Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Apua, en enää jaksa ystävääni...

Väsy
29.06.2019 |

Pohdituttaa tilanne ystäväni kanssa. Ystävästäni on viime vuosien aikana tullut käsittämättömän raskas tyyppi. Hän tuntuu imevän kaikki energiat ympäriltään olemuksellaan ja jutuillaan, ja alan olla pikku hiljaa todella väsynyt. Olemme tunteneet 6-vuotiaista saakka, ikää molemmilla 30. Ystäväni on aina jakanut ihmisten mielipiteitä, ja tiedän esim. monien yhteisten ystävieni hieman pyörittelevän silmiään sille, miten minulla tai kenelläkään on energiaa pitää ystävyyttä yllä tämän ihmisen kanssa. Samaa pohtivat myös mieheni ja vanhempani.

Ystäväni käy terapiassa, hänellä on ollut kaikenlaista ongelmaa mm. lapsuudessa, kiusatuksi tulemista koulussa, on aina ollut kova suorittaja ja onkin edennyt pitkälle omalla alallaan, käynyt omien sanojensa mukaan jo monta burn outia läpi ("omien sanojensa mukaan" siksi, ettei "pelkkä" väsyminen tai työuupumus ei ole hänelle tarpeeksi vaikuttava diagnoosi, kaikki ilmaistaan mahdollisimman dramaattisesti ja mahdollisimman monelle. Uupumuksesta johtuvia sairaslomia hänellä kyllä on ollut viime vuosina useita). Hän käy myös tosi usein lääkärissä (esim. flunssa > heti lääkäriin) ja diagnosoi itselleen ja muille helposti kaikenlaista, oikein innostuu jos pääsee puhumaan veriarvoista/kolesterolista/masennuksesta/suolisto-ongelmista/migreenistä/ihan sama mistä, kaikesta hänellä on asiantuntemusta ja omakohtaista kokemusta.

Hän rakastaa puhua omista asioistaan ja ongelmistaan, rakastaa analysoida asioita ja tunteita sekä terapeuttinsa että kenen tahansa kanssa, joka jaksaa kuunnella. Tämä alkoi ehkä pari vuotta sitten. Usein ns. hyvän päivän tuttujen kanssa keskustellessaan hän läväyttää kaikki henkilökohtaisimmatkin kuulumiset ja pohdinnat pöytään niin, että keskustelukumppani vähän hämmästyy ja vaivaantuu. Small talk ei onnistu, homma kääntyy heti todella intensiiviseksi ja henkilökohtaiseksi. Ystäväni on ehkä dramaattisin henkilö jonka tunnen, hän ilmaisee kaiken jotenkin käsittämättömän voimakkaasti sekä sanoillaan että olemuksellaan ja on viime vuosina muuttunut häiritsevän intensiiviseksi ihmiseksi. (1/2)

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

(2/2)

Ystäväni on lisäksi kovan luokan pätijä ja pyrkii keskusteluissa aina antamaan itsestään hyvin asiantuntevan kuvan. Tiedän piirteen rasittavan erittäin montaa hänet tuntevaa ihmistä, ml. itseni. On ärsyttävää keskustella henkilön kanssa, jonka täytyy päästä aina sanomaan viimeinen sana ja esiintyä asioista kaiken tietävänä, aiheesta viis. Hän myös tuntuu kuvittelevan olevansa jotenkin todella haluttua seuraa, kutsuu itseään kylään jatkuvasti ja esim. äskettäin vain ilmoitti, koska ajatteli tulla mökillemme viikoksi, vaikkei häntä ole tänne kutsuttukaan (koska en jaksa ja tiedän, ettei perheenikään jaksa).

Usein tuntuu, että hän on ystävistään ja varsinkin minusta jotenkin omistushaluinen. Leikitään, että nimeni on Laura. Hän tuntuu keskusteluissa koko ajan hokevan "me Lauran kanssa" ja "niinhän se Laura sitä ja tätä ja kyllä minä tiedän Lauran asioista kaiken" jne yms blaah. Tätäkään en ymmärrä, ja homma on alkanut vähän ahdistaa viime aikoina. Ystäväni ja hänen miesystävänsä olivat vierailemassa mökillämme alkukestästä, ja perheeni keskustellessa jostain minua koskevasta asiasta, oli ystäväni koko ajan päsmäämässä ja tietämässä asiani parhaiten. Tätä tapahtuu koko ajan. Why????

Eli: en nyt sitten tiedä, pahentuvatko nämä hänen piirteensä aina vaan ajan myötä, tai kuinka kauan oikeasti jaksan häntä enää. Asia on hankala, koska tiedän hänen pitävän minua parhaana ystävänään ja hänkin kuuluu parhaiden ystävieni joukkoon. Olemme hyviä ystäviä ja todella tiedämme toistemme elämistä kaiken, mutta alan jotenkin kypsyä häneen pahasti. Yhä useammin joudun ottamaan monien päivien taukoja hänestä yhden tapaamisen tai puhelun jälkeen.

No tulipas tästä pitkä. Eli onko kenelläkään kokemusta tämmöisistä ihmisistä? Jotain rakentavia neuvoja? Onko joku järkännyt kunnon konfrontaation joskus? Miten ilmaista ystävälle, että "Hei en jaksa sinua nyt oikein enää kun olet muuttunut ahdistavan rasittavaksi ihmiseksi, koska x ja y ja åäö"?

Vierailija
2/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa jutella vain kerran vuodessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisipa mulla noin itselleni omistautunut ystävä kun ei ole oikeastaan nyt yhtään...

Vierailija
4/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajan haaskausta. Ota hajurakoa ja ole yhteydessä vaan kun tuntuu siltä että jaksat. Minulla yksi tuollainen kaveri ja tekisi joskus mieli ihan tirvaista nekkuun kun päsmäröi kaikkea ja puuttuu kaikkeen. Olen ottanut ison hajuraon, on joskus kysynyt onko loukannut tms. mutta sanon vaan että on kiireitä yms. Helpompaa itselle.

Vierailija
5/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kuulostaa siltä, että et halua enää olla hänen ystävänsä. Ja olet vähän epäreilu, kun ajattelet hänestä noin ja teeskentelet ystävää.

Ole rehellinen.

Vierailija
6/6 |
29.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No kuulostaa siltä, että et halua enää olla hänen ystävänsä. Ja olet vähän epäreilu, kun ajattelet hänestä noin ja teeskentelet ystävää.

Ole rehellinen.

Siltähän se varmaan kuulostaa, mutta oikeasti haluaisin edelleen olla hänen ystävänsä ja ystävyyden katkaiseminen tuntuu todella pahalta. Hänessä en ehdottomasti hyvät puolensa, on vain vuosien varrella muuttunut näin. Tekisi mieli ravistella häntä ja huutaa että relaa/lopeta/rauhoitu/parane!!! :/ - ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kuusi yhdeksän