Onko täällä ketään, joka on tehnyt laajennuksen rintamamiestaloon?
Kommentit (14)
Tuttu nainen teetti leskeydyttyään "patin" taloonsa. Mielestäni se näytti piirustuksissa hassulta, mutta nyt valmiina talo on ulkoa ihan normaalin näköinen, ei mitenkään pahasti pistä silmään. Koko talo maalattiin samalla kertaa, sekin lisää yhtenäisyyttä.
Siinä lisäosassa on saunan löylyhuone ja oviaukkoineen niin tilava wc/pesuhuone, että vaikka paarisängyn veisi. Samalla se on myös kaivattu vaatehuoltopaikka ja matotkin voi pestä kunnon pöydällä. Talossa oli sisällä aiemmin vain pieni vessa. Ulkosaunassa peseydyttiin ja pesukonekin oli siellä kesät, talvet hankalasti keittiössä. En yhtään ihmettele näitä leskiä, jotka pahimman surun hälvettyä teettävät talossaan keittiö/kylpyhuone/kodinhoitohuoneremontin.
Taloa jatkettiin harjan suuntaisesti 5 metriä. Uusittiin katto samalla. Ylös iso huone, alas makuuhuone ja toinen puoli saunaosastoksi. Näin saatiin kosteudenkestävä sisäsauna. Kosteushan se suurin ongelma on vanhoissa taloissa. Siksi ennen oli pihasaunat, niin meilläkin. Kellarikerrosta ei ollut, vain luukusta mentävä betonikellari noin 2x2 metriä. Sinne tulee vesijohto ja siellä on vesimittari. Kellari toimii nyt olut- ja viinikellarina.
Kiitos vastauksista! Mielenkiinnosta, toteutettiinko laajennukset uudella vai perinteisellä tekniikalla?
Meillä on suunnitteilla kuistin purkaminen ja kaksikerroksisen ja hieman isomman laajennuksen rakentaminen sen tilalle. Yläkertaan pieni makuuhuone, alakertaan eteinen.
Ap
Kyllähän noita on nähnyt, osa tehty paremmin ja osa huonommin. Kannattaa remontoida kokonaan saman ilmeen mukaisesti sekä sisältä että ulkoa, ei niin että tupa näyttää suoraan 50-luvulta peräisin olevalta ja uusi eteinen modernilta.
Tuttavan talosta ei edes huomaa, että ovat kahdesti laajentaneet kattoharjan suuntaisesti. En tätä tietäisi, ellen olisi nähnyt heidän remonttejaan, niin sopii kaikki yhteen sekä sisältä että ulkoa.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Mielenkiinnosta, toteutettiinko laajennukset uudella vai perinteisellä tekniikalla?
Meillä on suunnitteilla kuistin purkaminen ja kaksikerroksisen ja hieman isomman laajennuksen rakentaminen sen tilalle. Yläkertaan pieni makuuhuone, alakertaan eteinen.
Ap
Olet tätä aiemminkin täällä kysellyt ja hakkaat päätäsi seinään tuolla typerällä idealla kuistin purkamisesta ja suuremman kaksikerroksisen teettämisestä tilalle. Näet sen varmaan vasta valmiina miten huonosti se istuu talon ilmeeseen. Tässäkin jo kaksi vastaajaa on kertonut miten tehdään asiallinen laajennus rintamamiestaloon. Kerroin jo itsekin vastauksia, kun aiemmin tästä täältä kysyit. Nyt tyydyn vain sanomaan, että naisen on pakko saada oma tahtonsa lävitse oli se toteutunut tulos miten kammottava tahansa ja sitä se tulee olemaan. Olet nyt tästä sitten etukäteen tietoinen. Silmäile sillä silmällä tulevaisuudessa torppasi laajennusosaa.

Tuota... en ole kyllä aiemmin kysynyt tästä aiheesta... Olen tällaisen laajennuksen aiemmin nähnyt ja istui tosi hyvin talon ilmeeseen. Pitäisiköhän sun ottaa hieman rennommin tämän palstailun suhteen?
Ap
Mieluummin pihasauna yhdistettynä kodinhoitotiloihin ja mahdolliseen vierashuoneeseen kuin laajennus.
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin pihasauna yhdistettynä kodinhoitotiloihin ja mahdolliseen vierashuoneeseen kuin laajennus.
Emme tarvitse kodinhoitohuonetta tai vierashuonetta!
Ap
Tässä on kutakuinkin se laajennus, jonka olen nähnyt, ja jonka pohjalta idea heräsi. Meillä on juuri tuon mallin talo.
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSiWHrk2DqtDXz5E6E…
Mutta siis, kuulisin mielelläni lisää muiden laajennuskokemuksia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Taloa jatkettiin harjan suuntaisesti 5 metriä. Uusittiin katto samalla. Ylös iso huone, alas makuuhuone ja toinen puoli saunaosastoksi. Näin saatiin kosteudenkestävä sisäsauna. Kosteushan se suurin ongelma on vanhoissa taloissa. Siksi ennen oli pihasaunat, niin meilläkin. Kellarikerrosta ei ollut, vain luukusta mentävä betonikellari noin 2x2 metriä. Sinne tulee vesijohto ja siellä on vesimittari. Kellari toimii nyt olut- ja viinikellarina.
Paljonko suunnilleen tällainen laajennus maksoi? Kuulostaa vähän sellaiselta mitä olemme miettineet, kun emme haluaisi muuttaa mutta kasvavan perheen takia tarvittaisiin yksi makuuhuone lisää ja isommat pesutilat.
up