatiaa tai mahdollisuutta levätä vähän enemmän.
Se tuntuu kuitenkin loukkaavan kumppania. Sen sijaan, että saisin levätä, hän alkaa komennella, nalkuttaa, syyllistää ja patistaa. Muuttuu henkisesti etäiseksi ja alkaa hokea minun olevan sairas. Vaikka kuinka sanoisin, että tarvitsen vain vähän enemmän lepoa, niin kaikki on OK, se ei auta. Meillä pitää suorittaa, niin lapset kuin koti ja sen lisäksi seksiä pitää olla 1-5 kertaa viikossa, muuten siitä seuraa passiivisaggressiivista mökötystä.
Kumppanini on ihan kiva monella tavalla, mutta vuosien aikana on jatkuva suorittaminen alkanut ahdistaa. Olen itsekin melko suorituskeskeinen ihminen, joten parhaimmillaan on ihan jees kun voidaan yhdessä saada asioita aikaan. Kaipaisin silti ystävällisyyttä silloin, kun en itse ole parhaimmillani. Tällä hetkellä olen opetellut vain puremaan hammasta yhteen ja menemään läpi vaikka harmaan kiven. Sekään ei aina tosin ole tarpeeksi, kuulen usein vertauksia siitä, miten hänen alaisensa töissä toimivat paljon adekvaatimmin kuin minä.
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se johtuu siitä, ette teillä on yleensä tehty asiat tietyllä tavalla ja toinen hermostuu, kun et nyt tee osaasi. Hän olettaa, että kaikki sujuu kuten on ollut tapana.
Ongelma ei itse asiassa ole tällä hetkellä akuutti, mutta tuollainen tilanne on ollut niin sanotusti päällä muutaman kerran. Siinä varmaan on tosiaan suuttumusta siitä, että en ikäänkuin tee "osaani". Monet näistä tilanteista ovat olleet sellaisia, että olen ollut fyysisesti sairaana, siis oikeasti pahemmassa flunssassa. Kerran tilanne eteni jälkitaudiksi, koska en "saanut" levätä. Normaalisti en ole kipeä juuri koskaan.
Ehkä olen vähän tyhmä, mutta olen sitä mieltä, että jos perheessä on vaikkapa kriisi, kannattaa laskea tavoitteita ja miettiä, mitä jaksetaan tehdä ja miten tilanne ylitetään. Hermostuminen siitä, että toinen ei jaksa ei auta lainkaan. Se että oikeasti ajoitettuna voi levätä yhden aamupäivän voi pelastaa kokonaisen viikon. Lapsiperhe ei etene kaaokseen tällaisesta "löperyydestä".
Ja kun puolisoni hokee minun olevan sairas, hän tarkoittaa siis psyykkisesti sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun eksäni oli tuollainen. Yhden sairauspäivän vielä ymmärsi, mutta ei sen enempää.
Syynä on mielestäni projisointi. Ihminen ei hyväksy toisessa sitä, mitä ei itse hyväksy itsessään. Mutta eihän tuo tieto sinua auta.
Eron jälkeen olin tosi uupunut ja lopetin suorittamisen. Eksä tuli linjoja pitkin, kun olen huono äiti jne jne.
Voisin kirjoittaa paljon, mutta nyt en ehdi. Näin eron jälkeen kutsun miestä narsistiseksi. Luin paljon kiejallisuutta ja huomasin, että tosi moni piirre on sellaista, kun asiat eivät mene niin kuin hän itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Hän on henkisesti väkivaltainen.
Tätähän se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää parisuhdeterapiaan, vaikutatte riittävän varakkaille ihmisille siihen. Ai niin, mies tietenkään ei suostu.
Kysehän on ihan perinteisestä henkisestä väkivallasta ja kontrolloinnista. Nyt sinun kannataa todellakin miettiä, miten aiot edetä tuollaisessa suhteessa.
Sama käytös saattaa myöhemmin ulottua myös lapsiin ja todennäköisesti näin tapahtuukin. Kuitenkin jo se, että lapset näkevät toisen vanhemman käyttävän sairasta kontrollia toista kohtaan traumatisoi lapsia syvästikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän on henkisesti väkivaltainen.
Eli jokainen nainen on tällä mittapuulla psykoottinen alistajanarsisti
En ehkä narsismia tunnista, mutta jonkinlaisen mekanistisuuden ihmissuhteissa. Olen itse miettinyt pikemminkin seurauksena jonkinlaisesta lievästä autismin spektrillä olemisesta yhdistettynä lapsuudenkodin autoritaarisuuteen.
