Millä keinoilla aiemmin tehdyt tonttikaupat saisi purettua?
Isovanhempani ovat myydeet, tosin jo vuosikymmeniä sitten rantatontteja ja hyvältä paikalta. Itselleen he eivät jättäneet kun pienen kaistalen rantasaunalle. Mökkiä ei siihen saa tehtyä ja rakennuslupaa ei edes myönnetä.
Eli olen tilanteessa, että haluaisin kesämökin lapsuusmaisemista, mutta ei ole rantatonttia, mihin sen voisi tehdä, kun nuo hyväkkäät aikanaan myivät kaiken ja alihintaa, kun vanhoja kauppakirjoja katselee.
Millä keinoilla nuo tonttikaupat saisi purettua ja maat liitettävän takaisin kantatilaan, josta tontit aikanaan lohkottiin? Onko olemassa mitään lakipykälää johon vedota, että nuo vuosikymmeniä sitten tehdyt rikokset saisi hyvitettyä ja kaupat mitätöityä?
Kommentit (12)
Taas tätä samaa katkeraa jauhamista. Ei susta tule onnellista, vaikka saisit ne kaikki tontit ja rannat.
Yleensä kaupat saa purettua lunastamalla tontit rakennuksineen takaisin. Muistelen, että lunastushinnan tulee olla kauppahinta + 5% jokaiselta vuodelta, jonka tontti on ollut muilla. Jos siis tontti myytiin vuonna 2010, niin maksat nykyomistajille tonttihinnan + 45% ja tietty rakennuksista lisää.
Mene vaan ehdottamaan nykyisille tontin omistajille tätä. Tosi hyvä idea.
:D
Et tule saamaan niitä koskaan, mutta koska kiusa se on pienikin kiusa, niin voit ainakin kostaa "haudan takaa" ja mennä yön pimeydessä ripottelemaan liito-oravan papanoita tontille, ja sen jälkeen vinkata jollekin greenpeacelle tms.
Kaada 100 000l jäteöljyä tonteille. Saat ostettua tontit halvalla takaisin.
Jos tonteilla on oma kaivo, pilaa niiden pohjavesi
Vierailija kirjoitti:
Kaada 100 000l jäteöljyä tonteille. Saat ostettua tontit halvalla takaisin.
Älä yllytä hullua.
Kauppa on kauppa ja lainhuudot tehty.
Et saa sitä millään purettua, ellei joku halua vapaaehtoisesti myydä.
Helppo homma. Ostat mökit takaisin ja liität kantatilaan.
Kaikkein synkintä tässä aloituksessa on se, että ap saattaa olla ihan tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Helppo homma. Ostat mökit takaisin ja liität kantatilaan.
Tämä!
Jos sen mökin ja tontin arvo on nyt vaikka 100 000 e, niin maksamalla 500 000 e sen todennäköisesti saa ostettua takaisin. Sitten vain yhteys viranomaisiin ja tonttien liittäminen takaisin kantatilaan.
Ei millään. Miksi kukaan tontin ostanut haluaisi purkaa tuollaista kauppaa? Sinun pitää nyt keksiä joku muu fantasia.