Puutemurjotus
Olemme nelikymppinen avopari ja minun on vaikea olla ”murjottamatta” kun edellisestä kerrasta on kulunut viikko tai jotain sinne suuntaan.
Alkuaikoina seksiä oli usein, käytännössä päivittäin, eikä siinä ollut selvää kumpi aloitteen teki eikä sillä ollut väliäkään. Sitten jossain kohtaa aloitteet jäivät minun osakseni suurelta osin ja sain usein pakit tyyliin joko taas tai voisiko pitää vähän vapaata jne.
Viimeisen vuoden aikana olen koettanut olla tekemättä aloitteita, että toisella olisi mahdollisuus rakastella täysin omasta halustaan, mutta niitä aloitteita ja muuta vipinää ja sanallista vihjailua, mikä naisen ja miehen suhteessa on parasta on todella vähän. Kaipaan kovasti sitä jännitettä arkeen, varsinaista seksiä ei tarvitse olla joka päivä. Se halutuksi ja himoituksi tulemisen tunne on vain niin tärkeä.
Kotityöt jakaantuvat tasaisesti, ja silittelyä ja jalkahierontoja annan kyllä päivittäin puolisolle. Paino ja ulkonäkö on ennallaan.
Hoidan itseni omatoimisesti silloin kun ”täytyy” mutta onhan se kehno korvike kunnon esileikille ja panemiselle. Ja sitten tämä murjotus, joka vain iskee kun katselee toista ja siinä se on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana... Asiasta on keskusteltu, mutta ei se oikein ole auttanut, nämä samat asiat olen koettanut rakentavasti tuoda esille. Olen kysynyt mitä toivoisi enemmän minulta (tai vähemmän) ja kertonut kuinka paljon häntä haluan, Puoliso on myös sanonut kysyessäni, että ei ole muita ihmisiä mielessä sillä tapaa ja on minusta aika mustasukkainenkin esim baarissa ymv.
Päähän ottaa ja surettaa.
Kommentit (13)
Moni nainen kokee miehen miehekkääksi, kun hän tekee miehekkyyteen liittyviä juttuja, eli siivousten ja ruuanlaiton lisäksi esim. vaihtaa renkaat, tekee remppahommia, kaataa moottorisahalla puita, korjaa autoa, putsaa tukkeutuneen viemärin, jne "äijähommia".. Eli tasa-arvoa ei tarvii viljellä joka hommaan.. Vaimo sanonut joskus, että parasta esileikkiä on, kun tulet polttopuiden pilkkomisen jälkeen sisään haisten puulle, 2-tahtibensalle, hielle, riisut vaatteet ja menet suihkuun.. Eli aina se mistä nainen sanoo syttyvänsä, ei tarkoita sitä mikä saa aitoa halua aikaan.. Ja tuo mielistely jalkoja hieromalla on juuri sitä antihalua herättävää alistumista mieheltä. Moni nainen haluaa myös, että mies Ottaa ohjat seksissä ja Ottaa naisen, hänen vikistessä..
Joo meilläkin rouva lämpenee, kun laittaa ruutupaidan päälle ja vetää moottorisahan käyntiin.
M52-lover kirjoitti:
Et maininnut suutelua/pussailua, halaamista aamuisin ennen töihin lähtöä, kertoa miten hänestä tykkäät, halujen herättelyä pienin kosketuksin, pepun puristamista, takaapäin käsiä rinnoille "oot niin ihana, etten malta pitää käsiä irti" samalla suukkoa niskaan, kaulalle yms.. Puuttuuko näitä, ota ohjelmaan ja keksi lisää halujen herättelyyn sopivaa..
Sänkyyn ajoissa, känny pois käsistä, hyväilet siellä ja suutelet.. Jalkojen hieronta hoitaa koskettelun tarpeen, mutta ei kiihota! Vähennä kilttiä passaavaa hierontaa ja lisää seksuaalisia hyväilyjä, sisäreisille, niskaan, kaulaan, vatsalle... Suukottelua suulle, kaulalle, alemmas, nuolemaan,..
