Lue keskustelun säännöt.
Kun puoliso haluaa lapsia
IT
20.08.2019 |
Miltä tuntuu kun puoliso haluaa lapsia ja sinä et halua ?
Nyt haluan tietää nimenomaan kokemuksia sen kannalta joka ei halua lapsia. Oma puoliso haluaa mutta minä en ja se on varma. Puolisoni ei kuitenkaan halua erota vaan haluaa ehdottomasti jatkaa yhdessä silti. Miten suhde toimii silloin? Itseäni epäilyttää että puolisoni syyllistäisi minua tms. Tai että hän ei ole oikeasti asian kanssa niin sinut kun antaa ymmärtää. On hän toki surullinen mutta sanoo ymmärtävänsä ettei kaikkea voi saada elämässä. Puolisoni sanoo myös ettei halua aloittaa enää uutta elämää ja kaikkea alusta kun meillä on yhteinen elämä rakennettu ja hyvällä pohjalla. Minä olen melkein 40 enkä halua lapsia. Puoliso muutaman vuoden nuorempi. Yhdessä oltu 8 vuotta. Ennen minua puolisoni eli aika levotonta elämää ja kumppanit vaihtuivat usein. Hän sanoo ettei voi kuvitella löytävänsä enää mitään veroistani. Silti hän on itkenyt päätöstään nyt viikon, kun päätti jäädä. Voiko tämä tosiaan toimia? Minun pitäisi kuulema vain antaa hänen surra ja hyväksyä suru. Voiko olla oikein jokin mikä tekee hänet niin surulliseksi?
Kommentit (24)
Minulla sama takana.
Samat keskustelut myös takana oman mieheni kanssa kuin sinulla.
Alkuun suhteessa mies heitti "vitsiä" aina että haluaa ainakin 5 lasta, ja minä aina vastasin että etsikööt toisen naisen mikäli haluaa siittää. Olin aina erittäin läpinäkyvä mitä halusin elämältä ja lapset eivät siihen kuuluneet.
Siitä se mies sitten rauhoittui ja viimeisenä vuotena yhdessäoloamme ei asiasta enää maininnut, kertoi kerran haluavansa minut ja se on tarpeeksi.
...kunnes koko suhde hajosi erinäisiin riitoihin ja henkiseen etäisyyteen. Mies sitten lopemmin täräytti että luuli minun jossain vaiheessa muuttavani mieleni koska "kaikki naisethan halajavat lapsia". Mies luuli että kyseessä oli minulla vain joku vaihe. Ei ollut koskaan ottanut minua todesta alunalkujaan.
Samaan hengenvetoon sanoisin sinulle että varaudu eroon. Ette ole oikeita toisillenne, liian iso elämänkatsomusero kompromissiin.
Onnea jatkoon ap, oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama takana.
Samat keskustelut myös takana oman mieheni kanssa kuin sinulla.
Alkuun suhteessa mies heitti "vitsiä" aina että haluaa ainakin 5 lasta, ja minä aina vastasin että etsikööt toisen naisen mikäli haluaa siittää. Olin aina erittäin läpinäkyvä mitä halusin elämältä ja lapset eivät siihen kuuluneet.
Siitä se mies sitten rauhoittui ja viimeisenä vuotena yhdessäoloamme ei asiasta enää maininnut, kertoi kerran haluavansa minut ja se on tarpeeksi.
...kunnes koko suhde hajosi erinäisiin riitoihin ja henkiseen etäisyyteen. Mies sitten lopemmin täräytti että luuli minun jossain vaiheessa muuttavani mieleni koska "kaikki naisethan halajavat lapsia". Mies luuli että kyseessä oli minulla vain joku vaihe. Ei ollut koskaan ottanut minua todesta alunalkujaan.
Samaan hengenvetoon sanoisin sinulle että varaudu eroon. Ette ole oikeita toisillenne, liian iso elämänkatsomusero kompromissiin.
