Minkä ilmastoteon olet tehnyt tänään?
Kommentit (31)
Pysyny kotona neljän seinän sisällä ja syönyt ylijäämä ruokaa
Millonha tää vouhotus loppus.. Alkaa tulla hulluksi, joka paikka yhtä ilmastoa..
Selitä mulle, miten on parempi syödä kaukana suomesta tuotettua ja sieltä tänne tuotua ruokaa kuin suomalaista?
Ja monta monta muuta asiaa.
Esim. se, että miksi on ollut jo kaaaauan sitten tämmösiä vaiheita maailman historassa, ei ole ollut paljon ihmisiä, ei ole ollut mitään saastuttavaa.
Tää on vaan taas rahastusta suomen osalta ja ihmiset menee kiljuen perässä.
En ole edelleenkään tehnyt lapsia.
Poltin roskia pihalla. Oikein mustaa savua syntyi.
Lopetin pellon muokkauksen kun maa oli liian jäässä ja traktori vain lipsutteli eikä muokkari liikkunut mihinkään. Vedin sitten lonkkaa loppupäivän.
Pelastin kaupasta hävikkiin menevää ruokaa ostamalla sen alennuksesta. Menin kauppaan bussilla oman auton sijaan.
Söin lihaa ja olen kylläinen myös hmna. Kyse on kiolokaloreista.
Pitänyt lasten synttärit kotona ostamatta uusia koristeita tai rekvisiittaa. Toivoin vieraiden vanhemmilta, että lapset toisivat esim oman vanhan lelun uuden tavaran sijaan. Vain yksi noudatti toivetta, mutta onneksi suuri osa tavaroista kuitenkin järkevää käyttötavaraa, eikä turhaa muovikrääsää.
Syönyt kasvisruokaa, niin kuin tavallisestikin. Tänään söin hesburgerissa lounaan, mutta hiilihyvitetyn kasvistortillan (joka oli kyllä järkyttävän pahaa :(. )
En syönyt sipsejä ja irtokarkkeja.
Vein sen kuuluisan perseeltä haisevan sohvan lopultakin kierrätykseen.
T. Jaana 50v
Käytiin omalla autolla Hesessä syömässä.
Tein lapsille halloween-naamiaisiin asut kaikenlaisesta tarvikkeesta, mitä kotonurkista löytyi, mm. pahvilaatikko, kierrätysvaatteita, käytöstä poistettu lakana, maitopurkki, maalipurkinjämät, matonkudetta.. Tuli ihan smageet kostyymit, eikä mennyt penniäkään rahaa.
Kävin kävellen kaupassa. En ostanut lihaa enkä maitotuotteita.
Pierasin mekkaan päin ja nauranut ilmastoaktivisteille ja niiden typeryydelle. Huomenna aion saastuttaa ilmastoa lisää piereskelyllä.
Tilasin Amerikoista paistinpannun lentorahtina. Sitten olen uppopaistanut tuontiöljyssä ulkomaalaisia ranskanperunoita. Kaiken lisäksi olen juonut Etelä-Afrikkalaista viiniä. Autoakin tyhjäkäytin pihalla toista tuntia ennen kauppareissua - kylläpä oli mukavan lämmin kiesi.
M 45
Söin leivänkannikan, jonka lapsi jätti syömättä. Olen niin hyvä ihminen.
Ostin evääksi ruuat, jotka oli 30% alessa.
Lajittelin roskat kierrätykseen.
Kävin reissussa 100 km päässä bussilla enkä autolla.
Myin kirppiksellä tavaran, että ostaja säästyi uuden hankinnalta.
Ei tämä nyt niin kauhean vaikeaa ole. Eikä tosiaankaan tarvi syödä kaukana tuotettua ruokaa, saa niitä kasvisvaihtoehtoja ja muita vähähiilijalanjälkisiä suomalaisina.
Nukuin koko päivän.