Miten lapsuudenkotoa pois muutto toiseen kaupunkiin käytännössä tapahtuu?
Ihmiset saa sen kuulostamaan niin helpolta, että no taliaivo hanki vaan kämppä ja selvitä tuet.
Mutta siinähän se vaikeus juuri on. Enhän saa kovin kummoisia tukia kun asun vielä vanhempien luona, mutta en voi lähteä mihinkään asuntoonkaan kun ei ole tuloja. Miten tuosta kehästä pääsee ulos? Säästöjä minulla tietysti on, mutta tarvitsisihan sitä tuloakin. Ja jos nyt joku itkee että älä mee elämään yhteiskunnan rahoilla, niin kyllä vaan menen, HETKEKSI. Järkevintä olisi olla täällä, tehdä töitä, säästää, järjestellä työpaikka muualle ja muuttaa vasta sitten, mutta kun minulla ei ole minkäänlaisia voimia noihin asioihin täällä, ei mitenkään. Haluan koko kaupungista jo vaan pois. Tarkoitus on lopulta alkaa elättää itse itseäni. Tässä nykytilanteessa olen jumissa ja helvetisssä jossa mikään ei etene.
Kommentit (18)
Töiden ja opintojen perässä muutto tapahtuu. Asiat yleensä hoituu kun sen asunnon saa. Muuttaminen tietty maksaa muutto kustannusten ja vuokravakuuden verran ja hankintojakin yleensä on tehtävä. Useimmat muuttaa opintojen perässä soluasuntoon.
No, tunnut jo tietävän kaiken paremmin kuin muut, joten jaxuhaleja<3
Hankit työpaikan tietenkin ensin toisesta kaupungista. Ei kuulosta kauhean järkevältä lähteä muuttamaan tyhjän päälle.
Haet johonkin kouluun ja opiskelija-asuntoon.
Tietenkään et nyt saa tukia, kun asut vanhempien luona. Mutta alat saada niitä sitten, kun muutat pois, jos kriteerit täyttyy.
Eli nyt alat katsella työpaikkaa, opiskelupaikkaa tai sitä asuntoa, kaikkia kolmea voi tehdä yhtä aikaakin. Käytät niitä säästöjä sen verran, että jos satut asunnon saamaan, maksat takuuvuokrat ja pakolliset hankinnat. Jos siis et ole työllistynyt tai saanut opiskelupaikkaa, vaan muutat ns. tyhjän päälle, on seuraava osoite muutettuasi te-palvelut. Ilmoittaudut työttömäksi työnhakijaksi, ja alat saamaan korvausta. Voit myös hakea asumistukea, kunhan tulosi selviävät.
Niin se tapahtuu.
Lumo, vuokraa jopa vartissa ilman takuita.
Sinulla tarvitsisi olla säästöä sen verran, että saat vuokravakuudet maksettua, ja tavarat roudattua sinne uuteen kämppään. Ja kelalle tukihakemus menemään työmarkkinatuesta ja asumistuesta. Sitten vain työpaikkaa etsimään. Minusta on paljon järkevämpi tehdä tämä näin päin, kuin että hakisit työpaikan ensin. Ei ole mitään järkeä matkustaa jatkuvasti toiselle paikkakunnalle työhaastatteluihin, helpommin onnistuu jos asut jo siellä.
Vierailija kirjoitti:
Lumo, vuokraa jopa vartissa ilman takuita.
Tästä ilosta vuokra onkin sitten melko korkea.
Sinulla ei ole voimia hakea töitä mutta haluaisit muuttaa pois kotoa? Ei niin. Ensin työpaikka, sitten saat mahdollisesti jopa kaupungin asunnon, kun ilmoitat hakemuksessa että on kiireellinen asunnon tarve jotta pääset aloittamaan työt. Ilman työ- tai opiskelupaikkaa mahdollisuutesi saada asunto ovat todella onnettomat. Kaupungin, Saton, Lumon tms asuntoihin et pääse eikä yksityiset halua vuokralaiseksi tuilla eläjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumo, vuokraa jopa vartissa ilman takuita.
