Oletko tajunnut vasta uudessa suhteessa, että edellinen suhteesi ei ollut oikea rakkaussuhde?
Menikö vuosia hukkaan? Etkö oikeasti rakastanutkaan miestäsi? Etkö ollut oma itsesi?
Minulle kävi näin. Kahdeksan vuoden suhde päättyi ja nyt uudessa suhteessa olen tajunnut, miten pielessä kaikki oli. Suhteeni oli melko seksitön kaverisuhde. Huumorimme oli erilaista. Emme ymmärtäneet toisiamme. Kaduttaa, että annoin mennä elämästäni hukkaan noin pitkän ajan. Ex-mieheni mielestä mikään ei ollut pielessä. Minulla oli aina selittämätön ahdistus.
Kommentit (2)
Tuntuu hurjala ajaella, etä pystyisi olemaan kahdeksan vuotta, siis kahdeksan vuotta toisen kanssa parisuhteessa niin, että myöhemmin kutsusi uoa ajanjaksoa kokoaan rakkaudetomaksii. - Vaan mitä on se rakkaus? Toisinaan minulla ikisinkulla on tukalaa kun olen aistivinani, että joku läheiseni ei voi parisuhteessaan hyvin. Joitain kertoja olen saanu tähän konkreettisa näyttöä.
Muta kun minä miehenä olen joskus erehtny sanomaan miehensä pahoin pitelemälle naislle, etä juokse vielä kun voit. Ja että minä voin tulla vaikka auttamaan muutossa, niin kun tähän on saanut vastaukseksi, että minä en ymmärrä kuinka hän rakastaa miestään, niin hän on toden totta ollut oikeassa; minä en ole ymmärtänyt.
Up