Onnea jatkoon ap, oikeasti.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Itse koitan pitää suhteen hyvänä mutta en halua myöskään joutua potemaan huonoa omaatuntoa siitä mitä haluan elämältä. Suhteen alussa sanoin puolisolleni etten tiedä haluanko koskaan lapsia. Viimeiset 2 vuotta puoliso on pitänyt asiaa tapetilla enemmän ja olen kovasti yrittänyt pohtia asiaa siltä kannalta voisinko muuttaa mieleni vaikka olen sanonut ei. Tiedän että en vaan halua. Uskon että minunkin puolisoni luotti siihen että mieleni muuttuu tai että kävisi vahinko. Itse ilmoitin nyt että menen vasektomiaan ja se aiheutti tämän kriisin missä olemme nyt.
Kyllä teidän olisi varmaan parempi erota. Vaikka puolisosi onkin päättänyt niellä pettymyksensä, se todennäköisesti alkaa kuitenkin katkerasti kaihertaa jossain vaiheessa. Hänellä kuitenkin on vielä aikaa perustaa perhe jonkun toisen kanssa.
Meille tuli aikanaan ero. Suostuin yhteen, koska silloin lapsia oli tapana olla, miehelle ei yksi kuitenkaan lopulta riittänyt. Lisää olisi pitänyt saada, vaikka sen ainokaisenkaan hoito ei juuri kiinnostanut. Aikani jaksoin hiostusta ja keksiä viivytyksiä, erottiin lapsen ollessa 4. Yhteisymmärryksessä, sillä oli jo käynyt selväksi, ettei kummankaan pää käänny ilman katkeroitumista. Meille kävi hyvin; avioiduin uudelleen velamiehen kanssa, ex sai haluamansa suurperheen uuden vaimonsa kanssa. Se ainokainen on jo aikuinen.
Voitteko asua erillään ja puolisosi hankkii lapsen, jota hoitaa ja asut omassa kodissasi. 13 vuoden päästä lapsi on jo aika itsenäinen ja yhteistä aikaa on enemmän. Lapsen voi maksaa leireille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voitteko asua erillään ja puolisosi hankkii lapsen, jota hoitaa ja asut omassa kodissasi. 13 vuoden päästä lapsi on jo aika itsenäinen ja yhteistä aikaa on enemmän. Lapsen voi maksaa leireille jne.
Puolisoni on ehdottanut myös tätä. En usko miten se voisi olla mahdollista. Lapsi olisi kuitenkin hänen elämässään ja sitoisi häntä ja joutuisin väkisin elämään lapsiarkea. Ei se vaan tunnu oikealta. Minä haluan parisuhteen jossa ei ole lapsia. Sitten se lapsi olisi siinä kuitenkin ja elämä aivan erilaista kuin ilman lasta. Ei ole realistinen ajatus minusta. —aloittaja
Älä tee. Lapsista on harmia jo "toimivassakin" parisuhteessa niin eipä varmaan hirveästi helpota jos parisuhde on hukassa. Lasten tekeminen on suurin virhe minkä ihminen voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolisosi (nainen?) alkaa olla niin vanha (alalpeukkujaaaa), ettei hän ehtisi lapsia saamaan vakaissa oloissa rakastamansa ihmisen kanssa erotessakaan. Pakkohan hänen on hyväksyä lapsettomuus. - Joko hän on lapseton sinun kanssasi tai lapseton yksin tai lapseton jonkun muun kanssa. Parhaassa tapauksessa hän saisi ehkä olla luotettava ja läheinen aikuinen jonkun toisen vuoroviikkolapsille toisessa suhteessa, mutta jäisi ilman omia. Hän ei ilmeisesti ole sellainen nainen, joka voisi vain lähteä, salamarakastua uuteen kumppaniin, pistää laput silmille ja pyöräyttää nopeasti pari kersaa uudessa suhteessa.
Sinä olet oikeastaan ainoa realistinen vaihtoehto, tunnette jo, rakastatte toisianne j teillä on puitteet kunnossa. Sinun kanssasi hän haluaisi ja vielä ehtisi saada lapsia. Ei oikein kenenkään muun kanssa ehdi tutustua ja jos ehtiskin niin uusikaan kumppani ei ehkä halua lapsia noin vanhana (alapeukkujaaaa) eikä raskaaksi välttämättä tuliskaan. Yli nelikymppisenä adoptiosta innostuvan mie hen löytäminen olisi ihme eikä sekään mikään läpihuutojuttu olisi jos suhde on tuore. Ja harva nainen haluaa äidiksi lähtökohtaisesti yksin.
