Kerrankin sain tehtyä helposti joulun
Joka vuosi päätän lokakuussa, että teen joulun helpoimmalla mahdollisella tavalla. Mutta joka vuosi käy niin, että etsin kaupoista stressi päällä joululahjoja viime hetkellä ja teen jotain lanttulaatikkoa myöhään yöhön.
Tänä vuonna onnistuin ekan kerran. Tilasin kaikki joululahjat nettikaupoista jo marraskuussa, eli en mennyt kertaakaan yhteenkään kauppaan kiertelemään ja ostamaan joululahjoja. Lähes kaikki jouluruoat olen tilannut citymarketista, ne tuodaan kotiinkuljetuksella huomenna. Kolmet jouluvieraat kävi jo, joten ei tarvitse edes kestitä ketään, ja nekin jotka kävi toi tuliaisena joulutorttuja ja pipareita (tiesin etukäteen), joten ei tarvinnut kuin keittää kahvit. Leivon itse vain joulutortut (valmistaikinasta) ja yhden maustekakun tänä vuonna, mutta niihin menee yhteensä alle kaksi tuntia. Huomenna menen lähikaupasta ostamaan herkkutorilta valmista lanttulaatikkoa ja graavattua lohta, tiedän että siellä ei ole pahat jonot. Mies hoiti kaiken siivoamisen (mitä ihmettä?)! Ihan outo olo kun ei tarvitse tehdä jouluksi melkein yhtään mitään.
Kommentit (15)
Oln aina tilannut kaiken postimyynnistä ja netistä. Kinkku on paistettu itse ja salaatit tehty. Muu valmiina kaupasta. Leivonta kuuluu joulunaikaan, mutta piparit ja tortut tehdään jo itsenäisyyspäivän aikaan ja jouluksi kaupasta valmista voilla leivottua. Ei ole stressiä ollenkaan. Ruoka tulee samalla vaivalla melkein mitä arkenakin
Helppo joulu tulee tännekin; aattoaamuna lähtee lento kauas pois jouluhulinoista.
Hyvä, hienoa! Minä tässä kirjoitan kauppalistaa. Mitään ei ole vielä tehty, mutta ei mitään paniikkia. Huomenna siivotaan, se on siinä.
Kalenterivuoden paras juhla on vappu. Ei tarvitse muuta kuin hankkiutua känniin ja ostaa nakkipaketti.
En ole koskaan stressannut joulusta. Aina on jotain lahjoja lapsille keksitty. Miehen kanssa emme ole ikinä ostaneet toisillemme mitään, vaan on keskitytty tekemään hyvää ruokaa. Joulukoristeita lisäilen joulukuun alusta alkaen pikku hiljaa. Emme tee suursiivousta, vaan tavallinen siisteys kelpaa. Täydellinen joulu tulee siitä, että rima on tarpeeksi matalalla.
Tuossahan ei voi muu kosahtaa kuin se että huomiset ruoat eivät tulekaan kotiinkuljetuksella. Siellä on käynyt jokin kämmi ja teidän tilausta ei löydy 😂😂😂
Joulua on ihana valmistella yhdessä koko perheen voimin.
Minkälainen ongelma on käydä hakemassa ne jouluruuat lähimarketista? Mulla meni siihen kokonaisuudessaan matkoineen vartti, eli tuskin sitäkään aikaa, mitä aloittaja tuhersi tilauksensa kanssa netissä. Lisäksi hänen täytyy vielä päivystää huominen päivä lähettipalvelua ja kuitenkin hän vielä käy kaupassa hakemassa lanttulaatikkoa ja graavilohta. Eikö ne muutkin jouluruuat olisi voinut ostaa siinä samalla? Voihan ne asiat tietysti väkisin vääntämällä vaikeiksi tehdä, kun oikein säheltää, mutta miksi, kun kerran helpommallakin pääsee?
Entä jos huomenna onkin aivan järjetön ryysis siellä lähikaupassa? Käy jo tänään, ne ruuat säilyvät kyllä! Kakkusi palaa korpuksi tai uuninne hajoaa jostain syystä just huomenna.... tee ne valmiiksi jo tänään!
Meillä käyvät vierailulla huomenna anoppi ja appiukko, sen jälkeen kaikki tuntuu helpolta.
Meillä on tehty joulusiivoukset, melkein kaikki ruuat hommattu, koti koristeltu jouluun, lahjat ostettu ja käärittykin. Ihana lähteä kukkakauppaan ostoksille ja fiilistelemään.
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ongelma on käydä hakemassa ne jouluruuat lähimarketista? Mulla meni siihen kokonaisuudessaan matkoineen vartti, eli tuskin sitäkään aikaa, mitä aloittaja tuhersi tilauksensa kanssa netissä. Lisäksi hänen täytyy vielä päivystää huominen päivä lähettipalvelua ja kuitenkin hän vielä käy kaupassa hakemassa lanttulaatikkoa ja graavilohta. Eikö ne muutkin jouluruuat olisi voinut ostaa siinä samalla? Voihan ne asiat tietysti väkisin vääntämällä vaikeiksi tehdä, kun oikein säheltää, mutta miksi, kun kerran helpommallakin pääsee?
Emme omista autoa! Ongelma on siis lähinnä se, että jos ne ostaa lähimarketista kaikki, niin kävellen on liikaa kannettavaa kerralla (kun haluamme ostaa joulupöytään myös esim. vichyvettä ja olutta ja sellaista). Se citymarketin kuljetus toimii niin, että valitaan aikaikkuna (esim. klo 10-12 välillä) ja sieltä kännykästä pystyy seuraamaan sen kuljetusauton kulkua kartalla ja näkee ajoissa tarkan ajan koska kuljetus on perillä eli ei tarvi päivystää mitään, voi vaikka leipoa ne joulutortut siinä samalla. Ap
Lasten perheiden lahjakassit on valmiina. Tein heille myös kakut ja saaristolaisleipää.
Niin sai minäkin tehtyä ihan yhtä helpolla, kuin muinakin jouluina, eli en tehnyt yhtään mitään. Joulu on lasten ja hihhulien juhla ja minä en ole kumpaakaan niistä.