Apua vauvan talvivaatteiden ostamiseen!
Tyttöni on syntynyt aivan maaliskuun alussa (2.3.2019). Nyt pähkäilen hänelle alesta talvivarustusta, mutta kokemuksen puutteesta olen sormi suussa selatessani kokovaihtoehtoja. Kokeneemmat, kertokaa vinkkejä!
Hän on nyt kasvanut pituutta käyrän yläpäässä, mutta sehän ei kerro välttämättä mitään ensi talven pyrähdyksistä. Olen todennäköisesti päätymässä Reiman haalariin, ne kai kun sopivat vauvalle kuin vauvalle. Toki myös fleeceasu(t) tulee hankkia...
Kommentit (13)
Hän on kokoa 68 nyt.
Olin itsekin ostamassa talvikenkiä, mutta päätin jättää sen ensi talvelle, sillä viisastuin blogeja lukemalla. :D
Ap
Noin pienellä itsekin päätyisin katsomaan lähempänä talvea vaikka torista tai jos asuu lähellä hyviä kirppiksiä, jonkun käytetyn siistin haalarin. Noin pienillä haalarit pysyvät yleensä hyväkuntoisina, kun eivät paljoa liiku. Isompien lasten kohdalla tulee useammin satsattua uusiin ulkovarusteisiin. Vauvan kohdalla vielä hankala ennustaa kasvunopeutta ja etenkin sitä, että millainen liikkuja hän on minäkin vuodenaikana. Mun esikoinen oppi melko myöhään kävelemään, joten hän ei tarvinnut pitkään aikaan kenkiä tai teknisiltä ominaisuuksiltaan kovin kummoista haalaria. Mutta sitten kuopus lähti rivakasti liikkeelle 8 kuisena, niin hänpä tarvitsikin sitten ihan toisenlaiset varusteet kuin isompi sisarus, kun ei ollut niin pitkään vain vaunuissa istuskelija.
Niistä talvikengistä vielä kysyn sen verran, että oletteko ostaneet ne 1,5-2 cm extravälillä?
Luin myös, että ensikenkien tulisi olla taipuvat eikä suinkaan jämäkät. Mutta talvikengissähän tuo on miltei mahdottomuus?
Ap
Kyllä tuo myös aika paljon riippuu lapsen liikkumisesta. Molemmat lapseni ovat olleet 76 cm pitkiä 1-vuotiaana. Kuopus syntyi helmikuussa eikä kävellyt ennen toukokuuta. Alkutalvesta sopi hyvin äitiyspakkauksen toppahaalari, joka oli sellainen tönkkö (kokoa 80) ja tammikuusta alkaen lapsella oli Reiman haalari samaa kokoa, joka taas sopi paremmin liikkumiseen. Vaikka ei kävellyt, niin konttasi lumessa ja kulki talutettuna, joten tarvitsi liikkuvampaa pukua. Molemmat haalarit olivat periaatteessa isoja mutta käytännössä fleeceasujen kanssa ihan sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo myös aika paljon riippuu lapsen liikkumisesta. Molemmat lapseni ovat olleet 76 cm pitkiä 1-vuotiaana. Kuopus syntyi helmikuussa eikä kävellyt ennen toukokuuta. Alkutalvesta sopi hyvin äitiyspakkauksen toppahaalari, joka oli sellainen tönkkö (kokoa 80) ja tammikuusta alkaen lapsella oli Reiman haalari samaa kokoa, joka taas sopi paremmin liikkumiseen. Vaikka ei kävellyt, niin konttasi lumessa ja kulki talutettuna, joten tarvitsi liikkuvampaa pukua. Molemmat haalarit olivat periaatteessa isoja mutta käytännössä fleeceasujen kanssa ihan sopivia.
Hyvä pointti, kiitos!
Ap
Kannattaa vielä odotella. Näistä säistä kun ei tiedä, että tarvitaanko toppahaalaria loka- vai joulukuussa. Muutenkin ulkovaatteiden (etenkin haalareiden) täytyy ”istua kuin hansikas”, koska lapsen vaikea liikkua liian isossa (roikkuu haaroista).
Huomioi myös, että eri merkeillä on erilainen mitoitus. Se, mikä istuu naapurin harteikkaalle lapselle ei välttämättä istu omalle pitkäselkäiselle.
