Kun väsymys painaa lapsiperhearjessa

Tuntuu, etten saisi valittaa. Onhan meillä sentään melko rauhallinen ja iloinen lapsi, ei suinkaan erityistarpeinen tai koliikkivauva. Emme ole puolisoni kanssa nukkuneet yli puoleen vuoteen kunnolla. Vaikka vuorottelisimme yövuoroilla, tuntuu, ettei lepo kuin pahenna väsymystä. Samaan aikaan pääkoppa sanoo: "hyi sinua, miten kehtaat valittaa edes ajatuksen tasolla?". Parisuhdeongelmat, tarvitseeko niitä edes erikseen sanoa... univelka tuo esille meissä molemmissa k*sipäisiä piirteitä. Välillä tuntuu, että meillä on kisa meneillään. Sellainen kisa, jonka tarkoituksena on sanoa toiselle ilkeämmin tai toimia yhä itsekkäämmin. Entäs rahaongelmat? Työssäkäyvällä puoliskolla on rahaa, itsellä ei. Rahasta siis meilläkin riidellään eniten. Mitään riitoja ei ollut ennen vauva-aikaa. Ei yhden yhtäkään. Nyt joku viimeistään tuumaa ääneen tuhahtaneena, että missä tukiverkosto. On meille siunaantunut sellainen, mutta niin perk*leen jääräpäinen kun olen, en voi jättää lastani muille hoitoon kuin kolmeksi tunniksi. Ehkä kerran viikossa. Siitäkin poden syyllisyyttä. Taas kerran pääkoppani sanoo, että: "sinähän sen lapsen halusit, hoida oma ongelmasi. Jos jätä lapsen hoitoon, se traumatisoituu iäksi ja se on sinun vikasi" jne. Elämänilo, mihin lie kadonnut. Tällaisten asioiden kanssa kamppailen päivittäin. Poden syyllisyyttä tästäkin avautumisesta. Tervetuloa antamaan haukut!