Miten pitää hermot kurissa lapsen kanssa?

Meillä on ihana mutta välillä aika haastavasti käyttäytyvä tuleva ekaluokkalainen, joka osaa joka kerta taitavasti saamaan äidin eli minut raivon partaalle. Isä on kuvioissa mutta usein minusta tuntuu etten saa tarpeeksi tukea häneltä kun otan yhteen lapsen kanssa. Lapsi ei kohdista sitä 'kiusaa' isään mutta minuun kyllä joka korostuu etenkin silloin kun olen väsynyt tai kun haluan omaa aikaa.

Lapsi on aina minussa kiinni ja jotenkin raskasta joskus mennä hänen tasoisekseen leikkikaveriksi ja samalla pitää ohjat käsissä ja pitää rajoja. Usein se tuntuu mahdottomaltakin ajatukselta. Joskus olen niin stressaantunut että olen jopa tyly lasta kohtaan kun tuntuu että meillä on aina niin usein sukset ristissä. En tiedä pystynkö olemaan hänelle hänen itsetuntoaan tukeva äiti.

En tiedä muuttuuko käyttäytymikseni siitä kun lapsuudessani isäni huusi minulle ja oli suullisesti aggessiivinen jos hän ei ollut mielissään toimistani. Jos olin surullinen tai vihainen jouduin aina häpeämään näitä tunnetiloja ja peittämään ne etenkin isän läsnäollessa. Olin hyväksytty vain kilttinä ja hymyilevänä lapsena,

Nyt kun lapseni on kiukkuinen tai surullinen tunnen lähinnä ärsytystä, näennäisesti yritän näyttää myötätuntoista mutta jos lapsen kiukku jatkuu, tunnen itseni stressaantuneeksi ja vaivaantuneeksi. Miten voin rauhoittua ilman että menetän malttiini ja huudan lapselle? Pelkään jatkavani tuota isäni huuto-kasvatusta.