Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillain on niin paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, kun minulla on vain hyviä?
26.07.2019 |
Olen yllättynyt, ihmisiin pettyneitä ja kyynisiä, jopa ihmisvihaisia ihmisiä tuntuu olevan paljon ympärillä. Mistä tämä johtuu, minusta miltei kaikki kenen kanssa olen tekemisissä ovat mukavia tai ainakin siedettäviä? Ja joillekin vielä kasaantuu tosi karmeita kohtaloita ja petollisia tuttavia.
ietysti itse olen mielestäni aika hyvä ihmistuntija ja joitain tyyppejä automaattisesti kartan, kuten epämääräisiä tai ilkeän tai epäluotettavan oloisia. Mutta eikö näin tee muutkin?
Kommentit (12)
Itse en jotenkin osaa tunnistaa heti niitä epämääräisiä tai ilkeitä ihmisiä. Joskus menee kauankin aikaa ennenkuin herään siihen, että minua käytetään hyväksi tai kuulen kuinka asioitani räävitään ”kylillä” jonkun tälläisen henkilön toimesta. Lisäksi huomaan kaipaavani jotenkin alitajuisesti muiden hyväksyntää. Tämä on varmaan jotenkin altistava tekijä joutua tietynlaisten ihmisten hampaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen epämiellyttävän näköinen luontaisesti (rumat kasvonpiirteet), joten ihmiset suhtautuvat huonosti. Mun pitää aivan mielettömästi pinnistellä, että pidettäisiin edes normaalina tai miellyttävänä. Äitini ja muutama sukulaiseni haukkuivat minua rumaksi syntymästäni lähtien. Teiniäitini myös kiusasi mua vauvana ja itketti tahallaan sekä nauroi päälle.
Joitakin kohdellaan aina hyvin, joitakin kohdellaan aina huonosti.
Syy siihen voi olla perusilme, huono tuuri, ikävä luonne, tai tuulen suunta. Varmaksi syytä ei tiedä.
Mutta se on selvää, että olet ainakin onnekas poikkeusyksilö. Nauti siitä niin kauan kuin sitä kestää.
Joillakin menee vaan yli, eikä ne huomaa kun kohtaa huonoa kohtelua. Minulla on muutama tällainen ystävä eikä he tajua sitä koska ovat joutuneet vaikkapa pilkatuksi, höynäytetyksi tai kiusatuksi. He on todella kivoja ja ystävällisiä ihmisiä kaikille, uskovat kaikista hyvää ja vaikka miten petettäisiin ja kusetettaisiin niin heillä ei vaan sytytä. Ei he huomaa. Kauniita sieluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksa yrittää selvittää sitä, kun jollain on ongelma minua kohtaan, joten esitän etten tajua mitään. Jotkut menevät mukaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Itse en jotenkin osaa tunnistaa heti niitä epämääräisiä tai ilkeitä ihmisiä. Joskus menee kauankin aikaa ennenkuin herään siihen, että minua käytetään hyväksi tai kuulen kuinka asioitani räävitään ”kylillä” jonkun tälläisen henkilön toimesta. Lisäksi huomaan kaipaavani jotenkin alitajuisesti muiden hyväksyntää. Tämä on varmaan jotenkin altistava tekijä joutua tietynlaisten ihmisten hampaisiin.
Samantapaista. Lähtökohta lapsuuden kaltoinkohtelu. Aivot on jo pienenä koodautunut hyväksikäytettynä olemiseen.
Siitä voi kuitenkin parantua. Voit oppia olemaan jämäkkä, voit oppia pitämään puolesi. Älä koskaan vähättele itseäsi, vaan sinulla on paitsi oikeus myös velvollisuus suojella itseäsi.
On hyvä olla kiltti ja empatiakykyinen, mutta vain hyville. Pahoille saa olla tyly.
Mene vaikka itsepuolustuskurssille, saat itsevarmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pohtinut samaa, ja ajan kuluessa huomannut "aina ikäviin ihmisiin törmäävistä" muutaman yhdistävän tekijän:
- jotenkin olettavat jo etukäteen, että toiset ovat ilkeitä, vilpillisiä tms. (Ja tällöinhän ihminen etsimällä etsii merkkejä tällaisesta, tulkitsee viattomia ja tahattomiakin eleitä tai äänenpainoja negatiivisesti)
- herkkä loukkaantumaan, paisutellaan pieniäkin asioita, ovat myös armottomia toisten inhimillisillekin erheille (pienenä esimerkkinä: vedetään herneet jos toinen sanoo lohduttaessaan kömpelösti, mutta vilpittömästi "tiedän miltä susta tuntuu")
- pyörittelevät negatiivisia asioita päässään, ja ovat myös ihmisiä jotka eivät löydä oikein muuta keskusteltavaa kuin "valittavat"
Oma äitini klassinen esimerkki. Kertoili mulle, ollessani lapsi ja teini, että "ihmiset yrittävät aina päästä latistamaan, joka lauseessa on jokin vilppi jolla pyrkivät iskemään heikkoon paikkaan, ihmiset ovat ilkeitä ja puhuvat aina selän takana pahaa".
Muistan ollessani tosi kauhuissani teininä aikuiseksi kasvamisesta näiden kuulemieni "totuuksien" vuoksi, mietin miten oikein pärjään kun maailmassa on vain niin ilkeitä ihmisiä.
Muistan sitten joskus n. 25-vuotiaana ekan kerran sanoneeni ihmetellen ja kyseenalaistaen äidilleni, että itse en ole vielä törmännyt ilkeisiin ihmisiin, äiti nauroi alentuvasti "olet vielä niin nuori ja naiivi, odotapa kun ikää tulee lisää!"
Nyt olen 39 v, ja ilmeisesti vieläkin liian nuori ja naiivi...
Sattuma, luonne (esim sellainen joka näkee kaikessa negatiivista), sosiaaliset taidot... Ketjussa on mainittu monia syitä, tuskin se mistään yhdestä asiasta johtuu. Itse koen tapaavani useimmiten hyväntahtoisia, mutta vajavaisia ihmisiä, ja sellainen koen itsekin olevani. En esim ajattele, että kaverin välttelevät minua jos ei vastaa tekstariin, vaan ennemmin että hän ei ole pystynyt vastaamaan siihen heti ja on ehkä sitten unohtanut. En silti ole sinisilmäinen, ehkä jonkun jo mainitsema terve itsetunto (kiitos mm hyvien vanhempien) on siinä auttanut. Maailmassa on varmasti pahantahtoisia ihmisiä, olen minäkin heitä tavannut, mutta en koe heidän olevan enemmistössä.
Siksi koska olet todennäköisesti ollut lapsesta asti ollut mukavien ihmisten ympäröimä. Silloin on helppo saada aina vain uusia positiivisia ihmiskontakteja, kun sosiaaliset taidot kehittyvät hyviksi, itsetunto terveeksi ja aina on myös se sosiaalinen turvaverkko ympärillä.
Joillekin ihmisille käy sitten päinvastoin. Oletko itse koskaan ollut niiden "ikävien ihmisten" kanssa tekemisissä muuta kuin lyhytaikaisesti? Niinpä.