Tästä ilosta vuokra onkin sitten melko korkea.
Meidän kunnan halvimpia ja sisältää veden ja sähkön.
Ensin työ- tai opiskelupaikka, sitten kämppä.
Mä sain 90-luvun alussa helposti yksiön. Sossu maksoi vuokran ja asumiseen tarvittavat huonekalut.
Tässä marssijärjestys miten homma sujuu:
1. Hankit säästöjesi avulla pienen asunnon sieltä toiselta paikkakunnalta. Voit kelan laskurilla laskea etukäteen kuinka paljon tulet saamaan asumistukea, ja voit hakea tukea jo ennen muuttoa: https://asiointi.kela.fi/aylaskenta_app/AYLaskentaApplication?&lang=fi
2. Muutat asuntoon ja hankit sinne tarvittavat kalusteet vaikka vähitellen. Tutuilta kannattaa kysellä onko heillä tavaraa mistä haluavat luopua ja antaa uuteen asuntoosi.
3. Alat hakea töitä tai opiskelupaikkaa, voit hakea työmarkkinatukea ja jos opiskelet niin opintorahaa.
4. Nautit elämästäsi uudessa asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä se tapahtuu niin, että hommaat ensin työpaikan ja sitten asunnon. Se eka asunto voi olla joku tilapäinen viritys. Työttömänä ilman tuloja (onko edes sitä työttömyyskorvausta?) on asunnon saaminen nihkeää.
Eksäni (nainen) saa aina asunnon hyvin helposti, vaikka hän on työtön, eläkkeellä, ulosotossa on saatavia ynnä muuta epärehellisyyttä. Muutama kuukausi sitten muutti erääseen Suomen suurimmista kaupungeista ja sai kalustetun asunnon ihan keskustasta. En tiedä miten hän onnistuu aina saamaan asunnon niin nopeasti, kun vaikuttaa että monet joutuvat etsimään kuukausia tai jopa vuosia asuntoa.
Arvaan, että sun tapauksessa on tärkeää päästä pois sieltä vanhempien kodista vaikka mitään opiskelu- tai työpaikkaa ei olisikaan. Oletko täysi-ikäinen? Vanhempasi ovat elatusvelvollisia vähintään siihen 18 v asti ja sitä ennen on todella vaikea saada mitään täydentäviä tukimuotoja kuten toimeentulotukea.
Jos lähdet ihan summassa muuttamaan uuteen kaupunkiin, niin vuokraa mahdollisimman pieni ja edullinen asunto joltain isolta toimijalta joka ei vaadi työsuhdetta tai opiskelupaikkaa. Pahimmillaan tämä voi olla sinulle esim 1800 e kuluerä heti kerrasta: 2 kk vuokravakuus ja 1 kk vuokra esim 600e.
Heti vuokrasopimuksen alusta siirrät kirjasi kyseiseen kaupunkiin maistraatissa, ilmottaydut työttömäksi työnhakijaksi te- toimistoon ja noin kuukausi siitä saat ensimmäisen työttömyyskorvauksen. Jos olet ilman ammattia/koulutusta niin se on minimipäiväraha 680e/ kk josta vielä verot pois. Hae myös asumistukesi vuokraasi ( tätä en tiedä mistä sitä haetaan) sekä lopuksi toimeentulotukea Kelalta. Nämä kolme tukea muodostavat sitten perustulosi. Varaudu siihen, että ensimmäiset rahat saat monen viikon viiveellä.
Käytännössä se tapahtuu niin, että hommaat ensin työpaikan ja sitten asunnon. Se eka asunto voi olla joku tilapäinen viritys. Työttömänä ilman tuloja (onko edes sitä työttömyyskorvausta?) on asunnon saaminen nihkeää.