Jos luonnehtisin appivanhempia sanoisin, että siinä on itseään täynnä oleva, seksistinen ja sosiaalisesti täysin puusilmäinen appiukko naimisissa kiukkuisen prinsessan kanssa, joka on päättänyt jo vuosia sitten sanoa kaikkeen "ei", koska ei saanut elämältä mitä olisi ansainnut. En oikein haluaisi itse ajelehtia tuollaiseen jälkimmäiseen rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on henkisesti väkivaltainen.
Eli jokainen nainen on tällä mittapuulla psykoottinen alistajanarsisti
moni nainen saattaa ollakin, ei nyt ehkä psykoottinen tai narsistinen, vaan äärettömän omanapainen
Vierailija kirjoitti:
Kysehän on ihan perinteisestä henkisestä väkivallasta ja kontrolloinnista. Nyt sinun kannataa todellakin miettiä, miten aiot edetä tuollaisessa suhteessa.
Sama käytös saattaa myöhemmin ulottua myös lapsiin ja todennäköisesti näin tapahtuukin. Kuitenkin jo se, että lapset näkevät toisen vanhemman käyttävän sairasta kontrollia toista kohtaan traumatisoi lapsia syvästikin.
Lapsista yksi on mennyt hakemaan koulukuraattorilta keskusteluapua ja hän pistää vastaan.
Oma isäni on ollut huomattavasti kamalampi ja kiusaa edelleenkin äitiäni. Minua ei kukaan varsinaisesti solvaa, syyllistää hyvin ja huolellisesti argumentoiden ja rakentavaan sävyyn. En ole itse kovin hyvä verbalisoimaan ajatuksiani suuttuneena ja helposti tilanne ajautuu siihen, että korotan ääntäni ("sivistymätöntä", "kiusaan"), alan itkeä ja ikäänkuin menetän koko pelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkistä väkivaltaa ihan perinteisen kaavan mukaan, kuten täällä on jo sanottu.
Nyt pallo on sinulla, ap. Vaihtoehtoja on kolme.
Joko vedät älyttömän tiukat henkilökohtaiset rajat, eli sairastat vaan rauhassa, vaikka toinen sanoisi MITÄ TAHANSA. vain yksinkertaisesti otat sen oman rauhan ja tilan mitään lupia pyytelemättä.
Kakkosvaihtoehtona on suhteen päättäminen, mitä sinun täytyy vakavasti pohtia, mikäli lapsesi alkavat oireilemaan tilanteessa tai henkinen väkivalta pahenee ja jopa muuttuu fyysiseksi vuosien myötä. Näin tapahtuu valitettavan usein.
Kolmosena jatkaminen entiseen malliin, jolloin mikään ei tule muuttumaan, paitsi mahdollisesti hiljalleen huonompaan suuntaan. Mitään ihmeparantumisia ei tule tapahtumaan koskaan, vaikka kuinka kovasti niin toivoisit ja haluaisit. Tilanne joko jatkuu näin tai pahenee.
Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta tämä kuvio on nii tuttu ja nähty satoja kertoja. Toivon, että valitset viisaasti, sillä valinta on nyt sinun.
Parisuhdeterapeutti ja MLL vapaaehtoistyöntekijä
Kodin pitäisi olla jokaiselle perheenjäsenelle rauhan ja riittävän levon paikka. Itselleni se on niin tärkeää, että tuollaisessa tilanteessa käynnistäisin vakavan keskustelun.
"Mutta tosiaan kysymys kiteytettynä - mistä johtuu tämä hermostuminen?"
Jotkut tuntuvat pelkäävän, että koko elämä suistuu kaaokseen, jos vähän hellittää tahtia ja siirtää tehtäviä joskus tuonnemmaksi. Ehkä se johtuu pelosta, että menettää hallinnan ja joutuu kokemaan olevansa heikko. Oikeastihan kukaan ihminen ei pysty hallitsemaan kaikkea.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on miehen elämä.
Alapeukuttajat ilmeisesti luulleet aloittajan olevan nainen?
Mutta tosiaan kysymys kiteytettynä - mistä johtuu tämä hermostuminen? Osaako joku selittää? Minä en "jaksa" enää edes kysyä asianomaiselta saati kuunnella vastausta.