Mistä tämä johtuu? En halua asiaa x, mutta jos pääsenkin eroon siitä, tulee suru ja alan katua?

Aika kultaa muistot melkein kaikessa. Jos vaikka et pitänyt kerrostalossa naapureiden äänistä, niin omassa talossa sitten alat vähättelemään tuota puutetta "eihän ne edes niin pahoja olleet". Suhteissakin moni sortuu tähän. "Kyllähän se mies vähän joi ja joskus lääppi, mutta muuten oli kultainen", vaikka tosiasiassa mies oli kultainen vain kun tarvitsi kaljarahaa ja muuten oli kännissä.

Toisin sanoen jos joku asia on ok niin älä vaihda sitä johonkin kaipaamaasi, se ei todennäköisesti ole parempi.

Mulla on tuo sama, varsinkin työpaikkojen suhteen. Alan haikailla sinne vanhaan paikkaan, jossa oli surkea esimies ja kaikki meni huonosti. En enää uskalla vaihtaa työpaikkaa tämän takia, vaikka ahdistaa.

Ap, on meitä muitakin. Minulle käy aina noin. Isoissa ja pienissä asioissa. Esim. ero parisuhteesta tai valitsen kahdesta vaatteesta 'väärän' koon tai värin.

Tämän takia kaikki päätökset ja valintatilanteet ovat käyneet stressaaviksi. Teet niin tai näin, aina tuntuu menevän vikaan. Jotkin asiat voi oikaista, kaikkia ei.

Minulla sama ja tämä on tosi hävettävä ominaisuus. Koskaan ei voi olla tyytyväinen tai varma. Tai vain siitä voi olla varma, että tulee olemaan tyytymätön ja haikailemaan.

Omia myytyjä tavaroitaan kaipaa. Kaipaa myös vaatteita, joita näki muttei tajunnut ostaa.

Minusta tuo vaikuttaa itseluottamuksen puutteelta. Ihminen joka kyseenalaistaa omaa kykyään tehdä hyviä valintoja ei välttämättä oikeasti valitse mitenkään huonosti. Hän vain ei usko, että hänen tekemänsä valinta voi olla hyvä. Olisiko tästä kysymys? Vai teettekö valintanne liian hätäisesti? 

Kun itse erosin kumppanistani, tein sen vasta hyvin huolellisesti asiaa harkittuani ja olimme myös yhdessä keskustelleet monta kertaa, ja yrittäneet aktiivisesti parantaa suhdettamme. Lopulta saavutimme molemmat varmuuden, että meidän todella kannattaa erota. Koska harkintaan käytettiin niin paljon aikaa, muistan edelleen sen ajatusprosessin lopputuloksen kirkkaasti, ja olen edelleen varma siitä että se oli oikea päätös. Minulle tulee välillä ikävä eksääni, ja nostalgisia tunteita kun ajattelen suhteemme hyviä hetkiä, mutta samalla ajattelen aina että en kuitenkaan haluaisi niitä suhteen huonoja puolia enää takaisin elämääni. Olen kiitollinen siitä, mitä kaikkea hyvää olen saanut kokea, ja saan siitä voimaa myös nykyisyyteen. Siitäkin olen kiitollinen, että tämä ihminen on edelleen elämässäni ystävänä, ja saan edelleen silloin tällöin nauttia monista hänen hyvistä piirteistään ja seurastaan. Olen hyväksynyt että emme sopineet parisuhteeseen keskenämme ja kiitollinen siitä, mitä olen elämäni aikana saanut, ja mitä minulla nykyään on.

Tämä on yksi syy, miksi en uskalla edes unelmoida jostain muusta, mitä on. Pelkään, että en ole sitten kuitenkaan tyytyväinen. En siis tee mitään, ettei menisi vielä huonommaksi. 

up

Syy on se, että tuttu (asia) tuntuu turvalliselta (koska se on tuttu). Myös erittäin ikävä asia tuntuu monesti turvalliselta, koska se on niin tuttu. Siksi moni jää huonoon parisuhteeseen, koska huonoudesta huolimatta se parisuhde on kuitenkin niin tuttu, että se tuttuus luo turvallisuuden tunteen. Uusi asunto tai parisuhde ei sitten olekaan yhtään tutunlainen vaan aivan uudenlainen, ja tulee turvaton olo ja alkaa kaipaamaan takaisin sitä tuttuuden tunnetta, joka vanhassa oli vaikka ei siitä vanhasta niin pitänytkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on yksi syy, miksi en uskalla edes unelmoida jostain muusta, mitä on. Pelkään, että en ole sitten kuitenkaan tyytyväinen. En siis tee mitään, ettei menisi vielä huonommaksi. 

Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Uskon että minulla on jäänyt traumat parista inhimillisestä, mutta kohtalokkaasta virheestä. Tein siis väärän valinnan, joka kostautui pahasti. Muistan, että ennen tein päätöksiä lennosta ja varsin rennosti, niin että en ole aina ollut tällainen.

..

Mikään ei ole täydellistä. Jokaisessa asiassa on hyvät ja huonot puolensa. Et tee täysin oikeita tai vääriä valintoja, vaan pelkkiä valintoja. Näiden valintojen kanssa pitää sitten vaan elää.

Eikö se riipu yhtään siitä, millainen se menetetty asia on ollut? Esim. jos pääset eroon jostain mitä todella inhoat, niin alatko kaivata sitäkin?

Nykyihmisellä on liikaa valintoja. On tutkittu, että jos on liikaa valinnanvaraa, todennäköisemmin ei ole tyytyväinen valintaansa. Ennen mentiin farkkukauppaan ja oli viisi mallia, ja niistä valittiin yksi ja oltiin siihen tyytyväisiä. Nykyään valittavana on sata mallia, joista tietenkään kaikkia ei pysty edes sovittamaan. Valitaan sitten jollain konstilla joku, ja valinnan jälkeen jää kaihertamaan että olisiko joku muu ehkä sittenkin ollut parempi.

Sama koskee myös parisuhteita tänään, kun treffivalikoima on kasvanut kattamaan käytännössä melkein kaikki nettiä käyttävät ihmiset. Ei osata valita eikä olla tyytyväisiä valintaansa. Entä jos joku toinen olisi sittenkin ollut parempi. Jatkuvaa vertailua ja vaihtamista.

Tiedostamalla tämän ja punnitsemalla tarkkaan valintasi kuten viestissä 6 kuvailtiin, voit tehdä järjellä päätöksen jossa voit sitten pysyä. Keskity tekemään elämästäsi hyvä ja onnellinen, satsaa kokonaisvaltaiseen terveyteesi ja ihmissuhteisiisi ja elä ihan tavallista, hyvää elämää. Valintoja tulee ja menee koko elämän jatkuvalla tykityksellä, mutta tiedosta milloin niihin kannattaa panostaa energiaa ja milloin ei.

Vierailija kirjoitti:

Omia myytyjä tavaroitaan kaipaa. Kaipaa myös vaatteita, joita näki muttei tajunnut ostaa.

Minä en yleensä kaipaa myytyjä tavaroita, paitsi jos kyseessä on joku rajatapaus tyyliin "olihan se tosi hieno tavara, mutta kun sille ei koskaan ollut käyttöä". Haikailen kyllä vaatteita, jotka olen melkein meinannut ostaa, mutta sitten kuitenkin jättänyt ostamatta.

Pitäisiköhän sinun lukea se Konmari-kirja. Siinä ainakin käsitellään tätä päätösten ja valintojen tekemistä, ehkä sen lukemisesta olisi jotain apua.

Minulla ei ole juuri ollenkaan tuollaista ajattelua. En ole koskaan kaivannut mitään, minkä olen jättänyt kauppaan. Joskus, harvoin olen ostanut jotakin, mitä ilmankin olisin tullut toimeen. Olen yleensä tyytyväinen siihen mitä on. Lapsuuteni asuin omakotitalossa, sitten kerrostalossa, nyt rivitalossa. Kaikissa on hyvät ja huonot puolet. Minulle on tärkeintä, että asunnossa on riittävästi tilaa, että on siistiä ja suihkut ja vessat toimii ja on lämmintä ja valoisaa. Nämä ovat toimineet kaikissa asunnoissa .

"Älä kadu tekemääsi. Kadu vain tekemättä jättämääsi."