Uskotko, että meille on kerrottu kaikki Tshernobylin onnettomuuden vaikutukset meitä suomalaisia koskien?
Eli, ettei minkäänlaisia vaikutuksia terveyteen ja ympäristöön ole koskaan ollutkaan?
Kommentit (62)
En usko. Sienissä ja marjoissa edelleen cesium 137 pitoisuuksia yli rajojen tietyillä alueilla.
Omalla kohdallani en ole huomannut mitään vaikutuksia yli 30 vuodessa mutta on voinut olla epäonnekkaampia. Vähän sain sadetta silloin maanantaina niskaan. Mutta ei kummemmin varoiteltu, muuta kuin tyyliin "marjat ja sienet saattavat olla nyt hieman hmmm epäterveellisiä".
Uskon, miksi en uskoisi? Mutta vaalikaa te vain salaliittoteorioitanne.
No mitä luulet jos Suomen hallitus pelkästään salasi sitä onnettomuutta silloin kansalaisilta. Ruotsista tuli ilmoitus kansalle. Pelättiin noottia Venäjältä. Oli kieli ruskeena itään päin ja vaseliinit rusina-aukossa.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani en ole huomannut mitään vaikutuksia yli 30 vuodessa mutta on voinut olla epäonnekkaampia. Vähän sain sadetta silloin maanantaina niskaan. Mutta ei kummemmin varoiteltu, muuta kuin tyyliin "marjat ja sienet saattavat olla nyt hieman hmmm epäterveellisiä".
Syöpähän on räjähtänyt tuon jälkeen. Onko tutkittu paljonko hanavedessä zernobyyliä?
Ajelin sinä keväänä kevarilla paljon. Suusyövån esiaste ja kilpirauhasen tulehdus/vajis.
Pitäisi maksaa eläkettä ketkä ovat syntyneet noina aikoina aina vuoteen 93 asti.
Ei todellakaan ole kerrottu.
Eikä kaikkea edes tiedetä, kun ydinvoima on kuitenkin verraittain uusi juttu. Nämä seuraukset ovat kuitenkin pitkävaikutteisia. Nagasaki ja Hirosimastakin tietoa liian vähän. Plus kaikki ydinkokeet joita on tehty, ne ovat varmasti maapallolle haitallisia kokeita olleet.
Missä noin on väitetty? Kun Tsernobylin aikaan jo virallisestikin arvioitiin, että tietyt syövät saattavat lisääntyä lähivuosikymmeninä. Ja kerrohan samalla myös se, mistä tiedetään jonkun asian olevan juuri Tsernobylin syytä?
Vierailija kirjoitti:
Salailtu on ihan samalla tavalla kuin monikulttuurin mittavia haittavaikutuksia.
Ja sikainfluenssa-rokotuksen vaikutukset.
Vierailija kirjoitti:
Missä noin on väitetty? Kun Tsernobylin aikaan jo virallisestikin arvioitiin, että tietyt syövät saattavat lisääntyä lähivuosikymmeninä. Ja kerrohan samalla myös se, mistä tiedetään jonkun asian olevan juuri Tsernobylin syytä?
Miksi ihmisille ei makseta korvauksia?
Hyvin tarkkoja karttoja Tsernobylin ydinlaskeumasta ja sen pitoisuuksista löytyy helposti, suosittelen googlaamaan! Mitä vaikutusten arviointiin taas tulee, se on todella vaikeaa ja niitä ei kukaan tarkalleen tiedä. Valistuneita arvauksia toki on esitetty, mutta pitkällä aikavälillä mahdoton arvioida yksittäisen tapauksen vaikutusta. Syövän yleistyminen vuosikymmenien aikana kun voi johtua alkoholin, liikenteen päästöjen, eliniän pidentymisen, käsitellyn ruuan, lisäaineiden ja -makeutusaineiden, lannoitekemikaalien, muovipakkausten, tupakoinnin, grillimakkaroiden, tuikkukynttilöiden ymymymym vaikutuksesta.
Niin pienet vaikutukset ettei erotu tilastoissa mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani en ole huomannut mitään vaikutuksia yli 30 vuodessa mutta on voinut olla epäonnekkaampia. Vähän sain sadetta silloin maanantaina niskaan. Mutta ei kummemmin varoiteltu, muuta kuin tyyliin "marjat ja sienet saattavat olla nyt hieman hmmm epäterveellisiä".
Syöpähän on räjähtänyt tuon jälkeen. Onko tutkittu paljonko hanavedessä zernobyyliä?
Sulla on sitten parempaa tietoa kuin tutkijoilla, että "syöpä on räjähtänyt"? Tilastot eivät sitä osoita eikä tuollaisten säteilymäärien tuoma mahdollinen lisäys syöpämäärissä olisi niissä edes nähtävissä. Ymmärtäkää nyt, kuinka marginaalinen osa suomalaisten saamasta kokonaissäteilystä aiheutui tuosta laskeumasta.
Padasjoesta, jonne suurin laskeuma Suomessa läjähti on toki uutisoitu kaikenlaisia jälkiseurauksia. Ja muitakin paikkakuntia on.
En usko että mitään maata järisyttävää olisi jätetty uutisoimatta.
Syövät ja kilpirauhassairaudet ovat hemmetin yleisiä. Ei sillä, että sinä tai kumminkaimasi sairastuitte, ole todennäköisimmin mitään tekemistä Tsernobylin kanssa.
Uskon että ei ole. Esim. Stukin pääasiallinen tehtävä on edistää ydinvoimateollisuutta, ei niinkään suojella ihmisiä säteilyltä ja sen vaikutuksilta. Onhan tuo jo nähty: mitä tahansa tapahtuu niin Stukin lausunto on: ei vaaraa, ei haittavaikutuksia. Miksi on olemassa Säteilyturvakeskus kerran säteily ei ole haitallista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä noin on väitetty? Kun Tsernobylin aikaan jo virallisestikin arvioitiin, että tietyt syövät saattavat lisääntyä lähivuosikymmeninä. Ja kerrohan samalla myös se, mistä tiedetään jonkun asian olevan juuri Tsernobylin syytä?
Miksi ihmisille ei makseta korvauksia?
Kuka niitä makselis? Veli Venäläinenkö? :D Hyvä jos ovat vieläkään myöntäneet, että noin pääsi käymään. Kuinka kauan pyrkivät pitämään salassa koko jutun ja sitten vielä tuhojen väheksyminen päälle.
Suomalaisten kilpirauhassairauksien yleisyys ei ole kuulemma mitenkään Tshernobylin aiheuttamaa. Tästä oli tutkimus vuosi pari sitten tai kymmenen.. en googlannut, suht helposti kuitenkin löydettävissä.
En vaan pysty uskomaan tuota tutkimusta en mitenkään.
Salailtu on ihan samalla tavalla kuin monikulttuurin mittavia haittavaikutuksia.