Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla traumaa, kerro millainen.
Kommentit (10)
On.
Seksuaalinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö varhaislapsuudessa. Itsemurhan näkeminen(tyyppi hyppäsi kerrostalon katolta ja näin sen ja olin ensimmäinen onnettomuuspaikalla.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin mieheni kuolleena. Kesti kauan päästä tästä yli.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, eikä ole suurimmalla osalla niistä muistakaan, jotka keittiöspykologeina väittävät kärsivänsä Post-traumaattisesta stressihäiriöstä esim kiusaamisen tai työolojen seurauksena. Oikeasti ptsd vaattii diagnoosikriteeriksi DSM5 mukaan tapahtuman, jossa ihmistä kohtaa ”kuolema, vakava vammautuminen, tai seksuaalinen väkivalta tai näiden uhka”
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5371751/
Kyllä traumoista puhutaan ihan psykologien ja psykiatrienkin kesken traumana, vaikkei täyttyisi juuri PTSD:n diagnostiset kriteerit.
On joitakin traumoja. Yksi niistä on vastentahtoisen debriefingin kohteeksi joutuminen, kun olin lapsi. Oli oikeasti traumaattista, kun tutut ja puolitutut aikuiset jatkuvasti vuosien ajan pakottivat keskustelemaan minua ja perhettäni kohdanneesta menetyksestä. Sen sijaan normaaliin elämääni liittyvistä asioista kukaan ei enää ollut kiinnostunut, vaikka juuri niistähän lapsi haluaa jutella. Vaistosin, että aikuisten todellisena motiivina oli uteliaisuus. Tajusin n. 25 vuotta myöhemmin, miksi minusta kasvoi umpimielinen, aikuisia pelkäävä teini. Sitä ennen olin aina syyttänyt itseäni siitä, etten osannut suhtautua kiitollisuudella minulle tarjottuun viralliseen ja epäviralliseen keskusteluapuun. Sitä varsinaista menetystäni en pystynyt lainkaan käsittelemään tämän henkisen väkivallan tuiskeessa. Se käsiteltiin sitten aikuisena.
On, ihan liikaa. Mutta en halua revitellä yksityisasioillani netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilmeisesti käytöshäiriöiselle naikkoselle pieleen mennnyt oma iskuyritys on aiheuttanut pitkät pitkät traumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On joitakin traumoja. Yksi niistä on vastentahtoisen debriefingin kohteeksi joutuminen, kun olin lapsi. Oli oikeasti traumaattista, kun tutut ja puolitutut aikuiset jatkuvasti vuosien ajan pakottivat keskustelemaan minua ja perhettäni kohdanneesta menetyksestä. Sen sijaan normaaliin elämääni liittyvistä asioista kukaan ei enää ollut kiinnostunut, vaikka juuri niistähän lapsi haluaa jutella. Vaistosin, että aikuisten todellisena motiivina oli uteliaisuus. Tajusin n. 25 vuotta myöhemmin, miksi minusta kasvoi umpimielinen, aikuisia pelkäävä teini. Sitä ennen olin aina syyttänyt itseäni siitä, etten osannut suhtautua kiitollisuudella minulle tarjottuun viralliseen ja epäviralliseen keskusteluapuun. Sitä varsinaista menetystäni en pystynyt lainkaan käsittelemään tämän henkisen väkivallan tuiskeessa. Se käsiteltiin sitten aikuisena.
Tässä muuten ollaan nykyisen terapiayhteiskunnan syvässä ytimessä. Moni on sanonut että itse tapahtuma ei aina ole ollenkaan niin traumatisoiva kuin miltä se saadaan tuntumaan kun halutaan "terapoida". Muistakaa ihmiset jotka olette ympärillä, kun jotain pahaa tapahtuu; olkaa valmiita kuuntelemaan tarvittaessa, mutta osoittakaa ennenkaikkea että elämä jatkuu. Yhdenkään uhrin tehtävä ei ole teidän terapoiminen eikä uteliaisuutenne tyydyttäminen.
Siis nytkö trauma on vain ptsd? Eihän siinä ole mitään järkeä.
Ei ole, eikä ole suurimmalla osalla niistä muistakaan, jotka keittiöspykologeina väittävät kärsivänsä Post-traumaattisesta stressihäiriöstä esim kiusaamisen tai työolojen seurauksena. Oikeasti ptsd vaattii diagnoosikriteeriksi DSM5 mukaan tapahtuman, jossa ihmistä kohtaa ”kuolema, vakava vammautuminen, tai seksuaalinen väkivalta tai näiden uhka”
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5371751/