Kurkkaa myös Reiman kevyttoppahaalari (Sevetti), on ollut meillä taaperolla ihan paras. Menee siis niissä keleissä, joissa välikausi liian kylmä, mutta toppa liian kuuma.
Osta väliasuksi villaa äoä fleeceä, ei hiosta niin paljon kuin muovinen fleece.
Itse olen ostanut ulkovaatteet alesta kasvukäyrän mukaan, ihan hyvin toiminut systeemi jo 12 vuotta. Ekat kengät sitten kun niitä oikeasti tarvitaan, niin tulee oikea koko...sen jälkeen vuosittain sentti mittaa lisää niin alelöydöt ei mene hutiin.
En ostaisi vielä mitään vaikka aleista saisikin halvalla. Oma vauvani oli 1-vuotissynttärinään 85 cm pitkä. Et osaa ennustaa sinun vauvasi pituutta ap vielä. Ja lisäksi osa toppahaalareista koko esim. 80 on niin isoja, että menee 85-pitkälle, mutta osa taas niin pieniä, että sopii max. 75-pitkälle. Se kokonumero ei kerro kaikkea.
Fleece-välikerros on turha ja huono, se vain hiostaa ja hiki ei pääse haihtumaan ellei päällyskerros ole sellainen tekninen kuorihaalari vain (eikä vauvoilla ole). Osta merinovillainen välikerros.
Useimmat vauvat tarvitsee syksylle syyshaalarin ja jos on kunnon pakkasia niin sellaiseen talveen sitten kunnon lämpöhaalarin. Kenkiä ei tarvi ollenkaan ellei vauva opettele jo kävelemään, koska ne haalarin käännettävät lahkeet lämmittää jalat.
Kannattaa ostaa välikerrokseen merinovillaa. Meillä mentiin vauvana melkein koko talvi yhdistemällä Polarnin windfleecehaalari+merinokerros. Siihen lisäksi vaunuun untuvapussi, niin eipä tullut kylmä. Sitten kun rupesi vähän liikkumaan vaunun ulkopuolella niin kirpparilta löytyi oikein hyvä ja halpa toppahaalari sopivassa koossa. Vaunussa oli vain toppatöppöset+villasukat. Ekana talvena ei tainnut olla ollenkaan kenkiä vaan noilla töppösillä oli sen mitä oli ja siirryttiin sitten välikausikenkiin suoraan kun alkoi kävelemään. Meillä siis huhtikuun vauva.
Kengistä Viikingit on hyvät.
Tukevat ja pitävät vettä sekä pohja sopivasti joustava, ei liian löysä tai jämäkkä. Kuomat on liian löysät. Meillä ollut lapsilla jalkavaivoja
(löysät lattajalat) ja fyssari suositellut Viikkareita.
Kun tuot vaatteita kirpputorista niin kierrätä saunan kautta että mahdolliset haitalliset tulokkaat kuolevat. Asuntoa ei ole kiva jakaa esim. turkiskuoriaisten kanssa.
Ensin varmaan pitäisi tietää mitä kokoa lapsi on nyt? Käveleekö jo? Tai kävelee varmaankin jo lopputalvesta kuitenkin.
Meidän maaliskuussa syntyneelle ostettiin Reiman 80 koon haalari ja alakäyrällä kasvavalle se oli koko talven iso mutta käytettävissä. Toisena vaihtoehtona meillä oli samankokoinen Lassien haalari/toppapussi, eli oli kuin äitiyspakkauksen toppahaalarit ja lahkeiden vetoketjuilla sai muunnettua toppapussiksi. Käytimme pussina kunnes lapsi halusi itse ulkona kävelemään.
Jalkoihin meillä sopi alkuun Stonzit, kun ei löydetty tarpeeksi pieniä kenkiä. Niillä ei kuitenkaan suostunut kävelemään ja ostimmekin talvella jalan vähän kasvettua Kuomat, joilla sitten jo juoksi ja kiipeili.
Jälkiviisaana ehkä itse vielä odottelisin ja ostaisin käytetyn haalarin oikeassa koossa kun sen aika on. Pienten haalarit eivät vaunukäytössä juuri mihinkään kulu.