Voi olla, että hän sopeutuu, ei hän varmaan ole aina haaveillut äitiydestä? Vai olitteko suunnitelleet perhettä, mutta sinä muutitkin mielesi. Silloin ennustan, että eroatte lopulta, olisit riistänyt hänen unelmansa (vaikkei sen toteutumisesta takeita ollut muutenkaan). Tietenkin olet oikeutettu muuttamaan mielesi, mutta ero tulee.
Ihme juttu, että vasta 8 v yhteiselon jälkeen huomaatte tällaisen ristiriidan. Olikohan hän ollut kanssasi ajatuksella, että sitten kun alkaa tuntua siltä niin kai me perustetaan perhe? Ja sinusta ei alkanut tuntua siltä (et ole ollut ehdottomasti kumpaakaan mieltä) niin nyt kävi näin, hän alkoi haluta, sinä et?
Jos puolisosi on mies niin hänellä on ehkä vähän enemmän aikaa, mutta lapsettomaksi jäisi todennäköisesti hänkin jos ei halua hätiköidä. Kuitenkin eron ylipääsemisessä menee aikaa, pitäisi löytää uusi rakkaus, joka haluaa hänen kanssaan perheen, varmistua yhteensopivuudesta (muutama ero tänä aikana kun ei natsaa) ja sitten alkaa mieskin olla vähän turhan iäkäs esikoisen isäksi. Ja madollisesti menettää vain sinut eikä saa mitään tilalle.
Pakko yrittää hyväksyä asia. Elätte jännittäviä aikoja.
Ilmeisesti yleinen harhakuva tuo "kaikki naiset haluaa lapsia".
Mä kerroin exälle suhteen alusta alkaen, etten halua lapsia. En ollut epäselvä.
Silti, jossain vaiheessa hän alkoi painostaa lapsentekoon / selitti kuinka naimisiinmenon jälkeen heti lapsi alulle. Ihan kuin en olisi monta vuotta sanonut selvästi ei.
Lapsiasiasta tuli pahoja riitoja. Se ei ollut ainoa syy, mutta osasyy eroon. Ero tuli minun aloitteesta, hän kai kuvitteli vielä silloinkin että "mieli tuosta vain muuttuu"....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Puolisosi (nainen?) alkaa olla niin vanha (alalpeukkujaaaa), ettei hän ehtisi lapsia saamaan vakaissa oloissa rakastamansa ihmisen kanssa erotessakaan. Pakkohan hänen on hyväksyä lapsettomuus. - Joko hän on lapseton sinun kanssasi tai lapseton yksin tai lapseton jonkun muun kanssa. "
Jos lapsen haluaa, ei siihen raskautumiseen välttämättä mene kuin pari kuukautta, varsinkin jos käy klinikalla.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko asua erillään ja puolisosi hankkii lapsen, jota hoitaa ja asut omassa kodissasi. 13 vuoden päästä lapsi on jo aika itsenäinen ja yhteistä aikaa on enemmän. Lapsen voi maksaa leireille jne.
Mitä järkeä jättää suhde 13+ vuodeksi telakalle apn odottaessa että puoliso hoitaa lasta jonka kanssa ap ei halua olla tekemisissä? Puolisohan olisi täysyh, ei hänellä olisi aikaa tavata aptä, tuskin edes viestiä hänen kanssaan päivittäin. Mikä suhde sellainen olisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuollaisesta mitään tule. Itse olen vela ja velamies on myös haussa, en voisi seurustella miehen kanssa joka haluaa lapsia.
Älkää nyt velamiehet jääkö tuollaisiin suhteisiin, meille velanaisille ei löydy mistään miehiä, jos te olette tuollaisten naisten kanssa jotka haluavat lapsia :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti yleinen harhakuva tuo "kaikki naiset haluaa lapsia".
Mä kerroin exälle suhteen alusta alkaen, etten halua lapsia. En ollut epäselvä.
Silti, jossain vaiheessa hän alkoi painostaa lapsentekoon / selitti kuinka naimisiinmenon jälkeen heti lapsi alulle. Ihan kuin en olisi monta vuotta sanonut selvästi ei.
