Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset vie voimat
07.08.2019 |
Onko muilla samaa ongelmaa ihmissuhteissa ja ihmisien kanssa ylipäätänsä? Otan muita aina mahdollisimman paljon huomioon. Autan ihmisiä ja ystävilleni pyrin antamaan itsestäni mahdollisimman paljon. Parisuhteessa panostan suhteeseen ihan täysillä, olen ymmärtäväinen toisen heikkouksien suhteen ja yritän olla mahdollisimman vähän rasitteeksi - yhtään kenellekään.
Tuntuu vain että teen tätä yksin. Jos teen jotain ystävän puolesta tai vaikka tarjoan jotain, ystävä ei tee mitään takaisin, vaan menee aina itsekkäästi omien mielihalujensa ja oikkujensa mukaan. Parisuhteessa käy aina niin, että minua aletaan pitää itsestään selvyytenä, minun onnellisuuteen ja hyvinvointiin ei panosteta ollenkaan eikä oteta kuuleviin korviin, jos yritän puhua suhteen ongelmista. Vasta siinä vaiheessa, kun oma rakkauteni kuolee ja lähden suhteesta, havahdutaan että mitä tässä ollaan menettämässä. Usein se on vaan kohdallani liian myöhäistä.
Yritän välttää omien ongelmieni kaatamista muiden niskaan, en halua olla muille tyly taikka tympeä, jos itsellä on huono päivä. Minulle kyllä tiuskitaan ja sanotaan tylysti. Ihmiset ylipäätänsä käyttäytyvät todella itsekkäästi ja piittaamattomasti. Ei mietitä yhtään miten se oma käytös ja omien ongelmien oksentaminen muille tekee niille muille ihmisille.
Lopetin pitkäaikaisen parisuhteen äskettäin siitä syystä, että omat tunteeni hävisivät sen jälkeen, kun minusta tuli jälkeen itsestään selvyys - ihminen jonka tarpeita ei tarvitse ottaa huomioon ja jonka onnellisuudesta ei tarvitse välittää. Olen ottanut etäisyyttä ystäviini, koska huomaan jatkuvasti olevani se, joka tarjoaa ja auttaa esim. juhlien järjestämisessä. Minun synttäreille ei tule kukaan ja paras ystäväni veti kauheat kilarit synttäripäivänäni sen takia, että juttelin hänen poikaystävänsä kanssa kielletystä aiheesta. En siis tiennyt aiheen olevan kielletty, ystäväni päätti sen sillä hetkellä, että tästä aiheesta hän ei halua että keskustellaan. Kilareiden jälkeen hän jätti minut tylysti yksin loppupäiväksi.
En jaksa enää ihmisiä ja tätä loputonta itsekkyyttä. Tuntuu että haluan erakoitua täysin. Harva ihminen tiedostaa omaa käyttäytymistään ja sitä, millä tavalla kuormittaa läheisiään. Suurin osa ei edes välitä. En tiedä haluanko koskaan enää seurustellakaan, kun sama kaava toistuu. Minä kohtelen toista parhaani mukaan, toinen vain ottaa ja ottaa antamatta juuri mitään takaisin.
Kommentit (16)
Huomaako kukaan muu olevansa ihmissuhteissaan toistuvasti samanlaisessa tilanteessa? Tiedän että vastuuta on minullakin. Minun pitäisi oppia olemaan tylympi, suorapuheisempi siitäkin huomimatta, että se aiheuttaa konflikteja sekä paljon itsekkäämpi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minulla ei ole lupa olla heikko, jaksamaton ja tietämätön."
On sinulla 💜
Vierailija kirjoitti:
"Minulla ei ole lupa olla heikko, jaksamaton ja tietämätön."
On sinulla 💜
Periaatteessa on. Mutta aina kun yritän olla, muut ihmiset menevät ihan sekaisin ja minua painostetaan ryhdistäytymään. Että olisin taas se joka jaksaa ja joka on kartalla ja kannattelee muita. Ja minua myös syyllistetään silloin siitä, että muiden elämä menee pilalle, tai hankaloituu, ellen saa itseäni nopeasti kasaan.
