Lue keskustelun säännöt.
Miten ootte selvinneet, kun lapset muuttavat pois kotoa?
26.08.2019 |
Meillä on nuorin muuttamassa viikon päästä toiselle paikkakunnalle opisekelemaan. Kaksi vanhempaa on jo muuttaneet, sekin oli vaikea paikka ja tuntuu, että aina kun yhden lähdöstä selvinnyt, lähtee toinen. Nyt kun viimeinen lähtee...itkettää jo nyt. Itseasiassa koko kesä on ollut vähän sellaista ahdistunutta, kun mielessä on ollut nuorimman lähtö. Miten siitä selviäisi helpommalla? Näinhän asioiden juuri pitää mennä ja olen iloinen, että lapset ovat päässeet opiskelemaan ja pärjäävät itsekseen, mutta tuo ei paljon auta. Mulla on ihana työ, mielenkiintoisia harrastuksia, ystäviä ja onnellinen avioliitto, eli ei ole tulossa yksinäisyyttä yms., enkä ole elänyt lasten kautta tai elämä pyörinyt vain heidän ympärillään.
On vaan niin haikea olo...tässäkö se perhe-elämä tällaisena sitten oli..tietysti ollaan perhe edelleen, nähdään usein ja pidetään päivittäin yhteyttä, mutta se ei ole enää sellaista kuin ennen. Näinkö pian se aika meni...Kertokaa kokeneet, millaisia jaksamiskeinoja teillä on ollut? Vielä kun vaihdevuodet mielialanvaihteluineen pukkaa päälle, niin ei tunnu ollenkaan mukavalta. Liian suuria muutoksia.
Kommentit (20)
Vaikeaa on ollut totutella tyhjään kotiin. Ei ole edes miestä. Lähti molemmat lapset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tanssin pöydällä ripaskaa kun lähtivät pesästä.
Oikein hyvin on selvitty! Yhtään ei ole itkettänyt, jos ei nyt sentään olla asiaa juhlittukaan.
Olen joskus miettinyt, että olenko jotenkin outo, kun en ole saanut asiasta mitään kriisiä?
Mua jo huolettaa kuinka reagoin, vaikkei asia vielä ole ihan ajankohtainen.
Olen niin kiintynyt tuohon meidän ainokaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on ollut totutella tyhjään kotiin. Ei ole edes miestä. Lähti molemmat lapset
sama, ainokainen lähtee ensi viikolla. En tiedä miten selviä. Yksin olen muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kova paikka. Joka muuta väittää, valehtelee.
Itse kipuilin enemmän esikoisen lähtöä, kuopuksen lähtö ei sitten enää tuntunut niin pahalle kun oli jo siihen ajatukseen tottunut.
Ajan kanssa siihen tottuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on ollut totutella tyhjään kotiin. Ei ole edes miestä. Lähti molemmat lapset
sama, ainokainen lähtee ensi viikolla. En tiedä miten selviä. Yksin olen muutenkin.
Yksin tai kaksin, ei sitä ajatellut lapsen ollessa pieni että tällainenkin aika joskus koittaa.
Mutta kun se elämä menee eteenpäin eikä viivy menneessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Justiinhan julkaistiin tutkimus, että ihmiset ovat onnellisimmaan silloin, kun lapset ovat lähteneet pesästä. Ja ihan ymmärrettävää, silloinhan kaikki on mennyt kuten pitääkin ja vapaus koittaa!
Kaksoset lähtivät samalla viikolla, siitä on nyt 9 vuotta. Oli se aika vaikeaa alkuun, vaikka mulla mies onkin. Ehkä pari vuotta meni kipuillessa, ei koko aikaa tokikaan. Mutta tuntui vaikealta, että se tärkeä ja ihana elämänvaihe on lopullisesti takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kova paikka. Joka muuta väittää, valehtelee.
Itse kipuilin enemmän esikoisen lähtöä, kuopuksen lähtö ei sitten enää tuntunut niin pahalle kun oli jo siihen ajatukseen tottunut.
Ajan kanssa siihen tottuu.
No väitän, enkä valehtele!
