Loirin elämä vs oma elämä

Täällä, kun ollaan Loiria eilisestä asti haukuttu, tuon omankin mielipiteeni asiasta esille.

Olen elämäni elänyt 90-luvun lamasta lähtien työttömänä, masentuneena ja lopulta työkyvyttömyyseläkeläisenä, yksinäisenä ihmisenä. Ei ole lapsia suotu, en ole mitään saanut aikaiseksi. Minusta ei ole ollut mitään hyötyä tai iloa ikinä kellekään. Kukaan ei tunne minua, enkä minä ketään.

Loiri on lapsesta asti näytellyt, omannut suuren ystävä -sekä tuttavapiirin, opiskellut sitä musiikkia, jota sitäkään ei näytä monen mielestä hallitsevan. On ollut siihen aikaa sotien jälkeen aika iso asia, kun on päässyt musiikkia opiskelemaan.

Hänellä on lapsia, joskin myös ääretön määrä tuskaa ja surua aiheeseen liittyen. Hänelle on suotu ihmisiä, naisia elämään: rakkautta ja kaikkea mitä se sisällään pitää. Rakastelusta kahden ihmisen välillä täällä on tehty ruma asia. Loiri on herkkä mies, karismaattinen ja toisen huomioon ottava. Toki meillä kaikilla on omat haasteemme tässäkin asiassa.

Näiltä naisilta, jotka kirjassa esiintyvät, on kysytty lupa siihen, että he siinä ovat ja he ovat myötämielisiä ja avuliaitta asiassa olleet. Mitään ei kestään kirjoitettu luvatta.

Loiri sai elämältä rakkautta, kunnioitusta, arvostusta, ystäviä, tuttavia, elämää. Myös omaa rauhaa ja hiljaisuutta mikä varmasti on oma toive.

Loiri on omalla työllään tuonut paljon iloa ja lohtua monen suomalaisen sydämeen. Toivoisin, että ihmiset osaisivat tätä arvostaa vielä, kun sille on aikaa.

Itse henkilökohtaisesti arvostan Loiria taiteilijana ja äärimmäisen herkkänä ihmisenä äärettömän paljon ja hän on ollut mukana elämässäni itse sitä tiedostamatta. Toivon hänelle elämässä hyviä päiviä ja paljon voimaa.

Olisin milloin tahansa vaihtanut saappaita hänen kanssaan.... Hän tuskin minun.

Olisi mukava, kun ihmiset osaisivat pitää pahat puheet sisällään. Kaikkea ei tarvitse tuoda esille.

Mukavaa alkavaa viikonloppua itse kullekin.