Lue keskustelun säännöt.
Vaativien vauvojen / taaperoiden vanhemmat
24.07.2019 |
Meillä tytär nyt 1v4kk. Hän on toinen lapsemme, esikoinen on reilu 3v. Mutta tytär... Hän on aina ollut luonteltaan vaativa, kuvailisin häntä paremminkin "raivoisaksi". Hän on erittäin itkuisa, itkee aivan "koko ajan" ja "kaikesta". Useammin kuin 5min. välein itkee syystä tai toisesta. Itkee kun ei saa jotain, itkee kun satuttaa itsensä jne. perusasiat. Itkee kun on toisen vanhemman sylissä ja haluaakin juuri sen vanhemman syliin jonka sylissä ei ole sillä hetkellä. Viittoo jonnekin minne haluaa mennä ja jos otetaan syliin ja viedään sinne minne halusi niin itkee silti. Ei viihdy vaunuissa, pitäisi kantaa koko ajan sylissä oltiin sitten ulkona tai kotona, muuten raivoaa pää punaisena. Tarvitseeko edes mainita että automatkat ovat tuskaa, hän itkee ja rimpuilee että minä ottaisin syliin (pakko istua takapenkillä kun mies ajaa, jos olen etupenkillä niin tyttö raivoaa niin että melkein oksentaa) . Lattialla ei suostu olla mitenkään ilman jatkuvaa viihdytystä.
On vaikea kuvailla tätä selkeästi. Arkemme on vaan niin täynnä tyttären jatkuvaa tyytymättömyyttä. Hänellä on ihan uskomaton temperamentti, hän itki pikkuvauvana jatkuvasti ja ei häntä voinut laskea hetkeksikään minnekään ilman pää punaisena rääkymistä. Hän ei viihtynyt yhtään missään muualla kuin sylissä.
Säälin esikoista joka mielestäni kärsii tästä pikkusiskon vaativuudesta sekä jatkuvan itkun kuuntelemisesta, molemmat ovat kotihoidossa joten esikoinen kuunnellut tätä yli vuoden, samoin säälin meidän naapureita jotka joutuu kuuntelemaan jatkuvaa vauvan itkua ja raivoa. Esikoinen jää väistämättä huutavan pikkusiskon varjoon..
En ymmärrä kuinka tyttö on sellainen.. Ei ole allergioita. Olemme miehen kanssa tehneet kaikkemme jotta hän olisi tyytyväinen. Olen itse aivan loppu... Luulin että vauvavuoden jälkeen helpottaisi, mutta tuntuu vain pahenevan. Tunnen olevani maailman huonoin äiti. Olen miettinyt enkö osaa tulkita lapseni tarpeita tai mitä ihmettä teen väärin? Miksi hän on sellainen. Huonoimpina hetkinä tunnen että tämä lapsi on taakka joka vaikeuttaa meidän muiden normaalia arkea vaikka näinhän se ei todellakaan ole. Masentaa ja oma jaksaminen on ihan tapissa. Hän on meille äärimmäisen rakas ja toivottu siitä huolimatta että on vaativa tapaus. Ei auta kuin jaksaa mutta on se haastavaa. Toivon että edes joskus hän tasaantuisi ja olisi tyytyväisempi.
Vertaistukea?
Kommentit (17)
Kannattaa käydä lääkärissä lapsen kanssa ihan vaan senkin takia että poissuljetaan sairaudet. Ymmärrän että sinulla on keinot lopussa ja voimat vähissä kun lapsi ei ole mihinkään eikä milloinkaan tyytyväinen. Minusta sinun on ihan turha väsyttää itseäsi jatkuvalla kanniskelulla ja viihdyttämisellä sillä lapsi itkee jokatapauksessa. Laita lapsi huoneeseen huutamaan ja kun on rauhoittunut niin otat syliin. Kaipa se joskus sen huutamisen lopettaa, luulisi että hänkin jossain vaiheessa väsyy jatkuvaan huutamiseen. Toinen vaihtoehto on että kun muksu alkaa rääkymään tyytymättömyyttään niin ala sinäkin rääkymään samalla tavalla. Muksu hiljenee kummasti ja pistää kädet korville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtään tyytyväisempi kenenkään muun kanssa?
