Mitä tehdä, kun kaveriporukassa mukana yksi hankala jäsen?
Nyt tulee piiitkä viesti, mutta haluan avata tilannetta kunnolla. Minulla on siis viisihenkinen opiskeluaikojen kaveriporukka, jonka kanssa olemme edelleen valmistumisen jälkeenkin olleet melko tiiviisti yhteyksissä. Minulla on tässä porukassa muuten oikein kivaa, mutta eräs näistä kavereista on ongelma; jostain syystä en ole ikinä lähentynyt hänen kanssaan samalla tavalla kuin muiden kanssa, ja välillämme on aina ollut vähän kitkaa. Eipä siinä, henkilökemiat eivät vain kohtaa kaikilla.
Tämä ”kaveri” on kuitenkin aina ollut minua kohtaan piikittelevä ja yrittänyt myös jättää minua porukan ulkopuolelle. On mm. kutsunut porukkaa koolle ilman minua, mutta joku muu on aina lopulta pyytänyt minutkin mukaan. Hän myös naurahtelee ja pyörittelee silmiään sanomisilleni, ei vastaile viesteihini WhatsApp-ryhmässämme ja tykkäilee kaikkien muiden somepäivityksistä paitsi minun – perus yläastemeininkiä siis. Pari vuotta sitten eräällä porukkamme jäsenellä oli polttarit, joissa oli meidän lisäksemme paljon muitakin, ja hän tölvi minua sielläkin kaikkien kuullen aina kun vain mahdollista.
Kaverin käytös on pahentunut ajan kanssa ja muutama vuosi sitten kysyinkin häneltä suoraan, olenko ehkä loukannut häntä jollain tavalla. Hän ei ollut lainkaan ymmärtävinään mistä puhun, ja sen jälkeen hän käyttäytyi hetken aikaa mukavammin, kunnes palasi normaaliin habitukseensa.
Toinen ikävä juttu on, että muut porukkamme jäsenet eivät huomaa – tai ole huomaavinaan – outoja välejämme. He eivät varsinaisesti mene touhuun mukaan, mutta aina kun tämä kaveri sanoo minulle jotain ikävää, he ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yksi heistä jopa tuntuu ihailevan tuota ongelmakaveria ja hän mm. komppaa aina tämän sanomisia tai viestejä ”ihan loistava idea” tai ”hahaa, olipa tosi hyvin sanottu” -tyylisesti. Otin kerran asian puheeksi, kun tuo ongelmakaveri ei ollut paikalla; kysyin, käyttäytyykö hän muiden mielestä erikoisesti minua kohtaan ja sanoin, että minusta se tuntuu tosi pahalta. Kaverit sanoivat näreissään, että eivät he mitään outoa ole huomanneet ja että en saisi puhua toisista pahaa selän takana. Sen jälkeen en ole viitsinyt puhua heille tuntemuksistani.
Olen myös miettinyt, että olenko yliherkkä ja kuvittelen vain kaiken, mutta siitä ei kyllä ole kyse. Tuntuu ikävältä viettää aikaa tässä porukassa kun tuo ongelmakaveri on mukana, mutta en halua myöskään hänen takiaan jättäytyä ulos muuten kivasta joukosta. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette toimineet tällaisissa tilanteissa? Pitäisikö tällaisessa tapauksessa ottaa tilanne uudestaan puheeksi tuon ilkeilijän kanssa, vai mikä neuvoksi?
Kommentit (39)
Habitus ei tarkoita sitä mitä ajattelit.
Vierailija kirjoitti:
Habitus ei tarkoita sitä mitä ajattelit.
Mitäs sitten uskot sen tarkoittavan?
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Ei vaan tunnu ihan oikealta, että yksi ihminen aiheuttaa kitkaa kaveriporukassa ja siitä pitäisi sen takia jättäytyä pois, vaikka muuten viihtyy oikein hyvin. Nuo ilmapiiriä myrkyttävät ihmiset siitä pitäisi jotenkin saada ulos.
Itse tiedostan olevani hankala jäsen kaveriporukassa lähinnä siitä syystä että minua ei enää nykyään huvita lähteä mihinkään porukan kanssa. Kerran sain tästä kuullakin ihan suoraan, vakkakin pienen alkoholin avustuksella. Itseäkin tympii aina se oma jahkailu ja kun fiiliksiä ei meinaa löytyä, joten olen päättänyt että sanon suoraan etten lähde ja menkää te vain. Mutta kuitenkin se meinaa mennä aina jankkaamiseksi ja olen kuitenkin se vaikea tyyppi vaikka yritän parhaani mukaan tehdä asiat porukalle helpoksi. Ilmeisesti tässä pitää kohta tosissaan suututtaa joku että tästä touhusta pääsee eroon.
No eiköhän se ratkaisu ole ottaa asia puheeksi kun olette koko porukka paikalla (ja ei ulkopuolisia), ja vaatia asiaan muutosta. Jos muut ovat sitä mieltä että kuvittelet vaan niin jätä ne siat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Ei vaan tunnu ihan oikealta, että yksi ihminen aiheuttaa kitkaa kaveriporukassa ja siitä pitäisi sen takia jättäytyä pois, vaikka muuten viihtyy oikein hyvin. Nuo ilmapiiriä myrkyttävät ihmiset siitä pitäisi jotenkin saada ulos.
Eli AP pihalle porukasta? Hänhän tuntuu olevan ainoa jolla on ongelma.
No jos kolme muuta porukassa ei huomaa mitään, niin kenties kuvittelet.