Ap
Uhri/marttyyri asennetta aika paljon. Uskotko olevasi muita parempi ja moraalisesti ylivertainen? Mutta toisaalta aika ymmärrettävää jos on tullut paljon loukatuksi. Yritä nähdä ihmiset vähän vähemmän mustavalkoisemmin ja heidän tarkoitusperiään käyttäytymisen takana.
Vierailija kirjoitti:
Uhri/marttyyri asennetta aika paljon. Uskotko olevasi muita parempi ja moraalisesti ylivertainen? Mutta toisaalta aika ymmärrettävää jos on tullut paljon loukatuksi. Yritä nähdä ihmiset vähän vähemmän mustavalkoisemmin ja heidän tarkoitusperiään käyttäytymisen takana.
No en kyllä koskaan ota mitään marttyyriasennetta. En ala marttyroimaan,
vaan otan ennemmin kaikessa hiljaisuudessa etäisyyttä niihin ihmisiin, jotka ovat mielestäni liian itsekkäitä ja kuormittavia. Uhriutumista varmasti on, koska olen liian kiltti ja vastuuntuntoinen. Olen aika vaativa oman käyttäytymiseni suhteen ja pyrin välttämään sitä, että hankaloitan muiden elämää, koska olen omassa perheessäni nähnyt, mitä holtiton käytös ja muiden törkeä hyväksikäyttö tekee muille ja ihmiselle itselleen. On vain aika raskasta huomata, että harva tekee samaa, eli on siis vaativa itseään kohtaan suhteessa muihin. Omassa elämässäni pyrin välttämään samoja virheitä, mitä oma vanhempani teki äärimmäisen itsekkäänä ja tunnekylmänä ihmisenä.
Voi olla, että olen liiankin vaativa. Jos yritän olla itsekkäämpi, muut ihmiset harvoin kestävät sitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole sitten tylympi, mutta älä tee niinkuin tuttuni. Hän on hyvä kuuntelija ja nykyisin myös tyly. Hän jättää käytännön asiat muiden huoleksi eli ei ole ollut koskaan hyvä muussa kuin kuuntelussa ja nyt vielä on loistava tylyttäjäkin, kun on omasta mielestään sen ansainnut!
Aaaa niin tuttua. Onko kenties lapsuudenperheessäsi ollut alkoholiongelmaa tai muuta vastaavaa, että olet joutunut olemaan "näkymätön" ja se kiltti lapsi ja se "meidän Liisa on niin itsenäinen, se siivoaa ja käy kaupassa ja laittaa ruuan vaikka on vasta 12"?
Itse joutunut vääntämään samanlaisen luonteenpiirteen kanssa, psykologikin sanoin että ymmärrän liikaa miestäni (sillä oli vähän sutinaa toisten kanssa) ja että pitäisi asettaa oma itse etusijalle. Mutta kun en arvosta itsekään itseäni. Saan iloa (?) siitä että ilahdutan toisia, ja muuta elämisen arvoista ei elämässäni edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhri/marttyyri asennetta aika paljon. Uskotko olevasi muita parempi ja moraalisesti ylivertainen? Mutta toisaalta aika ymmärrettävää jos on tullut paljon loukatuksi. Yritä nähdä ihmiset vähän vähemmän mustavalkoisemmin ja heidän tarkoitusperiään käyttäytymisen takana.