Ei ole:(
- ap
Googleta high need baby - saattaa olla vaativa temperamentti tai erityisherkkyyttä. Usein nää tapaukset kuulemma seestyy ja muuttuu 'hyväksi seuraksi', kun oppivat puhumaan ja kävelemään eli itse tutkimaan ja oivaltamaan maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Googleta high need baby - saattaa olla vaativa temperamentti tai erityisherkkyyttä. Usein nää tapaukset kuulemma seestyy ja muuttuu 'hyväksi seuraksi', kun oppivat puhumaan ja kävelemään eli itse tutkimaan ja oivaltamaan maailmaa.
Kiitos! Ap
Tarvitset apua. Ota perheneuvolaan yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa melko tutulta, meidänkin nyt vajaa 3- vuotias kuopus oli juuri tuollainen vaativa huutaja ensimmäiset pari vuotta. Edelleen on hyvin vaativa ja temperamenttinen luonteeltaan, mutta pikkuhiljaa on alkanut helpottaa kun hän on oppinut puhumaan paremmin (eli kertomaan mitä haluaa) ja myös ymmärtää meidän puhetta paremmin.
Olen koittanut lohduttautua sillä ajatuksella, että tuolla päättäväisyydellä varustettu tyyppi pärjää kyllä isona elämässä, kunhan vain selvitään tästä pikkulapsivaiheesta jotenkin kunnialla :D
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa melko tutulta, meidänkin nyt vajaa 3- vuotias kuopus oli juuri tuollainen vaativa huutaja ensimmäiset pari vuotta. Edelleen on hyvin vaativa ja temperamenttinen luonteeltaan, mutta pikkuhiljaa on alkanut helpottaa kun hän on oppinut puhumaan paremmin (eli kertomaan mitä haluaa) ja myös ymmärtää meidän puhetta paremmin.
Olen koittanut lohduttautua sillä ajatuksella, että tuolla päättäväisyydellä varustettu tyyppi pärjää kyllä isona elämässä, kunhan vain selvitään tästä pikkulapsivaiheesta jotenkin kunnialla :D
Kiitos, sitä odotellessa että puhuu! Meidän "Justiina" on melko sanovaa sorttia, tarttuu sanoihin paljon, esim. “anna", "tänne" , "tonne" oppi hetkessä, ja ne viittilöinnit ja huutelut ja itkut siihen lisättynä ilmaisee mitä haluaa. Puheen kehitys (onneksi) todella paljon vauhdikkaampaa kuin mitä esikoisen oli, toki olosuhteiden pakostakin,kun on isoveli mallina. Hyvä pointti tuo, että isona tulee pärjäämään elämässä... Täytyy pitää mielessä tämä silloin kun on vaikeaa. Kiitos :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantoreppu on hyvä jos lapsen kanssa liikkuu, esim. taapero tula, meillä toinen lapsista on viihtynyt tässä lähes 4vuotiaaksi. Toiset lapset vaan vaatii enemmän läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Kantoreppu on hyvä jos lapsen kanssa liikkuu, esim. taapero tula, meillä toinen lapsista on viihtynyt tässä lähes 4vuotiaaksi. Toiset lapset vaan vaatii enemmän läheisyyttä.
Kokeiltiin Tula ftg, ihan pikkuvauvasta lähtien. Ei viihtynyt, ei rauhoittunut siinä,halusi vain pois..... Ja todella yritettiin niin mies kuin minä, sillä olis ollut niin sen arvoista saada kädet vapaaksi. Mutta ei. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan nyt lohduta, mutta meidän esikoinen oli varsin samanlainen. Ei voitu käydä missään, kun lapsi rääkyi ja rimpuili. Isänsä ja isovanhempien sylissä huusi vain suoraa huutoa. Nyt lapsi on 15 v. Aivan ihastuttava, upea ja fiksu lapsi. Taaperona ja koulun alussa oli ujo, nyt rohkea ja kaikesta innostunut. On aivan päinvastainen kuin pienenä.
