Lue keskustelun säännöt.
Tunteella vai järjellä, uutta vauvaa haaveillen...
28.02.2008 |
Yhtenä päivänä tahdomme uutta perheenjäsentä. Tuhisevaa, maidontuoksuista pientä olentoa kainaloon ja hellittäväksi. Jatkoa sisarusparvelle, kun aikanaan jo haaveilimme suuresta perheestä tai ainakin useammasta lapsesta. Ja kuinka se olisikin " helppoa" , kun on jo koekappale, kertaus ja kolmas olisi kai kaikkein helpointa hoitaa, kokemuksen perusteella.
Toisena päivänä järjenääni kuuluttaa; mitä sitä hulluja. Kaksi jo on, miksei se riitä. Kaksi tervettä ja nyt hyvin nukkuvaa lasta. Osaavat jo keskenään touhuta. Miksi haluta siihen taas pätkäisiä yöunia, vauvaa joka vie ison osan huomiota, vauvaa josta isommat taatusti tulevat olemaan mustasukkaisia...
Mutta toisaalta taas ikäkin jo sellainen itsellä, että " viimeiset" hetket käsillä. Jäisikö sittenkin kaduttamaan, jos ei enempää yritetäkään. Kun se pienoinen vauvakuume kuitenkin perheessä on, vanhemmilla siis. :)
Että miten tämä sitten olisi parasta ajatella. Tunteella vai järjellä?!
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauav tulossa keväällä, isommat lapset on jo 4 (melkein 5) ja 6v ja elämä ollut aika helppoa. Oma ikäkin jo 34v enkä haluaisi olla kyllä yhtään vanhempi odottaja.
Uudelle vauvalle annettiin " lupa" tulla kaksi kuukautta sitten. Vähän mietittiin, että kannattaako kun nyt pääsee arjesta jo pikkuisen helpommalla ja uuden vauvan kanssa se rumba alkaa taas alusta + neljännen tullessa pitää laittaa uusiksi myös auto. Lopulta kuitenkin tunne voitti ja toivon mukaan kohta olen raskaava.
T: 7- 5- ja 2,5-vuotiaan äiti
Samoja mietteitä meilläkin oli vielä reilu vuosi sitten.
Tunteella mentiin ja päätimme antaa yhden lapsen vielä tulla.
Eikä kaduta. Miehen kanssa olemme molemmat sitä mieltä, että vasta nyt tuntuu, että perheemme on kokonainen. Juuri nämä lapset oli meille tarkoitettu ja jos emme olisi tätä ihanaa vauvaa tehneet niin ehkä katuisimme lopun ikää.
Vaikka aikuinen olen, jollain lailla kauhistuttaa oman perheen suhtautuminen siihen jos " menemmekin" ja teemme lisää vielä. Kuopuksen jälkeen kun äitini soitti synnärille teki oikein selväksi " että muistat sitten että yhtään et enää lasta tee" ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin meillä on lähipiirissä monia kolmilapsisia perheitä sekä ystävissä että sukulaisissa, joten sitä ei selvästikään vielä pidetä " suurperheenä" - neljäs olis varmaan jo eri asia...
5
sukulaiset meidän lapsiluvusta ajattelee. Eihän me niiden hoidettavaksi ja vastuulle niitä lapsia tehdä vaan itsellemme.
Minusta lapsenhankintaa pitää puoltaa sekä järki että tunteet. Jos jompi kumpi osa-alue on selvästi ja täysin uuden lapsen yrittämistä vastaan, tiedossa on ongelmia. Järkisyitä ei kannata mitätöidä, niilläkin on oma vaikutuksensa arjessa jaksamiseen.
Mulla on myös ollut tapana vastata näihin, että jos täällä tarttee lapsenhankinta-ajatuksilleen vahvistusta kysellä, on ehkä parempi jättää lapsi tekemättä. Kyllä sen kyselemättäkin tietää, jos lapsen oikeasti haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä olemassaolevia lapsiaan todennäköisesti olemattomiksi toivo (ainakaan kovin usein ja ainakaan ääneen ei myönnetä), mutta miksi tehdä elämä itselleen ja perheelleen vaikeammaksi kuin se on? Jos teillä resurssit riittävät kolmanteen ja kolmannen haluatte, niin siitä vain, mutta jos jaksaminen tai talous huolestuttaa jo etukäteen kovasti, niin voi olla parempi turvata se nykyinen hyvä, kuin kahmia lisää. ja muistakaa varautua myös siihen, että voi käydä kuten meille: Sen kolmannen lisäksi tuli sitten samalla kerralla neljäskin ja pisti paljon käytännönasioita uusiksi ja kaliiksi (auto, kämppä jne.)
Jos mä olisin ajatellut vain järjellä meillä ei olisi yhtään lasta ja abortti takana. Nyt kaksi ihana tyttöstä, joista en luopuisi mistään hinnasta!