Lapsiasiasta tuli pahoja riitoja. Se ei ollut ainoa syy, mutta osasyy eroon. Ero tuli minun aloitteesta, hän kai kuvitteli vielä silloinkin että "mieli tuosta vain muuttuu"....
Sama juttu täälläkin. Kerroin ekoilla treffeillä ex-miehelle, että en halua lapsia, mutta ei mennyt aikaakaan, kun hän jo alkoi suunnitella lapsia.
Niin teinivelan mieli saattaa toki muuttua, mutta yleisemmin se taitaa olla niin, että ihmiset useammin peruvat kuin muuttavat mielensä ja alkavat sittenkin haluta lapsia.
En nyt kyllä kyllä taas osaa samaistua mammoihin, että miksi kommenttiani vaan alapeukutetaan. Yritin miettiä 38-vuotiaan lapsia toivovan puolison kannalta millä perusteella hän yrittää sopeutua lapsettomuuteen eikä lähde tavoittelemaan onneaan jonkun toisen kanssa. - Ap on unelmakumppani eikä hän halua ottaa riskiä, ettei löydä uutta rakkautta (tällaisen ristiriidan aiheuttamasta erosta on vaikeampi päästä yli kuin jos jostain syystä rakkaus olisi loppunut ja ap olisi helppo unohtaa) kun kaipaa koko ajan ap:ta. Hän tuskin siis ehtisi rakastua ajoissa (toki ehtisi valita jonkun järkipuolison, muttei se kaikille riitä) eikä halua tehdä lapsia jos ei ole lapsia haluvaa rakasta ihmistä jakamassa vanhemmuutta.
Hän jää siis lapsettomaksi kun ei onnistu rakastumaan toiseen ajoissa eikä halua perustaa perhettä ilman romanttista parisuhdetta. Kunpa ap oliskin suuri p.a.ska joka suorastaan ajaisi puolisonsa toisen syliin, ehtis vielä saada sen perheen rakastamansa ihmisen kanssa...
Toivottavasti hän pystyy oikeasti hyväksytään asian ja jatkamaan hyvää, onnellista elämää kanssasi. Tietty jos on koko suhteen ajan vakuutellut itselleen, että mielesi muuttuu niin voi syyttää vaan itseään. Ei tuo välttämättä ennusta tuhoa. Tietenkin jos suhteessa ei olla oltu ap:n puolesta rehellisiä niin sitten ei varmaan voi hyväksyä sitä, että jää lapsettomaksi kun on muuta lupailtu. Mutta voi olla, että pääseekin yli hetken surtuaan kun vaikuttaisi ap:ta rakastavan ja ei itsekään näe muita vaihtoehtoja kuin perhe ap:n kanssa tai kaksinelo ap:n kanssa.
/9
Yksi miesystävä halusi lapsia, minä en. "No edes adoptio sitten!" -sanoi hän. Mikä jottei se mene jakeluun kun nainen ei halua lasta.
No jos olet heti sanonut, ettet tiedä haluako lapsia, niin omaa tyhmyyttään puolisosi sitten on kanssasi ollut. Kun hän kerran asian tiesi, eikä jo 8 vuotta sitten etsinyt miestä joka haluaa perheen.
Vierailija kirjoitti:
Niin teinivelan mieli saattaa toki muuttua, mutta yleisemmin se taitaa olla niin, että ihmiset useammin peruvat kuin muuttavat mielensä ja alkavat sittenkin haluta lapsia.
En nyt kyllä kyllä taas osaa samaistua mammoihin, että miksi kommenttiani vaan alapeukutetaan. Yritin miettiä 38-vuotiaan lapsia toivovan puolison kannalta millä perusteella hän yrittää sopeutua lapsettomuuteen eikä lähde tavoittelemaan onneaan jonkun toisen kanssa. - Ap on unelmakumppani eikä hän halua ottaa riskiä, ettei löydä uutta rakkautta (tällaisen ristiriidan aiheuttamasta erosta on vaikeampi päästä yli kuin jos jostain syystä rakkaus olisi loppunut ja ap olisi helppo unohtaa) kun kaipaa koko ajan ap:ta. Hän tuskin siis ehtisi rakastua ajoissa (toki ehtisi valita jonkun järkipuolison, muttei se kaikille riitä) eikä halua tehdä lapsia jos ei ole lapsia haluvaa rakasta ihmistä jakamassa vanhemmuutta.
