Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä ikäisenä ymmärsit ensimmäisen kerran että elämäsi on kohta ohi?
Kommentit (18)
SUomi on niin autistinen ja askeettinen maa että ei ihme jotta monelle tulee nopsaa sellainen fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä odotellessa. Nyt olo tuntuu vielä ikinuorelta.
28v. Ahdistava tunne, kun koko ajan tiedostaa elämän lyhyyden.
Ei ole vielä tullut mieleen. Ja eihän sitä tiedä vaikka elämä loppuisi tänä päivänä, kun joku seko kaahaa päälle.
Turha murehtia etukäteen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä vielä odottelen sitä ymmärrystä.
* mummeli 60 vee *
Joku 13-15 vee. Tarkemmin en muista. Sen tajuaminen oli kuin vapautus valtavasta taakasta, ja se oli suuri tekijä masennuksen voittamisessa.
Vaikka menis kuinka huonosti ja olisi tosi huono olo aina voi lohduttautua sillä, että kohta tää on kuitenkin ohi. Kannattaa nauttia niin paljon kuin pystyy eikä jäädä vellomaan siihen mikä on huonoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
42-vuotiaana, kun saattelin isäni viimeiselle matkalleen.
M 45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi ihminen on sellainen, että jokainen ikä, jota parhaillaan elää on se kaikista paras - yleensä.
Parikymppinen ei kuitenkaan voi käsittää, että kuusikymppisenäkin on ihana elää. Jos siis saa olla terveenä ja mahdollisilla lapsilla on hyvä elämä ja lastenlapsiakin on.
Aika pian sen jälkeen alkoi tuntua siltä kun ensimmäinen karvakaulus olikin työmiehen akan karvaa ja joku porvari alkoi heti läpsiä paljaalle perseelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10-12v ja sit angstasinkin melkein kolmekymppiseksi asiaa.
Huvipuistohullu kirjoitti:
Ei ole vielä tullut mieleen. Ja eihän sitä tiedä vaikka elämä loppuisi tänä päivänä, kun joku seko kaahaa päälle.
Turha murehtia etukäteen :D
No niin, meinasin jo tukehtua karkkiin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
43v eikä vielä ole tullut tuota tunnetta. Tässä nelikymppisenä on vasta alkanut oppia elämään ilman turhaa stressaamista.
1-vuotiaana tuo karmaiseva tunne vyöryi ylitseni ensimmäisen kerran.
Ei siitä hirveän montaa viikkoa ollut kun tuli häivähdys, kun kuulin että reilusti nuorempi tuttu kuoli. Olen asian kanssa ihan fine. Rakastan ihanaa elämääni, mutta odotan myös kovasti toista elämää eli taivasta; sitten vasta ihana elämä alkaa <3
Molempi parempi!
N47
Alue: Aihe vapaa
Ikää 48 ja en ole vielä tuollaista oivallusta tehnyt. Katsotaan sitten kun mittarissa on tuplat.