Terveyskeskuksen asiakaspalvelu
Onko kenelläkään muulla kokemuksia siitä, että vuodesta toiseen sivuutetaan asiakkaan kertomukset erinäisistä kivuista ja säryistä, eikä niitä oteta todesta? Käynnit eivät siis ole liittyneet toisiinsa, vaan kerran vuodessa menty ystävien painostuksesta hoitajalle/lääkäriin, vaikka tietää, että apua ei saa?
Minulla on tällainen ystävä, joka ei saa apua, vaikka lopulta sitä menee pyytämään. Mikä ihme siinä on, että kaikki ei saa apua? Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia julkisen terveydenhuollon kanssa, joten tuntuu hullulta, ettei monta viikkoa kestänyttä yskää tutkita, vaan käsketään menemään kotiin ottamaan Buranaa.
Ehdotin ystävälleni, että menisin ensi kerralla mukaan vastaanotolle tueksi. Näkisin itse, miten häntä tutkitaan ja kohdellaan. Olen ennenkin ollut toisen ihmisen kanssa ja silloin hän kertoi, että käytös oli ihan erilaista, kun jos hän olisi ollut yksin. Sen jälkeen hän saikin apua.