Voiko sellaisen pariskunnan yhteiselosta tulla mitään joilla erilainen elämäntilanne vaikka ikä olisikin sama?
Esim. toisella vielä pienet lapset ja toisella lentäneet jo pesästä eikä näin ollen välttämättä kiinnostusta uuteen pikkulapsiperhe-elämään ole?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Voi tietysti, jos on tahtoa. Itselläni ei siinä vaiheessa olisi ollut, kun oma lapsi oli jo iso.
Tämä itsellänikin. Onneksi miehen lapset on jo isoja, toinen ala-asteella toinen yläasteella. Huh. Yhtään pienempien kanssa en olis alkanutkaan.
Itse en edes uskalla miettiä miten menisi jos minulla olisi suhde sellaisen ihmisen kanssa jolla olisi normaali tulotaso ja hän pystyisi toteuttaamaan toiveitaan, ihan normaaleitakin.
Kun itse en pysty.
Mitään yhteisiä suunnitelmia ei voisi tehdä koska en pystyisi omalta osaltani niihin osallistumaan enkä halua, että toinen hoitaa ja maksaa minunkin osuuteni.
Siksi olen sinkku, en halua välttämättä olla, mutta katson, että en voi tähän tilanteeseen toista ihmistä ottaa.
Itse ajattelen, että on vaikeaa olla tasavertaisessa suhteessa jossa on kovin erilaiset olosuhteet.
Riippuu tietysti asioista missä ollaan erilaiset, mutta silti.
Voi tietysti, jos on tahtoa. Itselläni ei siinä vaiheessa olisi ollut, kun oma lapsi oli jo iso.