Muita jotka ei jaksa äitiään?

Olen siis yli 30v lapseton avoliitossa oleva nainen.
Isän kanssa tulen hyvin juttuun, mutta äidin seura on viime vuosien aikana alkanut ahdistamaan ja toisinaan ihan v*********n - raskas tunne tulee rintaan, kun pitäisi tavata häntä.
Syyksi olen epäillyt äidin negatiivista asennetta kaikkeen vaikka elämässä tärkeät asiat on hänelläkin hyvin. Tuntuu saavan voimavaraa siitä, jos jollakin (esim. minulla tai sisarukseni lapsilla) on jokin ongelma elämässä (kuten koulukiusaaminen), ja jää vellomaan siihen asiaan hevletin pitkäksi aikaa. Hänen kanssaan on vaikea keskustella mistään, hänellä ei juuri ole ystäviä ja viettää vapaa-aikansa lähinnä kotona käsitöitä tehden. Sääliksi käy isä, joka mielellään menisi mutta ei saa äitiä kaveriksi eikä itsekseen viitsi touhuta. Moittii itseään kuinka on ollut huono äiti - koen tämän niin että me lapset emme olekaan olleet tarpeeksi hyviä hänelle jollain tapaa. On myös aivan ylitunteellinen, tyyliin itkee jos sanon että jätämme koiran yksin kotiin kun olemme heidän meillä kyläillessään lähdössä porukalla vaikka kahville torille. Hänen kommenttinsa ovat myös erikoisia, esim. ensiasuntoa ostaessamme tokaisi vaan että no nytpä sitten tietää miksi käy töissä, kun isä taas onnitteli vilpittömästi...

En tiedä miten pääsisin tästä ahdistuksen tunteesta eroon? Äidin tapaaminen vaatii minulta kauheeta tsemppaamista ja jälkikäteen olen itsekin ihan itkuinen kun koen että on väärin tuntea näin omaa vanhempaa kohtaan.

Kohtalotovereita?