Ota uudelleen puheeksi, mutta älä anna hänelle mahdollisuutta kierrellä ja kaarrella. Odota tilannetta, jossa tuo kaveri "ilkeilee" tai jättää sinut kutsumatta johonkin ja kysy sitten ko. asiasta suoraan. "Miksi teit/sanoit noin?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Ei vaan tunnu ihan oikealta, että yksi ihminen aiheuttaa kitkaa kaveriporukassa ja siitä pitäisi sen takia jättäytyä pois, vaikka muuten viihtyy oikein hyvin. Nuo ilmapiiriä myrkyttävät ihmiset siitä pitäisi jotenkin saada ulos.
Eihän aiheuta. Kukaan muu ei ollut sitä mieltä, että aiheuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Ei vaan tunnu ihan oikealta, että yksi ihminen aiheuttaa kitkaa kaveriporukassa ja siitä pitäisi sen takia jättäytyä pois, vaikka muuten viihtyy oikein hyvin. Nuo ilmapiiriä myrkyttävät ihmiset siitä pitäisi jotenkin saada ulos.
Eli AP pihalle porukasta? Hänhän tuntuu olevan ainoa jolla on ongelma.
Siltä vähän alkaa kieltämättä vaikuttaa, kun joka paikassa vain syyllistetään. Täälläkin jopa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän se ratkaisu ole ottaa asia puheeksi kun olette koko porukka paikalla (ja ei ulkopuolisia), ja vaatia asiaan muutosta. Jos muut ovat sitä mieltä että kuvittelet vaan niin jätä ne siat.
Just näin. Seuraavan kerran kun hän piikittelee muiden kuullen niin tartu siihen. "Mitä tarkoitat?", tai sanot suoraan että pahoitat mielesi siitä mitä hän sanoi. Pari kertaa kun sanot niin tulee muutosta; joko hän itse huomaa miten puhuu, kaverit huomaa tai kukaan ei edelleen huomaa mutta alkaa ottaa etäisyyttä jos kokevat sinun syyttävän turhasta.
Miesporukassa asia hoidettaisiin kuntoon ns. sukkasaippua-menetelmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmissuhteet ovat helppoja. Joko ne kuormittavat enemmän kuin yksinolo tai sitten eivät. Näiden väliltä on helppo valita.
Ei vaan tunnu ihan oikealta, että yksi ihminen aiheuttaa kitkaa kaveriporukassa ja siitä pitäisi sen takia jättäytyä pois, vaikka muuten viihtyy oikein hyvin. Nuo ilmapiiriä myrkyttävät ihmiset siitä pitäisi jotenkin saada ulos.
Eli AP pihalle porukasta? Hänhän tuntuu olevan ainoa jolla on ongelma.
Siltä vähän alkaa kieltämättä vaikuttaa, kun joka paikassa vain syyllistetään. Täälläkin jopa.
Ap
Sori vaan mut näin yksinkertaista se usein on. Vai etkö pidä itse ollenkaan mahdollisena? Entä mistä ajattelit sen johtuvan, että muut eivät näe ongelmaa?
Pistä tuo tyyppi aisohin. Lado suorat sanat että sinulle vittuilu loppui nyt, piste. Kokemukseni mukaan tuollaiset ovat todella huonoja vastustajia, romahtavat pienestäkin kampoihin panemisesta.
Onhan näitä tapauksia jatkuvasti, kun porukassa joku voimakas tyyppi ottaa yhden hampaisiinsa lisätäkseen valtaansa. Muut kyllä huomaavat tämän, mutta menevät joko mukaan tai eivät halua puuttua. Tätä on kaveriporukoissa, työpaikoilla, koulukiusaamistapauksissa...
Olen ollut työpaikalla, jossa vastaavaa tapahtui. Ihmiset menivät mukaan kun pelkäsivät, mutta oikeasti kukaan ei pitänyt tästä öykkäristä. Onneksi vaihtoi työpaikkaa.
Todennäköisesti nämä kaverit vuotivat jo sun juoruilus sille yhdelle, joka pitää susta nyt entistä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä tapauksia jatkuvasti, kun porukassa joku voimakas tyyppi ottaa yhden hampaisiinsa lisätäkseen valtaansa. Muut kyllä huomaavat tämän, mutta menevät joko mukaan tai eivät halua puuttua. Tätä on kaveriporukoissa, työpaikoilla, koulukiusaamistapauksissa...
Olen ollut työpaikalla, jossa vastaavaa tapahtui. Ihmiset menivät mukaan kun pelkäsivät, mutta oikeasti kukaan ei pitänyt tästä öykkäristä. Onneksi vaihtoi työpaikkaa.
En usko. Jos muut puolustelevat silloinkin kun tämä ei ole paikalla, niin tuskinpa eivät pitäisi tästä henkilöstä. Kyllä viimeistään tuossa vaiheessa olisi selvinnyt totuus..
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Villi arvaus: olette naisia?
Naisia ollaan juu. Ja ärsyttää tuo ongelmallinen kaveri, joka samalla vielä ylläpitää tätä stereotypiaa naisten kieroilusta. Itse haluaisin tulla toimeen kaikkien kanssa.
Sitäkin olen pohtinut, että voisiko tämä johtua siitä, että porukkamme alkuaikoina vastustin joitain tämän ”kaverin” mielipiteitä. Hänellä on kuitenkin ollut väittelyitä muidenkin porukkamme jäsenten kanssa, eikä hän silti ole muuttunut heitä kohtaan mitenkään inhottavaksi. Toinen syy saattaisi tietenkin olla kateus, mutta en oikein keksi, mistä hän minua niin kovin kadehtisi.
Ap