Tuleva isänpäivä aiheuttaa hankalia tunteita

Tuntuu pahalta, kun näkee ihmisten suunnittelevan isänpäivälahjoja ja ravintoloita, joihin viedä oma isä syömään. Oman isän kanssa välit ovat niin hankalat, että monen mielestä olisi ollut täysin oikeutettua laittaa välit aivan 100%:sti poikki. Olen kuitenkin jäänyt jonkinlaiseen yhteyteen sen takia, että koen velvollisuutta. Yhteydenpito on lähinnä sitä, että vastaan jos sille tulee joskus mieleen soittaa ja yritän hoitaa puhelun loppuun niin, että puhelu loppuu ilman hikeentymistä. Eli vedän tietynlaista roolia, en kerro mitä oikeasti kuuluu ja kuulostelen, mitä hän ehkä haluaisi kuulla, että saan pidettyä hänet tyytyväisenä. Kun on koko elämänsä kuunnellut, miten omia vanhempia pitää kunnioittaa ehdoitta, on kovin vaikea etääntyä kokonaan. Tulevana isänpäivänä en todennäköisesti uskalla olla toivottamatta hyvää isänpäivää, joten teen sen täysin tyhjällä sydämellä, koska niin vaan kuuluu tehdä. Jo lapsena koin sisäistä ristiriitaa, kun koulussa piti tehdä isänpäiväkortteja.

Isänpäivät käyvät vuosi vuodelta vaikeammiksi, kun sisäinen ristiriita kasvaa. Samalla suren sitä, että olisin halunnut isän, jonka seurassa tuntisi olevansa hyväksytty ja jolle voisi toivottaa koko sydämestä isänpäivää, suunnitella lahjaa ja viedä vaikka syömään. Yhtä aikaa tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että joidenkin todella nuortenkin ihmisten isät ovat jo kuolleet ja minun on sentään elossa. Minun pitäisi olla kiitollinen. Viime vuonna menin puolisoni kanssa syömään isänpäivänä ja meinasin alkaa itkeä, kun näin miten ravintolaan tuli aika iloisen näköisiä ihmisiä viettämään isänpäivää ja oma tilanne on tämä. Järjellä ajateltuna minulla ei pitäisi olla ihmeempiä velvollisuuksia, eikä niin ole monen muunkaan mielestä, mutta sisäinen tunne on aivan erilainen.

Tiedän kyllä, että isänpäivä on varmasti vaikea myös monelle muulle ja niitä kokemuksia saa jakaa.