Ymmärrän kyllä liiankin hyvin ihmisten tarkoitusperät ja syyt käyttäytymisen taustalla. Ymmärrän yleensä paremmin mitä muut, ja siksi joustankin ja annan aikaa, annan anteeksi huonoa käytöstä. Mutta aikaa myöten huomaan aina, että asetelma menee niin, että minä olen se joka joustaa ja ymmärtää, mutta esimerkiksi minun vaikeaa elämäntilannettani tai minun huonoja hetkiäni ei ymmärretä eikä oteta huomioon. Esimerkiksi ystävyyssuhteissa jos ystävä haluaa viettää tietyn tyylistä aikaa, koska ystävän oma elämä on muutoin liian raskasta, ymmärrän ja laitan omat tarpeeni sivuun ja annan ystävälleni sitä mitä hän tarvitsee. Jos itse pyydän samaa vastaavassa tilanteessa, parhaimmassa tapauksessa minulle suututaan. Parisuhteissa huomaan, että minä olen se joka ottaa toisen oikkuja huomioon. Jos toinen on itrovertti ja erityisherkkä, väsyy helposti eikä jaksa mitään, otan äärimmilleen tämän huomioon ja pyrin tekemään itsestäni mahdollisimman vähän rasittavan. Mutta jos pyydän vaikka kerran vuodessa toista venymään ja väsymyksestään huolimatta tekemään kanssani jotain, koska on viimeiset 50 kertaa kieltäytynyt, niin vaadin toisen mielestä liikoja. Ja lopulta kyllästyn, kun huomaan, että minun tarpeitani ei huomioida millään tavalla, vaan minä olen se, jonka pitää aina venyä ja ymmärtää ja mukautua. Koska minulle se mukautuminen ja ymmärtäminen on helpompaa, koska todella ymmärrän sitä, mistä mikäkin johtuu.
Ap
Tunnen henkilön, jonka elämässä on paljon samantyyppisiä ongelmia kuin sinulla tällä hetkellä.
Hän pitää itseään toiset huomioon ottavana. Kokemukseni hänestä on, että hän on hyvä kuuntelija sekä nykyään tylynä hyvä antamaan suoraviivaisia neuvoja. Neuvojaan hän noudattaa itse lähinnä irtisanoutumalla läheisistä ihmissuhteista ja vastuista, ennen kuin ne aiheutettavat hänelle arkista ponnistelun tarvetta. Hänellä on hauskoja ystäviä, mutta arkisia ja rutiininomaisia asioita hän ei hoida riittävästi, vaan sysää niitä muille. Tätä hän on tehnyt aina. Nyt selvisi, että koska hän on mielestäänkin hyvä kuuntelija, hänen ei muuta tarvitsisi ollakaan.
En minäkään huvikseni häntä auta käytännön asioissa, vaan koska hän ei suorita niitä itse ajoissa. Minua alkaa ne jo häiritsemään. Minua saattaa häiritä, kun hän ei hoida omaa osuuttaan asioista, joista huolehtimisen sijaan minäkin mieluummin nostaisin jalkani kohti kattoa ja kuuntelisin toisen huolia!
Ihmiset, jotka ovat mielestään tehneet liikaa ja silti näen, että itse pidän palikkani paremmassa järjestyksessä ja myös heidän palikkansa, vievät voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aaaa niin tuttua. Onko kenties lapsuudenperheessäsi ollut alkoholiongelmaa tai muuta vastaavaa, että olet joutunut olemaan "näkymätön" ja se kiltti lapsi ja se "meidän Liisa on niin itsenäinen, se siivoaa ja käy kaupassa ja laittaa ruuan vaikka on vasta 12"?
Itse joutunut vääntämään samanlaisen luonteenpiirteen kanssa, psykologikin sanoin että ymmärrän liikaa miestäni (sillä oli vähän sutinaa toisten kanssa) ja että pitäisi asettaa oma itse etusijalle. Mutta kun en arvosta itsekään itseäni. Saan iloa (?) siitä että ilahdutan toisia, ja muuta elämisen arvoista ei elämässäni edes ole.