Meilläkin temperamenttinen tyttö, eli vaatii kovaäänisesti huomiota. On kyllä myös allergiaa yms. Eli reagoi hyvin voimakkaasti. Ei tätä tajua ennen kuin on itse kokenut. Itsekin hoidan lapset mielestäni hyvin, mutta toiset vain todellakin ovat äänekkäitä alusta asti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kolmas lapsi oli aivan samanlainen kuin kuvasit, sana tyytymätön kuvasi häntä täydellisesti. Hän oli kymmenen kertaa vaativampi kuin isommat sisarukset, yhtä rakas silti tietysti. Kaipasit vertaistukea, meillä tuo vaativuus väheni huomattavasti kun lapsi oli 1v 9kk vanha. Pelkäsin jo valmiiksi millainen 2v uhma on edessä, mutta yllätykseksi uhma tulikin tosi kevyenä. Koskaan en ole ollut niin väsynyt kuin tuon kolmannen lapsen ensimmäiset kaksi vuotta, mutta nyt 3-vuotiaana hän on ihanaluonteinen pieni poika. Tsemppiä teille arkeen, usein tuo tyytymättömyys helpottaa kun lapsi oppii paremmin ilmaisemaan itseään.
Meillä myös suurtarpeinen lapsi. Nyt 1v 11kk. Ihan mahdoton. Esikoinen on toista maata, joten vertauskohde löytyy. Tuntuu myös että "kaikki" muut lapset on helpompia lapsia kuin meidän. Hävettää ja väsyttää. Tänään rannalla huusi ja viskoi rantalelut mereen kun ruoka viivästyi puolella tunnilla. Helpoin olla vain kotona, missä rutiinit on mahdollista suorittaa minuutin tarkkuudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskolla on tuollainen lapsi. Kun lapsella oli ikää 1v 3 kk hän joutui olemaan 1 vko ajan poissa äidin ja isän luota (äiti joutui sairaalaan ja isä oli työmatkalla Kaukoidässä) eli tuli meille. Yllättäen täällä lapsi ei vaatinutkaan, ei huutanut koko ajan, ei kiukunnut. Osasyynä oli varmasti se, että oli erossa vanhemmista ja osasyynä se, että ihan joka risahdukseen ei meillä reagoitu. Samanlainen helppo lapsi kuin omatkin!
Vierailija kirjoitti:
Siskolla on tuollainen lapsi. Kun lapsella oli ikää 1v 3 kk hän joutui olemaan 1 vko ajan poissa äidin ja isän luota (äiti joutui sairaalaan ja isä oli työmatkalla Kaukoidässä) eli tuli meille. Yllättäen täällä lapsi ei vaatinutkaan, ei huutanut koko ajan, ei kiukunnut. Osasyynä oli varmasti se, että oli erossa vanhemmista ja osasyynä se, että ihan joka risahdukseen ei meillä reagoitu. Samanlainen helppo lapsi kuin omatkin!
Tuossahan on kyse siitä, ettei lapsella viikon aikana ollut turvallista ja tuttua vanhempaa, jolle olisi uskaltanut kiukutella.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös suurtarpeinen lapsi. Nyt 1v 11kk. Ihan mahdoton. Esikoinen on toista maata, joten vertauskohde löytyy. Tuntuu myös että "kaikki" muut lapset on helpompia lapsia kuin meidän. Hävettää ja väsyttää. Tänään rannalla huusi ja viskoi rantalelut mereen kun ruoka viivästyi puolella tunnilla. Helpoin olla vain kotona, missä rutiinit on mahdollista suorittaa minuutin tarkkuudella.
Tuttua, niin tuttua! Meidän esikoinen on myös rauhallinen tapaus. Tuntuu hullulta kun neuvolassa jne. sanottu että toisen lapsen synnyttyä esikoinen voi alkaa tuntua haastavalta uhmansa ja itsenäistymisensä kanssa, mutta meillä on mennyt toisinpäin. Esikoinen tuntuu erittäin helpolta luonteelta, enkeliltä suorastaan. Ja vauva, tai siis taapero, tyttömme, tuntuu aina haastavammalta.
-ap
Yhtään tyytyväisempi kenenkään muun kanssa?