Hän jää siis lapsettomaksi kun ei onnistu rakastumaan toiseen ajoissa eikä halua perustaa perhettä ilman romanttista parisuhdetta. Kunpa ap oliskin suuri p.a.ska joka suorastaan ajaisi puolisonsa toisen syliin, ehtis vielä saada sen perheen rakastamansa ihmisen kanssa...
Toivottavasti hän pystyy oikeasti hyväksytään asian ja jatkamaan hyvää, onnellista elämää kanssasi. Tietty jos on koko suhteen ajan vakuutellut itselleen, että mielesi muuttuu niin voi syyttää vaan itseään. Ei tuo välttämättä ennusta tuhoa. Tietenkin jos suhteessa ei olla oltu ap:n puolesta rehellisiä niin sitten ei varmaan voi hyväksyä sitä, että jää lapsettomaksi kun on muuta lupailtu. Mutta voi olla, että pääseekin yli hetken surtuaan kun vaikuttaisi ap:ta rakastavan ja ei itsekään näe muita vaihtoehtoja kuin perhe ap:n kanssa tai kaksinelo ap:n kanssa.
/9
Mä luulen että siksi, että oletat ap:n puolison olevan 38. Ap on melkein 40, puoliso muutaman vuoden nuorempi eli aikaa on. Toiseksi, ohitat ap:n kertoman, jonka mukaan puoliso on jo ehdottanut hänelle omaa asuntoa. Tuolla tavalla yh:n elämään valmis lapsenkaipuinen nainen ei jää kytemään parisuhteeseen, jossa jää haluamaansa vaille. Loput selittänee se, että logiikkasi muistuttaa kovasti hamsterimiehen päätelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin teinivelan mieli saattaa toki muuttua, mutta yleisemmin se taitaa olla niin, että ihmiset useammin peruvat kuin muuttavat mielensä ja alkavat sittenkin haluta lapsia.
En nyt kyllä kyllä taas osaa samaistua mammoihin, että miksi kommenttiani vaan alapeukutetaan. Yritin miettiä 38-vuotiaan lapsia toivovan puolison kannalta millä perusteella hän yrittää sopeutua lapsettomuuteen eikä lähde tavoittelemaan onneaan jonkun toisen kanssa. - Ap on unelmakumppani eikä hän halua ottaa riskiä, ettei löydä uutta rakkautta (tällaisen ristiriidan aiheuttamasta erosta on vaikeampi päästä yli kuin jos jostain syystä rakkaus olisi loppunut ja ap olisi helppo unohtaa) kun kaipaa koko ajan ap:ta. Hän tuskin siis ehtisi rakastua ajoissa (toki ehtisi valita jonkun järkipuolison, muttei se kaikille riitä) eikä halua tehdä lapsia jos ei ole lapsia haluvaa rakasta ihmistä jakamassa vanhemmuutta.
Hän jää siis lapsettomaksi kun ei onnistu rakastumaan toiseen ajoissa eikä halua perustaa perhettä ilman romanttista parisuhdetta. Kunpa ap oliskin suuri p.a.ska joka suorastaan ajaisi puolisonsa toisen syliin, ehtis vielä saada sen perheen rakastamansa ihmisen kanssa...
Toivottavasti hän pystyy oikeasti hyväksytään asian ja jatkamaan hyvää, onnellista elämää kanssasi. Tietty jos on koko suhteen ajan vakuutellut itselleen, että mielesi muuttuu niin voi syyttää vaan itseään. Ei tuo välttämättä ennusta tuhoa. Tietenkin jos suhteessa ei olla oltu ap:n puolesta rehellisiä niin sitten ei varmaan voi hyväksyä sitä, että jää lapsettomaksi kun on muuta lupailtu. Mutta voi olla, että pääseekin yli hetken surtuaan kun vaikuttaisi ap:ta rakastavan ja ei itsekään näe muita vaihtoehtoja kuin perhe ap:n kanssa tai kaksinelo ap:n kanssa.