Lapsuudenperheessäni oli paljon ongelmia. Traumatisoitunut vanhempi, joka oli väkivaltainen monin eri tavoin sekä alkoholisti. Kaatoi kaikki omat ongelmansa kaikkien muiden niskaan eikä voinut sietää lapsia ja lasten keskeneräisyyttä. En ollut näkymätön lapsi, vaan ennemminkin syntipukki ja se, jonka piti pärjätä yksin jo ihan vauvasta saakka. Opin varmaan jo kotoa sen, että minun pitää ymmärtää muita ja muiden ongelmia, mutta minua ja minun tarpeita ei kenenkään tarvitse ottaa huomioon. En näköjään osaa vaatia itselleni mitään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhri/marttyyri asennetta aika paljon. Uskotko olevasi muita parempi ja moraalisesti ylivertainen? Mutta toisaalta aika ymmärrettävää jos on tullut paljon loukatuksi. Yritä nähdä ihmiset vähän vähemmän mustavalkoisemmin ja heidän tarkoitusperiään käyttäytymisen takana.
Ymmärrän kyllä liiankin hyvin ihmisten tarkoitusperät ja syyt käyttäytymisen taustalla. Ymmärrän yleensä paremmin mitä muut, ja siksi joustankin ja annan aikaa, annan anteeksi huonoa käytöstä. Mutta aikaa myöten huomaan aina, että asetelma menee niin, että minä olen se joka joustaa ja ymmärtää, mutta esimerkiksi minun vaikeaa elämäntilannettani tai minun huonoja hetkiäni ei ymmärretä eikä oteta huomioon. Esimerkiksi ystävyyssuhteissa jos ystävä haluaa viettää tietyn tyylistä aikaa, koska ystävän oma elämä on muutoin liian raskasta, ymmärrän ja laitan omat tarpeeni sivuun ja annan ystävälleni sitä mitä hän tarvitsee. Jos itse pyydän samaa vastaavassa tilanteessa, parhaimmassa tapauksessa minulle suututaan. Parisuhteissa huomaan, että minä olen se joka ottaa toisen oikkuja huomioon. Jos toinen on itrovertti ja erityisherkkä, väsyy helposti eikä jaksa mitään, otan äärimmilleen tämän huomioon ja pyrin tekemään itsestäni mahdollisimman vähän rasittavan. Mutta jos pyydän vaikka kerran vuodessa toista venymään ja väsymyksestään huolimatta tekemään kanssani jotain, koska on viimeiset 50 kertaa kieltäytynyt, niin vaadin toisen mielestä liikoja. Ja lopulta kyllästyn, kun huomaan, että minun tarpeitani ei huomioida millään tavalla, vaan minä olen se, jonka pitää aina venyä ja ymmärtää ja mukautua. Koska minulle se mukautuminen ja ymmärtäminen on helpompaa, koska todella ymmärrän sitä, mistä mikäkin johtuu.
Ap
Mutta onko tilanne aina vastaava "minä vs muut"? Etkö näe kenessäkään muussa vastaavia piirteitä kuin sinussa? Toisaalta onhan se mahdollista että on läpi elämän vain läpeensä itsekkäiden ihmisten ympäröimä. Todennäköisempää että näin ei ole. Jos on vain yksipuolisia ihmissuhteita, ei niistä kannata pitää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet ap? Onko lapsia? Olen itse 39 ja jo oikeastaan täysin erakoitunut. Jaksan paljon paremmin. En pidä yhteyttä enää yhteenkään ’ystävään’. Pakolliset olen tekemisissä ihmisten kanssa. Tietysti kohteliaana mutta kyllä tämä on vaan niin parasta! Niin ja koska lapseni jo lähes aikuisia (17&16) niin minua ei koulun höpötyksissäkään enää kaipaa kukaan - vanhempainiltoja ei lukiossa olekaan....
Muutin ja laitoin myös osoitteen salaiseksi. En ole somessa. Minua ei kiinnosta ihmisten kuulumiset enkä kerro omia asioitani muille.
Minua on käytetty aiemmin hyväksi monella tapaa ja kun lapset olivat pieniä, muut mammat juorusivat pelkkiä valheita. Rehellisesti sanoen nykyisin elän AUTUASTA AIKAA!
