Lue keskustelun säännöt.
70-vuotiaan ahdistukset. Pelkään vanhenemista ja olen vanha. Kuinka vanhaksi mahdan elää?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko valmistautunut mitenkään?
Olen n.47 v, ja päättänyt jo alustavasti miten toimin vanhana. 70-vuotiaana olisi tarkoitus huokaista helpotuksesta koska asiat on hoidettu mahdollisimman hyvin.
Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä se mitä emme voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voi,
sekä viisautta erottaa nämä toisistaan.
Rohkeutta sinulle elää täysillä!
Minulla nämä ajatukset alkoivat jo alle 50-vuotiaana, kun kaveri kuoli yllättäen. Oma rajallinen elämä tulee varmasti jokaiselle jossain vaiheessa käsittelyyn. Eipä siinä muu auta kuin käydä ajatukset läpi ja hyväksyä tilanne.
En pelkää kuolemista, mutta vanhenemista kyllä, ja kaikista eniten pelkään tulevaisuutta jossa itse makaan vuoteessa ripulit housussa puhekyvyttömänä, ja joku ylipirteä hoitsu puhuu lässytämällä "tuliko kakka houtuun?"
Ja valtion rahatilannetta ajatellen tuokin oli optimistinen arvio, että hoitoa muka olisi tarjolla.
Luultavasti makaan jossain yksiössä, ja robottihoitsu käy pesemässä ja syöttämässä kerran päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolo korjaa hetkenä minä hyvänsä.
Pelottaa jo nyt keski-iässä sairaskohtaus, josta jää henkiin, mutta huonoon kuntoon. Ja sitten lopetetaan nesteytys ja kidun hitaasti kuoliaaksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös 70 ja samoin mieheni. Yritämme elää nykyhetkeä ja toimia siten, että pysyisimme näinkin järjissään kuin nyt.
Pelkään anopin kohtaloa ihan kokonaan muisti mennyt. Ei saa mistään hoitopaikkaa, asumme kaukana ja olemme kohta ihan loppu siihen huoleen.
Toivoisin, että hotopaikkoja olisi siinä vaiheessa, kun itse tarvitsen, jos tarvitsen.
Minua ei tässä nelikymppisenä muu ahdista, kuin että joudun vanhempani kuoppaamaan jossain vaiheessa. Itselle ihan se ja sama vaikka veivi lentäisi jo huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 70 ja samoin mieheni. Yritämme elää nykyhetkeä ja toimia siten, että pysyisimme näinkin järjissään kuin nyt.
Pelkään anopin kohtaloa ihan kokonaan muisti mennyt. Ei saa mistään hoitopaikkaa, asumme kaukana ja olemme kohta ihan loppu siihen huoleen.
Toivoisin, että hotopaikkoja olisi siinä vaiheessa, kun itse tarvitsen, jos tarvitsen.
Olisi viisasta alkaa kartoittaa ja pistää rahaa syrjään, ennen kuin on liian myöhäistä.
Äitini on 69 v, valittelee huonoa muistiaan. On entinen hoitoalan ihminen, muttei tee tietääkseni mitään tulevaisuuden suhteen. Paine on perikunnan niskoilla.
Asuukin nykyään kaukana lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa jo nyt keski-iässä sairaskohtaus, josta jää henkiin, mutta huonoon kuntoon. Ja sitten lopetetaan nesteytys ja kidun hitaasti kuoliaaksi...
Tee hoitotestamentti.
Ei ketään kiduteta ilman kipulääkkeitä, onneksi. Ennen niistä saikin tapella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo eräs antiikin ajan kirjailija totesi, miten vanha ihminen yrittää pidentää elämäänsä töitä kasaamalla.
Ei se elämä lyhene vaikka asiansa hoitaisikin.
On viisasta tehdä inventaario ja kuolinsiivous muutaman vuoden välein. Muissakin kuin komeroissa.
Ahdistuisin itse, jos 70-vuotiaana olisi omaisuus realisoimatta ja testamentit tekemättä. Viimeinen hetki voi tulla koska tahansa tai terveys romahtaa, itsellä tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa jo nyt keski-iässä sairaskohtaus, josta jää henkiin, mutta huonoon kuntoon. Ja sitten lopetetaan nesteytys ja kidun hitaasti kuoliaaksi...
Jos mesteytystä jatketaan, niin kidut. Kuolevan ruumis ei ota vastaan nestettä. Tuskallisempaa se on, kuolla paisuneena nesteestä, joka ei liiku, ei imeydy, vaan jää ihon alle kiristämään.
Maximi ois sata vuotta.