Tutustuessani luontoon, aivoni on psykologisesti muuttunut niin että jos pelkkkä sylkäiseminen koivunlehden päälle saa tuntemaan pahaksi ihmiseksi.

Tunnen nykyään suurta sympatiaa kaikkia pikku mönkiäisiäkin kohtaan ja pyydän salaatinlehdiltäkin anteeksi kun joudun ne syömään. 

Kun ihminen muistaa, että on osa luontoa, niin tuo on luonnollinen reaktio.

Kaikki elävä, ihmiset ja eläimet ja kasvit, ovat yhtä samaa alkuperää. Olemme kaikki kiinteästi yhteydessä toisiimme ja siksi kaiken pahan tekeminen tuntuu pahalta, kun tämän ajatuksen on sisäistänyt.

Räkiminen muutenkin on aika moukkamaista toimintaa.