Vierailija kirjoitti:
Tunnen henkilön, jonka elämässä on paljon samantyyppisiä ongelmia kuin sinulla tällä hetkellä.
Hän pitää itseään toiset huomioon ottavana. Kokemukseni hänestä on, että hän on hyvä kuuntelija sekä nykyään tylynä hyvä antamaan suoraviivaisia neuvoja. Neuvojaan hän noudattaa itse lähinnä irtisanoutumalla läheisistä ihmissuhteista ja vastuista, ennen kuin ne aiheutettavat hänelle arkista ponnistelun tarvetta. Hänellä on hauskoja ystäviä, mutta arkisia ja rutiininomaisia asioita hän ei hoida riittävästi, vaan sysää niitä muille. Tätä hän on tehnyt aina. Nyt selvisi, että koska hän on mielestäänkin hyvä kuuntelija, hänen ei muuta tarvitsisi ollakaan.
En minäkään huvikseni häntä auta käytännön asioissa, vaan koska hän ei suorita niitä itse ajoissa. Minua alkaa ne jo häiritsemään. Minua saattaa häiritä, kun hän ei hoida omaa osuuttaan asioista, joista huolehtimisen sijaan minäkin mieluummin nostaisin jalkani kohti kattoa ja kuuntelisin toisen huolia!
Ihmiset, jotka ovat mielestään tehneet liikaa ja silti näen, että itse pidän palikkani paremmassa järjestyksessä ja myös heidän palikkansa, vievät voimia!
Taidat projisoida omia ongelmiasi tuttavasi kanssa minuun? En ole tuttavasi eikä minulla ole arjen arkisien asioiden suorittamisen kanssa ongelmia. En tarvitse niissä apua. Olen päin vastoin töissäkin liian tunnollinen ihminen. Venytin vuosia omaa työpäivääni ilman, että se näkyi ylityötunneissa, koska kärsin PTSD-oireista enkä saanut nukutuksi, olin mielestäni liian hidas töissä ja jäin varsinaisen työpäivän jälkeen tekemään roikkuneet hommat ilmaiseksi, koska syytin itseäni siitä, että olin liian hidas.
Vuosia jälkikäteen tajusin, että minun olisi ehdottomasti pitänyt hakea saikkua, sillä olin todella pahassa kunnossa.
Minulle yleensä yritetään sysätä vastuita, koska olen se ihminen, joka niistä selviää, vaikka kokemusta ei olisi. Arjessani en todellakaan pyydä apua keneltäkään. En siis ole tuttuai tai yhtään samanlainen ihminen, mitä tuttusi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet ap? Onko lapsia? Olen itse 39 ja jo oikeastaan täysin erakoitunut. Jaksan paljon paremmin. En pidä yhteyttä enää yhteenkään ’ystävään’. Pakolliset olen tekemisissä ihmisten kanssa. Tietysti kohteliaana mutta kyllä tämä on vaan niin parasta! Niin ja koska lapseni jo lähes aikuisia (17&16) niin minua ei koulun höpötyksissäkään enää kaipaa kukaan - vanhempainiltoja ei lukiossa olekaan....
Muutin ja laitoin myös osoitteen salaiseksi. En ole somessa. Minua ei kiinnosta ihmisten kuulumiset enkä kerro omia asioitani muille.
Minua on käytetty aiemmin hyväksi monella tapaa ja kun lapset olivat pieniä, muut mammat juorusivat pelkkiä valheita. Rehellisesti sanoen nykyisin elän AUTUASTA AIKAA!
