Lapsella on oikeus isään, mutta onko se aina parasta?

Hei. Erosin lapsen isän kanssa vähän aikaa sitten. Emme ole ikinä asuneet yhdessä, mutta jossain vaiheessa olimme tiiviisti yhdessä. Nyt kesä meni melko vähällä yhdessäololla ja sitten tuli ero.

Meillä on vuoden ja kuukauden vanha cp-vammainen poika. Pojalla oli hapenpuute synnytyksessä ja siitä tämä vamma. Isä on nyt yks kaks ilmoittanut, että haluaisi pojan luokseen useana päivänä viikossa.

Minusta on hienoa, että isä haluaa pojan kanssa olla, mutta minua mietityttää onko tämä pojan edun mukaista ja jos ei ole, miten tästä pitäisi lähteä pojan ja isän suhdetta kehittämään. Isä olisi sinällään kyllä valmis tulemaan meille tapaamaan poikaa, mutta ero oli niin raskas juttu, että itse en jaksaisi häntä meillä monena päivänä viikossa.

Poika vierastaa isäänsä, hakee selvästi minusta turvaa. Kun on ollut isällään yötä, on koko seuraavan päivän todella levoton. Koen, että jos sanon näitä ajatuksia ääneen, minut leimataan vaikeaksi äidiksi, joka ei halua antaa lasta isälleen. Näin ei ole. Minusta suhde isään on tärkeä, mutta haluaisin löytää keinot kehittää sitä niin, ettei lapsi kärsisi enää enempää.

Soitin jo perheneuvolaan, mutta he sanoivat, että lastenvalvoja ottaa kantaa asiaan. Lastenvalvoja ei ottanut kantaa, mutta olisi tehnyt miehen toivoman tapaamissopimuksen, jonka mukaan poika olisi ollut kolme yötä viikossa isällään. Sanoin, etten voi suostua, että on mielestäni liikaa tässä vaiheessa.

Ai niin. Ja olen aika huolissani isän terveydestä ja siitä miten pärjää lapsen kanssa. Eteenkin, kun kasvun myötä erityisyys vaan korostuu.