Olen todella, todella huono puhuja, se asia tekee elämästäni erittäin hankalaa
Olen jo 40-vuotias, ihan normaalijärkinen muuten, mutta ongelmani on, että ulosantini on hirvittävän köyhää ja se hankaloittaa elämääni niin ihmissuhteissa kuin työssäkin. Jos minulle esitetään kysymyksiä, edelleenkin vastaan vain kysymykseen ja vain harvoin onnistun kertomaan lisää ja lähtemään sivuraiteille. En myöskään oikein koskaan osaa kertoa mitään pitempiä juttuja, koska sekoan sanoissani ja joudun etsimään niitä ja lisäksi kerron joko liian yksityiskohtaisesti ja tylsästi tai sitten liian ylimalkaisesti. Keskustelussa myös hyppelen asiasta toiseen aivan älyttömällä tavalla niin, ettei keskustelukumppani pysy perässä. Olen tietoinen tästä kaikesta, mutta en vain osaa tehdä asialle mitään.
Ongelma tulee esiin ennen kaikkea ryhmäkeskusteluissa, joissa sitten olenkin yleensä vain hiljaa tai yritän jotenkin vaatimattomasti kommentoida jotain juttuja. Yleensä asia menee sitten niin, että useamman keskustelijan ollessa kyseessä muut keskustelevat keskenään eivätkä edes kiinnitä minuun mitään huomiota ja yhden kanssa keskustellessani toinen ihminen puhuu ja minä lähinnä kuuntelen.
Töissä tämä on aika hirveää, sillä sosiaalisilta taidoiltani olen jäänyt aika kömpelöksi, ja silti työhöni kuuluu mm. myyntityötä. Tämä osuus työstäni on todella kuormittavaa ja raskasta ja tuntuu lähinnä siltä kuin yrittäisin uida vastavirtaan. Myyntitykki en todellakaan ole.
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta tai neuvoja, vinkkejä tai ideoita, miten voisin kehittää itseäni?
Syö särkeä, saat järkeä.