Olen lähellä 35-vuotta. Ei ole lapsia, koska en ole koskaan seurustellut sellaisen ihmisen kanssa, kuka olisi kyennyt olemaan tasavertainen vanhempi. En halua olla yksin vastuussa lapsesta, koska mitä sille lapselle tapahtuu, jos minulle sattuu jotain? Entä jos romahdan enkä jaksakaan? Lapsissa on suuri vastuu ja minusta jokaisen lapsen oikeus on syntyä turvalliseen, rakastavaan ja tasapainoiseen perheeseen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhri/marttyyri asennetta aika paljon. Uskotko olevasi muita parempi ja moraalisesti ylivertainen? Mutta toisaalta aika ymmärrettävää jos on tullut paljon loukatuksi. Yritä nähdä ihmiset vähän vähemmän mustavalkoisemmin ja heidän tarkoitusperiään käyttäytymisen takana.
Ymmärrän kyllä liiankin hyvin ihmisten tarkoitusperät ja syyt käyttäytymisen taustalla. Ymmärrän yleensä paremmin mitä muut, ja siksi joustankin ja annan aikaa, annan anteeksi huonoa käytöstä. Mutta aikaa myöten huomaan aina, että asetelma menee niin, että minä olen se joka joustaa ja ymmärtää, mutta esimerkiksi minun vaikeaa elämäntilannettani tai minun huonoja hetkiäni ei ymmärretä eikä oteta huomioon. Esimerkiksi ystävyyssuhteissa jos ystävä haluaa viettää tietyn tyylistä aikaa, koska ystävän oma elämä on muutoin liian raskasta, ymmärrän ja laitan omat tarpeeni sivuun ja annan ystävälleni sitä mitä hän tarvitsee. Jos itse pyydän samaa vastaavassa tilanteessa, parhaimmassa tapauksessa minulle suututaan. Parisuhteissa huomaan, että minä olen se joka ottaa toisen oikkuja huomioon. Jos toinen on itrovertti ja erityisherkkä, väsyy helposti eikä jaksa mitään, otan äärimmilleen tämän huomioon ja pyrin tekemään itsestäni mahdollisimman vähän rasittavan. Mutta jos pyydän vaikka kerran vuodessa toista venymään ja väsymyksestään huolimatta tekemään kanssani jotain, koska on viimeiset 50 kertaa kieltäytynyt, niin vaadin toisen mielestä liikoja. Ja lopulta kyllästyn, kun huomaan, että minun tarpeitani ei huomioida millään tavalla, vaan minä olen se, jonka pitää aina venyä ja ymmärtää ja mukautua. Koska minulle se mukautuminen ja ymmärtäminen on helpompaa, koska todella ymmärrän sitä, mistä mikäkin johtuu.
ApMutta onko tilanne aina vastaava "minä vs muut"? Etkö näe kenessäkään muussa vastaavia piirteitä kuin sinussa? Toisaalta onhan se mahdollista että on läpi elämän vain läpeensä itsekkäiden ihmisten ympäröimä. Todennäköisempää että näin ei ole. Jos on vain yksipuolisia ihmissuhteita, ei niistä kannata pitää kiinni.
Sitähän minä teenkin, päästän irti yksipuolisista ihmissuhteista. Ylipäätänsä ihmisiin tutustuminen vie aikaa ja aikoinaan ympärilläni oli pelkästään huonoja ihmissuhteita, koska lastensuojelutaustan takia pyörin epämääräisimmissä porukoissa. En tiedä onko asetelma aina minä vastaan muut. En ehkä ihan täysin ymmärrä tuota minä vastaan muut -retoriikkaa, mitä tarkoitat sillä?
Ap
Sama jossain paritöissä (koulussa): jos toisella on huono vaihe elämässä ja jaksaminen tiukilla, minä venyn ja ymmärrän ja otan suuremman vetovastuun. Jos minulle tapahtuu jotain ja omat voimani loppuvat, samat ihmiset huokailevat, heittäytyvät avuttomiksi ja eivät todellakaan ota sitä vetovastuuta mistään, vaan silloinkin odotetaan, että minä ryhdistäydyn, hoidan ongelmani kuntoon ja astun puikkoihin.
Minulla ei ole lupa olla heikko, jaksamaton ja tietämätön.
Ap