Olihan se alussa outoa, mutta äkkiä siihen tottui. Eka vuonna lapset kävi usein kotona, mutta pikkuhiljaa käynnit ovat harventuneet. Nykyisin on niin helppo pitää yhteyttä, jos tarve tulee. Me maksetaan lapsille aina matkaliput, kun heitä kiinnostaa tulla käymään kotona. Ruualla ja saunalla on myös hyvä houkutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Justiinhan julkaistiin tutkimus, että ihmiset ovat onnellisimmaan silloin, kun lapset ovat lähteneet pesästä. Ja ihan ymmärrettävää, silloinhan kaikki on mennyt kuten pitääkin ja vapaus koittaa!
Se oli jenkkiläläinen tutkimus.
Ja sen ymmärtääkin koska hehän ovat silloin saaneet lapsensa koulutukset maksettua ja muuta sellaista. Menee vähän eri tavoin kuin täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kova paikka. Joka muuta väittää, valehtelee.
Itse kipuilin enemmän esikoisen lähtöä, kuopuksen lähtö ei sitten enää tuntunut niin pahalle kun oli jo siihen ajatukseen tottunut.
Ajan kanssa siihen tottuu.
No väitän, enkä valehtele!
Okei. Kai sitä sitten on tuollaisiakin vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä niitä lapsia yökylään, on jotain mitä odottaa. Soittele usein, kysy kuulumisia. Kohta saat ehkä lapsenlapsiakin ja se on uusi, ihana elämänvaihe. Tee asioita, joita et voinut kun lapset olivat pieniä. Matkustele vaikkapa ihan kotimaassa. Iloa syksyysi!
Tottakai on vanhempia, jotka ovat onnellisia etteivät peräkammarin poikia ja tyttöjä kasvattaneet?
Kotoa muutto saattaa tuntua tosi pahalta myös sun lapsesta:( Ja varsinkin, jos hän näkee sun olevan allapäin. Mun ukki pyyhkii silmistään kyyneleitä aina, kun olen lähdössä ja se saa minutkin alakuloiseksi. Pitäkää yhteyttä esimerkiksi whatsappin kautta ja pyydä sun lasta lähettämään kuvia omasta arjestaan. Mun ukin ikävää se on ainakin lievittänyt. Selviät kyllä:)
Meitä on moneksi. Itse näen sen vaan jatkumona, joka ei itketä yhtään. Lapsilla hyvä opiskelupaikka ja elämä edessä! Mission complished.
En oikein ymmärrä kysymystä. Oma 19 v on lähdössä loppuviikosta opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Olen onnellinen että sai opiskelupaikan ja on kasvanut pärjääväksi nuoreksi aikuiseksi. Siis kiitollinen mieli, siitäkin että nyt jää enemmän aikaa ja rahaa omiin juttuihin. Tähän asti on menty paljon lasten ehdoilla. Se hiukan mietityttää, miten 16-vuotias nuorempi lapsi pärjää ja miten ikävöi isoa sisarustaan. Olen ajatellut että yritän syksyn mittaan tehdä enemmän äiti-lapsijuttuja yhdessä, vaikka ostoksille, kahville, elokuviin jne. menoa. Mutta en siis itse koe menettäväni mitään, päin vastoin homma jää isosti plussan puolelle. Ja äitinä voin onnitella itseäni kun olen onnistunut kasvattamaan kelpo aikuisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kova paikka. Joka muuta väittää, valehtelee.
Itse kipuilin enemmän esikoisen lähtöä, kuopuksen lähtö ei sitten enää tuntunut niin pahalle kun oli jo siihen ajatukseen tottunut.
Ajan kanssa siihen tottuu.
No väitän, enkä valehtele!
Samoin ! Olin onnellinen ja helpottunut kuten myös omilleen muuttanut (ainoa) lapsi. Päivittäinen elämä helpottui huomattavasti vähemmän stressaavaksi ,
parikymppinen opiskelija ja 60:tä lähentelevät vanhemmat sopivat huonosti samaan kolmioon. Siinä kärsii kummankin yksityiselämä jo päivärytmi on ihan eri.
Ehkä olisin kokenut toisin , jos lapsi olisi muuttanut ulkomaille ja silloinkin riippuen minne.
Meillä lähti ainokainen pari kuukautta sitten. Olen odotellut, koska surku iskee, mutta ei ainakaan vielä. Eipä asiaa ole ehtinyt käsitelläkään (järjesteltävänä vanhojen vanhempien asiat, joissa äkillinen käänne huonompaan), eikä vaihdevuosia ole tunnemyllertämässä. On aika turta olo, kaipa se joskus tulee se haikeuskin. Kotona on kyllä hiljaista, mutta nautin siitä tämän kaaoksen keskellä.