/9
Mä luulen että siksi, että oletat ap:n puolison olevan 38. Ap on melkein 40, puoliso muutaman vuoden nuorempi eli aikaa on. Toiseksi, ohitat ap:n kertoman, jonka mukaan puoliso on jo ehdottanut hänelle omaa asuntoa. Tuolla tavalla yh:n elämään valmis lapsenkaipuinen nainen ei jää kytemään parisuhteeseen, jossa jää haluamaansa vaille. Loput selittänee se, että logiikkasi muistuttaa kovasti hamsterimiehen päätelmiä.
Hamsterimiehen päätelmiä..osa teistä palstaveloista on kyllä happamia. Luulisi, että keskustelussa nimenomaan kaivattaisiin monenlaisia näkökulmia ja mielipiteitä.
Esim. itse olen äiti, mutta minulle tärkein kriteeri lasten isälle on ollut, että pidän häntä elämäni rakkautena. Oikean miehen kanssa olin valmis äidiksi vaikka kuinka omituisilla ehdoilla. Toisaalta jos mieheni ei olisi lapsia halunnut niin olisin selvinnyt, olisinhan voinut olla läheinen aikuinen vaikka siskoni lapsille, en ole katkeroituvaa tyyppiä.
Kenenkään muun kanssa perhe-elämä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Tietenkin on heitäkin, jotka tekevät lapsen vaikka yksin.
Veikkaanpa, että nimenomaan rakastavassa parisuhteessa lapsia toivoneena naisena voin esittää osuviakin arvauksia siitä mitä aloittajan puoliso käy läpi. Monet velanaiset tuntuvat olettavan, että vauvakuume on niin hullu tauti, että sen tieltä joutaa kauneinkin parisuhde roskiin aina, vauvakuumeisen naisen on _pakko_ saada vauva hinnalla millä hyvänsä...
Ei se niin aina mene.
Voi ihan olla, että aloittajan puoliso rakastaa miestään(?) ja on kykenevä keksimään muutakin sisältöä elämäänsä jos ap ei niitä lapsia halua. Kunhan ap vaan edelleen haluaa elää yhdessä tässä parisuhteessa.
Olisi eri asia jos ap olisi johtanut naista(?) harhaan ja lykännyt perheenperustamista aina vain "sitku, myöhemmin, joskus..". Silloin tottakai lapsia toivonut puoliso kokisi, että häntä on johdettu tarkoituksella harhaan eikä aidosti rakastava kumppani olisi niin tehnyt vuosien ajan.
Ap, puolisosi voi ihan oikeasti olla sitä mieltä että hän haluaa lapsia sinun kanssasi, ei kenenkään muun. Ja jos sinä et ala haluta niin so be it, sitten hän ei saa ikinä lapsia. Eivät kaikki naiset halua erota jotain 35+ vuotiaina rakastamastaan miehestä saadakseen alkaa metsästää toista yhtä ihanaa miestä päästökseen ehkä jossain 40 korvilla yrittämään lasta jos vielä oikea mies löytyiskin.
Hei, vinkki: juttele puolisosi kanssa. Ei hän tietenkään viikossa saa rauhaa, hänen täytyy käsitellä asioita mielessään ja sinun kanssasi. Tämän ketjun anti tulee nimittäin olemaan, että kohtaamattomat toiveet lapsesta johtavat aina eroon ja ihmiset ovat lapsihaaveissaan ehdottomia ja katkeroituvat jos jäävät suhteeseen (toki tarinoita halusit kuulla).....Oikeasti monikin ihminen haluaa lapsia kuitenkin vain siinä tapauksessa, että saa niitä elämänsä rakkauden kanssa tai on muuten ilman. Puolisosi voi olla hyvin näitä viimeisiäkin. Voi olla vaikka palstalla se mahdollisuus kiistetään jyrkästi.
Kenelläkään tällaista tilannetta ? Vai eroaako ihmiset aina vain näissä tilanteissa? Itse en haluaisi erota koska puolisokaan ei halua. Epäilyttää vaan, mitä tämä tekee suhteelle.
Aloittaja