"Sinä et tule pärjäämään elämässä" sanoivat vanhemmat aina minulle

Sama juttu. "Sinusta ei siihen ole," "uusavuton" jos ei jotain tiennyt tai osannut heti, kehotukset katsoa opiskelupaikkoja joihin pääsee helposti sen sijaan mikä itseä kiinnosti, jne. Vaikka kokeista tuli ysejä ja kymppejä, ja kirjoituksissa L:ää ja M:ää.

Elämä koheni heti, kun aloin tehdä omat ratkaisuni heistä piittaamatta. Ja pikku hiljaa heidänkin asenteensa sitten muuttui.

Mutta koskaan se vähättely ei unohdu.

No pärjäätkö? Oletko käynyt kouluja ja tienaat omat rahasi?

Suomessa on juuri tuo tapa, että negaation kautta yritetään muka "kannustaa" eteenpäin. Ikään kuin kutsutaan sinua huonoksi, jotta sisuuntuisit ja näyttäisit kaikille närhen munat.

Omat vanhempani ovat koko ikäni jollain tavalla vähätelleet, nyt sitten ovat näreissään kun minusta ei tullutkaan huippukirurgia tai lakimiestä. Aina kommentoitiin "no sinä et kyllä ole kauhean hyvä tässä". Nyt vielä sen lisäksi ihmettelevät vanhoilla päivillään miksi en halua olla liikaa tekemisissä ja välit ovat pitkään olleet jossain määrin tulehtuneet.

Itselläni tällainen dissaaminen ei toimi nyt aikuisenakaan. Jos joku vähättelee, koen että turha sitten asiaan panostaa. Keskitynkin mieluummin omiin projekteihini.

Kun vanhemmat sanovat lapsilleen, että onkohan tuo vähän liian korkealle kurottamista, tai et todennäköisesti tule onnistumaan, he luulevat valmistelevansa lasta pettymykseen, ettei tämä sitten tipahda toiveistaan niin korkealta. Lapset puolestaan kokevat asian vain vähättelynä. On hyvä ymmärtää myös miten vanhemmat ajattelevat asioita, eikä vain syytellä heitä.

Ammattivalittajakin on alkanut valittaa vanhemmistaan.