Miksi äärifeministit näyttävät usein erikoisilta?
Niin. On shokkiväriä, kaljua, erikoisia lävistyksiä naama täynnä, takkutukka tai rastat, kainalokarvat (joita lisäksi pyritään esittelemään aggressiivisesti somessa) ja usein vieläpä enemmän tai vähemmän ylipainoa. Usein myös tatuointeja. Olen myös huomannut että moni heistä on olemukseltaan hyvin epänaisellinen.
Kuulostan varmaan todella tuomitsevalta ja ikävältä ihmiseltä, mutta kysyn tätä tosissani uteliaisuudesta sillä olen tehnyt yllämainittuja havaintoja. Minulla ei ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa ulkoista habitusta vastaan, mutta olen vain pistänyt merkille, että jokainen "oikeassa" elämässä tai somessa tuntemani (ääri)feministi omaa yllämainittuja ulkoisia piirteitä. En tunne yhtäkään "tavallisesti" pukeutuvaa, tavallisen naapurintytön näköistä feministiä. Nämä kaksi linnan juhlien jatkoilla vilauttelijaa ovat loistavia esimerkkejä tästä lookista mitä tarkoitan.
Kommentit (23)
"En tunne yhtäkään "tavallisesti" pukeutuvaa, tavallisen naapurintytön näköistä feministiä"
Et vain huomaa meitä. Suurin osa naisista kannattaa tasa-arvoa eli feminismiä. Emme vain kohkaa siitä koko ajan. Aika pieni vähemmistö on sovisnistinaisia, vaikka tällä palstalla he ovatkin yliedustettuina.
Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa puhutaankin äärifeministeistä.
Minä kannatan tasa-arvoa, en feminismiä.
Ja olet oikeassa, he näyttävät ja kuuluvat rekka-lesboilta, mitä todennäköisesti ovatkin.
Vierailija kirjoitti:
"En tunne yhtäkään "tavallisesti" pukeutuvaa, tavallisen naapurintytön näköistä feministiä"
Et vain huomaa meitä. Suurin osa naisista kannattaa tasa-arvoa eli feminismiä. Emme vain kohkaa siitä koko ajan. Aika pieni vähemmistö on sovisnistinaisia, vaikka tällä palstalla he ovatkin yliedustettuina.
Niin siis kannatan itsekin tasa-arvoa ja monia feministisiä aatteita ja olen lisäksi nainen itsekin. Aloituksessa kylläkin puhuin nimenomaan näistä äärifeministeistä jotka ovat juuri näitä eniten meteliä aiheuttavia yksilöitä. Miksi he tuppaavat aina noudattamaan ulkoisesti samaa kaavaa? Onko se joku heikko itsetunto vai kova halu herättää huomiota jopa ulkonäöllään, vai mitä se on? Ap
Käytetään shokkiväriä ja räikeitä vaatteita, koska eivät tule muuten nähdyksi.
Vierailija kirjoitti:
Käytetään shokkiväriä ja räikeitä vaatteita, koska eivät tule muuten nähdyksi.
Itselläni ei rehellisesti sanottuna tule muita vaihtoehtoja mieleen kuin huono itsetunto tai juurikin tuo kova tarve erottua massasta huomion vuoksi.
ehkä he ovat niin rohkeita että uskaltavat olla sellaisia kuin haluavat, ilman miellyttämisen halua ja sovinnaisuutta. monet ihmiset noudattavat vallitsevaa kaavaa pukeutumisessa ja muussa ulkoisessa habituksessaan sen kummemmin ajattelematta mitä itse haluavat.

Miksi sitten kaikki äärifeministit toteuttavat pukeutumisessa samaa vallitsevaa kaavaa?

Yhteenkuuluvuuden tunne.

No jaa. Minä itse pukeudun "vallitsevan kaavan" mukaan ihan siksi, että pidän siitä. Aika vähemmistössä ovat kuitenkin nämä jotka tykkäävät shokkiväritukista ja lävistyksistä.
Haluavat tehdä selväksi etteivät millään tavalla halua miellyttää miestä. Mikä onkin oikein.
Vierailija kirjoitti:
Haluavat tehdä selväksi etteivät millään tavalla halua miellyttää miestä. Mikä onkin oikein.
Sen, että ei halua miellyttää miestä voi ilmaista muullakin tavoin kuin räikeällä hiusvärillä tai lävistyksillä. Pitää olla todella huono itsetunto että pitää tyytyä kapinoimaan omalla ulkonäöllään todistaakseen, ettei halua miellyttää miessukupuolta.
Feminismin ja tasa-arvon perusteita on se, että jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, sekä mennä ja tehdä juuri sitä mitä haluaa lain puitteissa. Monelle ihmiselle ulkoinen olemus on juuri se asia millä näytetään muille ajatukset.
Yhtä hyvin voisit kysyä, miksi miehet pukeutuvat pukuun ja kravattiin. Onhan sanomattakin selvää että pukumiehet yleensä ajattelevat samoin eli ovat ns. olevinaan menestyjiä.
Tuo ap:n kuvailema look on lähinnä sellaisten nuorten, äänekkäiden intersektionaalisten feministien juttu. Heidän ajatusmaailmaansa liittyvät vahvasti individualismi ja identiteettipolitiikka. Sanoisin, että heille pukeutuminen, asusteet, hiusväri ym. ulkoiset seikat ovat tärkeitä identiteetin ilmaisu- ja muodostustekijöitä. Myös joukosta erottuminen on heille tärkeää, tosin ulkopuolisen silmiin näyttää usein siltä, että iso osa porukasta näyttää samalta shokkivärjättyine hiuksineen ja lävistyksineen.
Huomauttaisin, että muunkinlaisia feministejä on olemassa, ja iso osa heistä näyttää ns. tavalliselta. Heidän olemassaolonsa vain jää ap:lta ja muilta huomaamatta, koska suomalainen nykyfeminismi on enimmäkseen juuri tuota ensinmainittua sinitukka-lävistys-intersektionalismia.

Niin no niistä äärifeministeistähän tässä nimen omaan olikin puhe, ei niistä feministeistä jotka eivät tee numeroa itsestään.
Olen kylläkin tosi söpö pitkähiuksinen blondi.
Koska kyseiseen persoonallisuuhäiriöiseen ja ikuiseen teini-iän uhoon liittyy kiinteästi hurja itsetehostus. Vaatteet on aatteet jne.
Koska ne ovat sekopäitä kirjaimellisesti.
Hyvä kysymys. Kai se on syy siinä, että aivan kuten MYRKYLLISET KÄÄRMEET, tai MYRKYLLISET SIENET, he näyttävät toksisuutensa ja myrkyllisyytensä, lähes kuin varoittaen että ÄLÄ KOSKE.
Kuunnelkaa sitä varoitusta, se shokkiväri on syystäkin siinä varoittamassa miehiä.
Alapeukkujen sijaan asiallisia vastauksia ja mielipiteitä kiitos. Ei kannata triggeröityä, keskustelu lähtee muuten heti poistoon. Ap