Suhde- ja perheenperustamis pohdintoja
Olen nainen pulassa. Kaipaan siis järkeviä kommentteja tilanteestani.
Olen ollut puolisen vuotta suhteessa mieheni kanssa, ja mies kaipaisi jo kovasti perheenlisäystä meille. Olemme kumpikin lähemmäs 40 vuotiaita. Itse elelen kroonisen sairauden vuoksi takuueläkkeellä, joka on n. 770 euroa kuukaudessa, ja mies käy suht hyvässä vakityössä. Raha tilanteestaan hän puhuu sen verran, ettei rahaa kuulemma liiemmin ole käytettäviksi. Mies elelee itse nuukasti ja kaikki menot pyritään jakamaan tasan, tosin asumismenoja en ole maksanut ollenkaan asuessani hänen kotonaan.
Oma ajatukseni lapsen hankintaan on, ettei se olisi kovin järkevää. Pelkään niin kovin jääväni yh-äidiksi, tai kroppani menemistä pilalle. Mies on jäänyt kiinni myös viestittelystä tuntemattomalle ulkomaalaiselle naiselle. Sanoo kylläkin naisen olevan innokkaampi kuin hän. Ei ole kuulemma vain tohtinut kertoa naiselle parisuhteestaan, ja poisti kännykästä sovelluksen, jolla olivat viestineet. On itkenyt parisen kertaa asiasta keskustellessamme ja kutsunut itseään paskaksi jätkäksi. Pornossa miestäni kiinnostaa hyvin timmit naiset, jotka eivät ole luultavasti synnyttäneet. Mietityttää, ymmärtääköhän mies ollenkaan, ettei kroppani ole sama enää raskauden jäljiltä.
Myös lapsiperhe köyhyys on vakava ongelma, jollaiseen liemeen en haluaisi missään nimessä joutua. Itse olen elänyt suht materiaaliköyhän ja onnettoman lapsuuden, jollaista en haluaisi omille lapsilleni tarjota. Vanhemmuus on myös niin liian vaativaa mielestäni nykyisin, ettei se ajatuksena kiehdo. Mielessä kummittelee mahdolliset huostaanotot, jos perheellä ei ole käytettävissä paljon paljon rahaa. Ehkä olen lukenyt tässä suhteessa liikaa lehdistön kauhukirjoituksia, jotka ovat muokanneet ajatteluani.
Mietityttää myös, ettei kukaan aiempi miehen naisystävä, ole ollut innostunut perheenperustamisesta mieheni kanssa, vaikka hän sanojensa mukaan on aina tahtonut tulla isäksi. Olen yrittänyt keskustella asioista, mutta mies kokee, ettei halua muistella aikaisempaa, ja että jankkaan asioista. Itse koen taas, että hyvä keskusteluyhteys suhteessa on tärkeää. Pitäisi pystyä puhumaan hankalistakin asioista. Mies taas kokee ajatusmaailmani negatiiviseksi.
Olen siis tienristeyksessä. En haluaisi luopua tietenkään miehestäni. Ehkä olen liian harkitsevainen ja pelokas, enkä uskalla elää hetkessä. Mitä siis tekisin? Mieluusti otan ajatuksia ja näkökulmia vastaan.