Rinteen valehtelu postikiistassa johtamassa hallituksen kaatumiseen.
Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan kokoomus harkitsee vakavasti luottamusäänestystä pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) asemasta, jos käy ilmi, etteivät he puhuneet totta Postin liikkeenluovutuksesta.
Orpo kysyy blogissaan Rinteeltä ja Paaterolta, milloin he saivat tietää Postin työntekijöiden liikkeenluovutuksesta Posti Palvelut -tytäryhtiöön ja mitä Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola oli heille ennen toteutunutta liikkeenluovutusta kertonut.
Orpo ihmettelee edelleen Ilta-Sanomien Timo Haapalan juttua, jonka mukaan lakon laukaisijaksi asetettu neljän työmarkkinakonkarin ryhmä oli Rinteen omaa käsialaa, ja sen kokoonpano oli esitelty Rinteeltä lähteneessä sähköpostissa.
– Kuka tässä maassa oikein johtaa omistajapolitiikkaa: omistajaohjausministeri vai pääministeri? Ja edelleen: miten pääministeri Rinne voi tämän jälkeen kertoa suomalaisille pääministerin haastattelutunnilla, että pääministerillä ei ole roolia Postin työkiistan sovittelussa? Orpo kysyy.
Orpo muistuttaa, että torstain kyselytunnilla sekä Paatero että Rinne totesivat, ettei hallitus tiennyt 700 pakettilajittelijan siirrosta etukäteen.
Vaihtoehtoja on että vain nämä kaksi erotetaan tai vaihtoehtoisesti joudutaan kaatamaan koko hallitus.
Kommentit (4)
Orpo nyt vaan itkee ja hakkaa hiljaa hanskaansa siellä oppositiossa...heh, heh....
Vierailija kirjoitti:
Orpo nyt vaan itkee ja hakkaa hiljaa hanskaansa siellä oppositiossa...heh, heh....
Eli sinusta on ihan okei että pääministeri ja Posti-keissin vastuuministeri valehtelevat eduskunnalle? Koska puoluekanta miellyttää sinua, vai miksi?
Kommunistit ovat aina muunnelleet totuutta.
Uudet vaalit ja Mestari Jussi tekee seuraavan hallituksen.