Kyllä, minä ainakin tuntisin itseni näin kuningattareksi. Halutuksi ja ihanaksi. Naiselle on ihanaa tuntea olonsa ihailluksi. Minulla olisi myös tunne että mies haluaa panostaa minun hyvään olooni jos silittelee ja hyväilee ja hieroo.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen kokee miehen miehekkääksi, kun hän tekee miehekkyyteen liittyviä juttuja, eli siivousten ja ruuanlaiton lisäksi esim. vaihtaa renkaat, tekee remppahommia, kaataa moottorisahalla puita, korjaa autoa, putsaa tukkeutuneen viemärin, jne "äijähommia".. Eli tasa-arvoa ei tarvii viljellä joka hommaan.. Vaimo sanonut joskus, että parasta esileikkiä on, kun tulet polttopuiden pilkkomisen jälkeen sisään haisten puulle, 2-tahtibensalle, hielle, riisut vaatteet ja menet suihkuun.. Eli aina se mistä nainen sanoo syttyvänsä, ei tarkoita sitä mikä saa aitoa halua aikaan.. Ja tuo mielistely jalkoja hieromalla on juuri sitä antihalua herättävää alistumista mieheltä. Moni nainen haluaa myös, että mies Ottaa ohjat seksissä ja Ottaa naisen, hänen vikistessä..
Raja tässä asiassa on hiuksen hieno. Kyllä, useammat naiset pitävät siitä että mies ottaa ja määrää tahdin ja on miehekäs. Kuitenkin niin että naisella on myös se tunne että mies kunnioittaa naista ja haluaa myös naiselle hyvän olon ja on valmis panostamaan siihen. En näe mitään estettä sille että mies toteuttaa näitä kaikkia puolia. Välillä voi hieroa jalkoja ja koko kehoa, suukotella ja silitellä. Joskus voi vaan kaapata naisen syliinsä ja kantaa sänkyyn ja ottaa.
Mä olen siis se nainen. Ja annan miehen olla mies, avata mulle ovet ja kantaa kauppakassit jne. Meikkaan joka päivä ja laitan hiukset. Otan huomioon hänen toiveitaan pukeutumisessa ja muissa pikkujutuissa. Joka päivä suudellaan ja koitan myös hipaista ja läpsäyttää ohimennen. Mä en vaan enää keksi mikä auttaisi että mies minusta sillä tapaa syttyisi. ap
Puhua pitää, mistä kenkää puristaa. Voisi olla ap:lle apumies oiva ratkaisu.
Ja nämä kaikki jutut mitä miehet yllä ehdottelivat olisivat juuri niitä mitä elämääni kaipaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Puhua pitää, mistä kenkää puristaa. Voisi olla ap:lle apumies oiva ratkaisu.
Tässä olisi se oiva apumies ;)
Äh, en mä mitään sivuhoitoa kaipaa vaan seksiä ja erotiikkaa tämän nykyisen miehen kanssa. Kiitos vaan tarjouksesta.
Heh, mitenkähän kuvittelin, että ap olet mies ;)
No joo, kyl se naisen osalta taitaa olla sitä kuumana misuna olemista, ilman tyrkyttämistä ja tilanteiden lukemista, pelisilmää.. Kehumista silloin kun seksiä on, keskustelua "mitä haluisit mun kaa tehdä jos saisit vapaasti valita" jos vastaa ja sulle ok, "nyt tais käydä flaksi, haluutko heti kokeilla"..
Tekstaria päivällä "kylläpä panettaa, olisitpa täällä..." tai muuta sopivaa halujen virittäjää.. Suihinottoa hieman kesken yhteisen suihkun, "jatketaan sängyssä kulta".. Saunassa alalauteelle polvilleen, pyllistät "ota mut rajusti kulta tässä ja nyt"
Tuntemuksesi ovat aivan normaaleja. En itsekään olisi tyytyväinen suhteessa, jossa seksiä on vain kerran viikossa, ja kuvauksesi perusteella kumppanisi ei halua tuota enempää seksiä. Eivät tuossa tilanteessa auta mikään ylimääräisten kotitöiden tekeminen tai muut sirkustemput. Jos toinen ei halua enempää, hän ei halua.
Sinun asemassasi eroaisin ja etsisin kumppanin, jonka seksimieltymykset ja libido osuvat yksiin omani kanssa. Seksi on kaikkein tärkein asia parisuhteessa, ja sen täytyy toimia. Koska jos olette monogaamisessa suhteessa, muuta ei ole tarjolla.
Hanki kumppani, jolla on voimakkaampi libido.