Kannattaako ottaa yhteyttä kaipaamaansa henkilöön vuosikymmenen jälkeen?
Kirjoitimme ylioppilaiksi tuolloin, meillä jäi silloin juttu kesken. Hän lähti opiskelemaan yliopistoon, siitä sitten maailmalle. En tiedä hänen elämänvaiheistaan. Minä jätin armeijan kesken ja sitten oli sivari. Olin työttömänä ja kuntouttamisen kautta pääsin hiljalleen opintoihin käsiksi ja nyt olen ollut pari kuukautta työelämässä. Nyt tuntuu että kaikki rullaa.
Kommentit (7)
Ystävälläsi on jo elämä, ei hän sinua kaipaa, tuskin muistaa enää.
Ne nuoruuden jutut on nuoruuden juttuja.
Katso eteenpäin, etsi uusia ystäviä, varmasti löydät itsellesi kivan ystävän.
Ei voi kertomasi perusteella sanoa. Jos oli sinuun ihan lääpällään, kyllä kannattaa. Muita vaihtoehtoja on että hän on jo ajat sitten unohtanut sinut ja peräti perustanut perheen. Sinuna ehkä kuitenkin ottaisin nykytilanteesta selvää ja jatkaisin sitten elämää sen mukaan.
Älä ota. Minuun otti yhteyttä nainen jonka kanssa oli pientä juttua nuorempana. Hän oli eronnut ja ilmeisesti kaipasi vain juttukaveria/terapeuttia. Mulla kerkesi herätä jo kaikennäköisiä haaveita hänestä. Hän sitten yhtäkkiä katkaisi yhteydenpidon. Otti myöhemmin yhteyttä ja teki sitten taas saman. Tämä ihminen on aiheuttanut minussa vain mielipahaa.
Ei